28.10.2007: Vielä kolme arvostelua löytynyt. Imperiumi.netin arvostelu oli varsin kiittävä. Comon arvostelussa oli hauskaa se, että arvostelija oli "löytänyt" Rushin S&A:n myötä. Korroosion arvostelu herätti minussa seuraavia tuntoja, joita purin suomenkielisellä TNMS-keskustelupalstalla:

Yksi asia minua lähes kaikissa Rushin ja miksei muidenkin bändien levyarvioissa häiritsee: Eikö uudella levyllä ole itsessään mitään arvoa ilman bändin aiempaa uraa ja levytyksiä?  
 
Jos vertaisi asiaa työntekoon yleensä, niin miettikääpä tilannetta, jossa aina jotain tehtyäsi joku tulis sanomaan, että "joo, ihan hyvä, mutta mikset voi tehdä tätä samaan malliin kuin 20 vuotta sitten teit...silloin sinä olit semmoisessa vauhdissa, että..."  
 
No, ymmärränhän minä tietysti sen vertailun entisiin tekemisiin ja saatan itsekin joskus todeta välinpitämättömästi, että jonkun bändin tuotanto vuoden se-ja-se jälkeen ei ole kiinnostanut pätkääkään. Silti levyarvostelussa pitäisi levy mielestäni arvostella pääasiassa sellaisenaan, omana teoksena tässä ajassa. Korroosion arvostelijakin toki  mainitsee pääasiassa Vapor Trailsin vertailukohtana ja toteaa, että edelliseen levyyn verrattuna on parannusta tapahtunut, minkä lisäksi löytää S&A:sta hyvät ja huonot puolensa, mutta silti jää semmoinen maku suuhun, että taas on vauhdissa yksi menneiden haikailija, joka vois minun puolesta mennä kuuntelemaan jotain nuorempien sällien kikkeliprogea, jos ei Rush enää kelpaa. Sedät ei enää nuorru ja menneet on menneitä. Mie tykkään nyky-Rushista ja menen kattomaan heitä nykykunnossa nostaen sedille hattua, että jaksavat vetää melkein kolmituntisen keikan Snakes & Arrowsin toimiessa runkona, vaikka soittavatkin siinä sivussa myös matskua koko uran ajalta.

01.06.2007: MTV3.fi arvosteli S&A:n

01.06.2007: Sanomalehti Ilkka arvosteli S&A:n viiden tähden arvoisesti. Nimimerkki Eya kopsasi arvostelun TNMS:n Suomi-foorumille:

Rush: Snakes & Arrows (Warner).
Kanadalainen progehardrock-trio Rush vaikuttaa jälleen löytäneen itsensä. Kun edellisistä levyistä Vapor Trails (2002) osin hukkui autotallimeteliinsä ja Feedback (2004) huokui covereineen välityön henkeä, Snakes & Arrows palauttaa palaset paikoilleen.
Albumilla yhdistyvät loisteliaasti Rushin modernimman kauden poppinen ote sekä tuhti vyöryttely. Levyllä ei juuri kuulla koskettimia, mutta Neil Peartin nerokas rumputyöskentely, Geddy Leen jykevä bassottelu sekä Alex Lifesonin akustiset ja sähköiset kitaraosuudet saavat bändin kuulostamaan kokonaiselta ratsuväkiorkesterilta.
Kiekon musiikki helmeilee samaan tahtiin kuin Peartin pohtivat lyriikat. Niistä tihkuvat eletyn elämän vaikeudet, jotka bändi tuntuu jo selvittäneen.
Snakes & Arrows tarjoilee herkullista lämmittelyä Rushin lokakuun Suomen-konsertin odotteluun.*****

25.05.2007: NYT.fi arvosteli S & A:n kolmen tähden arvoisesti

22.05.2007: Nimimerkki JuseR kuvasi digikameralla uuden Soundin arvostelun TNMS:n Suomi-foorumille:

17.05.2007: Noise.fi arvosteli S&A:n kolmen tähden arvoisesti

16.05.2007: Mesta.net arvosteli S&A:n neljän tähden arvoisesti

11.05.2007: Apu 19/2007 arvosteli levyn seuraavasti...

11.05.2007: Nimimerkki Ordinary kirjoitti TNMS:n Suomi-foorumilla:

Aamulehden viikottainen "tv-lehti" VALO arvosteli S & A:n
 
"Progehirmu Rush elää ja hengittää. Pitkä ura ja rumpali-sanoittaja Neil Peartin vastoinkäymiset
 eivät ole hyydyttäneet trion halua luoda eeppistä musiikkia. Lokakuun lopulla ensimmäisen kerran
 Suomessa esiintyvä ryhmä vaikuttaa kaikkea muuta kuin vaarivaljakolta: suti piirtää pitkää viivaa,
 jota katkotaan kauniilla tuokiokuvilla. ****  " (neljä tähteä ja tekstin takana Markku Makkonen)

10.05.2007: Rumba numero 08/2007 arvosteli levyn seuraavasti...

30.04.2007: JiiPee arvosteli S&A:n Palasokerissa neljän tähden arvoisesti