Signals on hieno levy ja itse asiassa eka studio-levy, jonka Rushilta hankin vuonna 1991 (eka Rush-levyni oli A Show of Hands -live).

Levyllä on kyllä tuon kovan kolmikon lisäksi muitakin loistavia vetoja, kuten tosi monipuolinen The Analog Kid - siinä on kaikkea, mitä Rush tuohon aikaan oli eli huippukunnossa oleva loistava yhtye, joka loi uutta ja uljasta matskua unohtamatta juuriaan.
 
Tämmösiä jorisin levystä oman kokoelmani saateteksteissä:

Vuonna 1982 siirryttiin digitaaliaikaan. Äijät piti rumia vaatteita ja syntsat lauloi.
 
Signals-levyn avauskappale Subdivisions on meikäläiselle toinen pitkän linjan suosikkikappale, jonka sanat osaan ainakin periaatteessa ulkoa (harvoja biisejä ylipäätään osaan ulkoa, joten tämä on silläkin lailla harvinainen tapaus). Varsinkin nuorena miehenä biisin sanomakin kolahti, kun siinä pohditaan siitä, miten vaikeata on kuulua joukkoon ja varmaan myös sitä, miten yhteiskunta jakautuu ”onnistujiin” ja ”epäonnistujiin” tai kuten biisissä kuvainnollisestikin esitetään ”lähiöasujiin” ja peruskuvioista ulos pääseviin ihmisiin. Kaipa tuota voi tulkita kukin miten haluaa, mutta semmoinen kasvamiseen ja ehkä jonkin sortin aikuistumiseenkin liittyvä ajatus tuosta hienosta kappaleesta kumpuaa. Musiikillisestihan Signals on osin jo hyvinkin kaukana 1970-luvun soundista, mutta silti bändi on koko kaarta ajatellen hyvinkin samalla intensiteetillä läsnä. Toki faneissa on eri koulukuntia, mutta itse olen kyllä aika kaikkiruokainen ollut, vaikka osa levyistä on ollut tosi vaikeita sisäistettäviä ja muutamaa olen kuunnellut liian vähän voidakseni kutsua itseni niiden levyjen kannalta Rush-faniksi. Mutta tämä sallittakoon – enpä usko, että bändi itsekään on sitä mieltä, että pitkän uransa aikana jälkeen päin katsottuna olisi aina onnistunut luomaan jotain ajatonta. Se kuitenkin lujittaa faniutta, että osaa voittaa ennakkoluulot pitkänkin ajan jälkeen ja löytää ”siitä paskasta levystä” jopa loistavia kappaleita.  

Kolme valintaani:

* Subdivisions
Tämä biisi on hieno! Sen mukana voi laulaa, osaan sen sanat periaatteessa ulkoa ja vaimollekin tämä on tarttunut aika hyvin päähän (ei muuten todellakaan mikään Rush-intoilija). Kaverin kanssa joskus tätä kännissä soitettiinkin tai siis minä lauloin ja kaveri soitti. Tässä tulee aina olemaan sellaista erikoislaatuista merkitystä ensimmäisenä todella kolahtaneena Rush-kappaleena joskus vuoden 1991 syksyllä, kun kaverin kanssa aikani väiteltyäni jouduin hyväksymään, että bändihän on hyvä…biisihän kertoo nuoruudesta, lähiöasumisen ankeudesta ja hyväksytyksi tulemisen vaikeudesta aika selväsanaisesti: ”In the basement bars, In the backs of cars, Be cool or be cast out”.
 
* Chemistry
Chemistry on ollut suuria suosikkeja ensimmäisestä kuuntelukerrasta lähtien. ” Songs that just work out” kertoo Neil Peart tästä kappaleesta, joka syntyi siinä mielessä eri tavalla kuin useimmat Rush-biisit, että se tehtiin porukalla. Yleensä Rushin biisinteko etenee siten, että Geddy ja Alex tekevät sävellyksen yhdessä ja tekevät siitä nauhan Neilille, joka omien sanojensa mukaan ”unelmoi” sävelmään sanoituksen. Tämä biisi kuitenkin syntyi koko porukalla ja sanoituksen krediititkin on jaettu kaikille kolmelle.
 
* Losing It
Kertomus ”sen jonkin” menettämisestä tanssijan ja kirjailijan näkökulmasta. Neil Peartin ajatuksissa olivat Shirley Temple ja Ernest Hemingway, kun hän kirjoitti laulun, jossa taiteilija alkaa menettää otettaan ja tästä tuntuu, että hän menettää kaiken, kun ei enää pysty luomaan.

©2007 Jarkko 'Rushfani' Leinonen