Permanent Wavesin ohella suosikkilevyni Rushin tuotannossa (tätä nykyä) on Grace Under Pressure, mahtavaa '80-lukulaista kosketin-/syntikka-ajan Rushia!
Kolme valintaani:
1. Between the Wheels
2. The Enemy Within
3. Red Sector A
Ja ihan perässä tai yhtä hyvin kolmen parhaan joukkoon laskisin myös Afterimagen ja Distant Early Warningin...tässä mietteet ehkä kovimmasta Rush-biisiviisikosta yhdellä ja samalla levyllä:
* The Enemy Within
Yksi kaikkien aikojen Rush-suosikkikappaleitani – menevää hittipoljentoa mutta myös hienoa fiilistelyä. Tästä tulee meikäläinen aina hyvälle tuulelle. Tässä on sama teema kuin Iron Maidenin Fear of the Dark –kipaleesta, joka tulee usein mieleen pimeässä kulkiessa. Ja lisää faktaa biisistä: Alun perin trilogiaksi tarkoitettu (myöhemmin v. 2002 neljäosaiseksi venynyt) Fear eli Pelko ja sen ensimmäinen osa, joka ilmestyi kuitenkin ”trilogian” viimeisenä vuonna 1984 albumilla ”Grace under pressure” ja käsittelee ihmisen sisäisiä pelkoja, siis niitä, joita tunnemme kävellessämme pimeässä ja mielikuvitus laukkaa ja tuntuu kuin hämähäkit kävelisivät ihollamme...muut Fear-nelikon osat ovat The Weapon (osa II, levyllä Signals, 1982), Witch Hunt (osa III, levyllä Moving Pictures, 1981) ja Freeze (osa IV, levyllä Vapor Trails, 2002)
* Red Sector A
GUP oli levy, joka ei auennut minulle pitkään aikaan, mutta kun siitä innostuin, niin se oli jonkin aikaa totaalisessa täyskuuntelussa ja “kaikista paras Rush-albumi!” Nyt, ajan kuluttua, voin edelleen todeta, että kyseessä on loistava levy. Biiseissä on aika paljon syntikka/kosketin-osuuksia ja sähkörumpuja (tämä viimeisin ei mielestäni kovin hyvä juttu…), loistavia sanoituksia, hienoja rytmejä. Levyllä on toki muutama aika kehnokin ralli, mutta sanotaanko, että puolet levystä on meikäläiselle ihan Rushin tuotannon kärkipään matskua. Tämä biisi on aina koskettanut tarinallaan, josta kirjoitin muinoin yhdelle kokoelmalleni tämmöistä: Keskitysleiritarina, mutta myös selviytymistarina. Mä olen aina ajatellut tätä biisiä Geddyn perspektiivistä, kun Geddy on juutalainen. Karua todellisuutta vajaan kuudenkymmenen vuoden takaa, kun ihmiset, jotka sattuivat olemaan ”vääränrotuisia”, suljettiin leireihin ja alistettiin pakkotyöhön tai tapettiin. Biisin loppupuolella laulun poika kertoo, kuinka leirin portilta kuuluu tulitusta ja poika miettii pitäisikö pelätä vai toivoa ja sitten toteaa: ”For my father and my brother - it´s too late, But I must help my mother stand up straight...”
* Afterimage
”Suddenly you were gone...”, mutta jääkö meistä jotain jälkeen, afterimage, jonka läheisemme voivat yhä kokea ja tuntea, että olemme yhä läsnä, vaikka olisimme maallisen vaelluksemme jo päättäneet...Biisi kertoo Neil Peartin ystävästä, joka kuoli auto-onnettomuudessa.
* Distant Early Warning
”Who can face the knowledge, That the truth is not the truth?” Tässä biisissä ollaan taas yhteisen maapallomme asialla tai sitten lauletaan ihmissuhteista silleen kierosti – ota tuosta ”Pertistä” nyt sitten selvää...luulin muuten pitkään, että CD:ssä on joku vika, kun biisin alkupuolella kuuluu semmosta ihme häiriöääntä. Rushin kosketinsoitin- ja syntsa-aikakausi oli tos ’80-luvun puolivälin molemmin puolin kuumimmillaan.
* Between the Wheels
Biisi alkaa hypnoottiseella kosketinjauhannalla. Tästä biisistä innostuin yhtäkkiä vuosien jälkeen kuunnellessani Rush-levyjä läpi. Muut Grace Under Pressuren suosikkibiisit ovat levyn alussa, joten tämä oli jäänyt jotenkin huomiotta, vaikka on aivan mahtava kappale, jota kuuntelin yhdessä välissä repeatilla ja laulelin mukana. Rumpusaundin suhina jotenkin sopii tähän. Laulussa ajan hampaat jauhavat jälleen yhtä sodassa menetettyä sukupolvea. Jälleen hieno ajatuksia herättävä sanoitus, mutta niitä Neilillä on monia, kun vaan perehtyy…©2007 Jarkko 'Rushfani' Leinonen