Rush-tietoutta ja -”tietoutta”
 

Biisi Tom Sawyer tuli Brasiliassa tutuksi, koska muutenkin ilmeisesti dubatussa McGyver-sarjassa käytettiin sitä tunnusmusiikkina…

Geddy soittaa keikoilla bassoa, koskettimia ja syntetisaattoria (ajaa ohjelmoituja pätkiä) sekä laulaa vielä samaan aikaan – monipuolinen äijä!

Neil soittaa kaikkia mahdollisia ja mahdottomia kilkuttimia tappavaan tahtiin ja vaihtelee rytmejä milloin mitenkin päin – tahdikas äijä!

Alex on ehkä rock-maailman aliarvostetuin kitaristi, vaikka mieheltä irtoaa varsin monipuolinen repertuaari hienoja kitarakuvioita – kova äijä kepittämään!

Alex Lifesonin sooloprojekti Victor julkaisi ainoan kitararock-henkisen julkaisun vuonna 1996. Albumi ”Victor” ei ole klassikko, enkä itse omista sitä, vaikka olen sitä joskus kuullutkin. Levyltä löytyy ’mielenkiintoisia’ biisien nimiä kuten Shut Up Shuttin’ Up ja Strip And Go Naked.

Alex teki sci-fi –sarja Andromedan eka kauden tunnusmusiikin, jossa on 20000 kerrosta kitararaitoja.

Alex oli poikansa kanssa syytettynä turvamiesten/poliisien pahoinpitelystä uuden vuoden aattona 2003. Kaksi vuotta myöhemmin oikeustuomioistuin teki sopimuksen, jossa miehet myönsivät syyllisyytensä, kun syyttäjä laski rikossyytteen rikkomukseksi. Alex totesi katkerana, että kompromissi on sivistyneen yhteiskunnan mitta. Ihan täyttä rahastustahan tuossa yritettiin, kun kytät pisti virantoimituksessa Alexia turpaan ja antoivat sähköshokkia tämän tultua puolustamaan poikansa käytöstä, jolloin kai se jo vähän vituttaa ja saattaa siinä rytäkässä jonkun tönäistä portaisiin ja sylkästä suustaan verta, kun on saanut nyrkistä naamaansa. Jossain vaiheessa tuota oikeusfarssia pelättiin, että mies ei pääsisi R30-rundilla Eurooppaan sen takia, mutta pääsi sit kuitenkin. Ja minä en mennyt, vaikka niinkin lähellä kuin Tukholmassa kävivät. Se saattoi olla viimeinen mahdollisuuteni nähdä Rush livenä… 
Geddy Leen sooloprojekti nimeltään Geddy Lee ;-) julkaisi tähän mennessä ainoan hieman Rush-henkisen ja bassoa rämpyttävän levyn nimeltään My Favorite Headache vuonna 2000. Sen omistan ja siitä olen myös jonkin verran tykännyt. Kyseisen lätyn suosikkibiisini on Working at Perfekt – ja kyllä, biisin nimi loppuu k-kirjaimeen – ja kertoo työnarkomaanin ja perfektionismin ahistuksesta, kun pitäis yrittää saada aikaiseksi huippumatskua, johon vois olla tyytyväinen. Tai jotain vastaavaa.
Neil Peart on kirjoittanut neljä romaania, joissa jokaisessa hän kertoo elämästään ja matkoistaan. The Masked Rider: Cycling In West Africa kertoo miehen prätkäajeluista Afrikassa. Ghost Rider: Travels On The Healing Road on tehty miehen henkilökohtaisten tragedioiden jälkeen miehen kootessa elämänsä palasia Amerikkaa prätkällä ympäriinsä ajellessaan. Traveling Music: The Soundtrack Of My Life And Times –kirjassa Neil ajelee vaihteeksi autolla. Roadshow: Landscape With Drums, A Concert Tour By Motorcycle on tehty Rushin R30 eli 30-vuotisrundilla, jonka aikana rummut ja moottoripyörä näyttelevät jälleen suurta osaa henkilökohtaisessa tilityksessä. En ole lukenut yhtään kyseisistä opuksista, vaikka tarkoitus joskus olisi.

Neil Peart ajaa BMW-merkkistä prätkää, mukavuuden tavoittelija kun on. Eli ei mikään rokkijätkä, joka ajais harrikalla, vaan tylsä vanha ajamisesta tykkäävä mies.

Neil Peart on julkaissut kaksi rumpujen soiton opetus-DVD:tä. A Work In Progress (1996) ja Anatomy of A Drum Solo (2005).

Neil on saanut lähes vuosittain jonkun palkinnon/tunnustuksen Modern Drummer –lehden äänestyksissä vuodesta 1980 vuoteen 2006.

Rushin jäsenet saivat vuonna 1996 Kanadan korkeimman valtiollisen tunnustuksen yksityishenkilölle, Order of Canada – tittelin, ja olivat ensimmäisiä rock-muusikoita, jotka saivat kyseisen kunnian.

R30-juhlakiertueen kunniaksi Rush julkaisi EP:n Feedback, jossa oli kokoelma bändin jäsenten henkilökohtaisia suosikkeja ’60-luvun musiikista – siis cover-levy. Minulle kyseinen lätty ei edusta Rushin tuotantoa.

Viimeiseltä 1983-2002 kokoelmaltani puuttuu Feedbackin lisäksi biisi/biisejä albumilta Presto (1989). En löytänyt sitä parilla läpimenokerralla levyhyllystä, enkä suoraan sanoen sitä kauheasti kaivannutkaan. Rushin ’80-lukulainen soundi alkoi puuduttaa, vissiin Rushin äijiäkin, koskapa biisit ovat jääneet näillä viime aikojen DVD-kokoelmillakin puuttumaan. Tosin Available Light –biisissä Geddy käy mielenkiintoisesti läpi ääniskaalansa korkeinta päätä.
Viimeiseltä kokoelmalta puuttuu myös vuoden 1991 levyn Roll the Bonesin biisejä osin samasta syystä kuin Preston biisejä. Eli levyä en hyllystä pikaisella selaamisella löytänyt ja siinä vaiheessa edes muistanut. Kyseessä on kuitenkin jo huomattavasti rokkaavampi Rush ja ihan kelpo ralleja sisältävä kokonaisuus. Tosin nimikappaleessa kuullaan ”räppiä” tai jotain vastaavaa kauheutta biisin väliosassa. Mitä lie äijät oikein siellä studiossa miettineet…
Rush on myynyt USA:ssa joidenkin tilastojen mukaan kaikkien aikojen kolmanneksi eniten kultalevyjä (eli jokainen levy taitaa olla myynyt siellä vähintään kultaa). Se ehkä kertoo jotain bändin pitkästä urasta, mutta myös suosiosta Yhdysvalloissa. Siihen nähden Rush on aika tuntematon tapaus ns. suurelle yleisölle, varsinkin Euroopassa. Kanadalaisista artisteista tunnetaan parhaiten esimerkiksi Neil Young, Bryan Adams, Celine Dion, Alanis Morissette, Nelly Furtado tai vanhan kaartin hemmot Paul Anka ja Leonard Cohen. Tosin kyllähän Rush on aina varsinkin muusikkopiireissä tunnettu nimi ollut.
Geddy Lee on juutalainen, jonka vanhemmat selvisivät Puolassa Dachaun ja Bergen-Belsenin keskitysleireiltä ja muuttivat Kanadaan. Geddyn oikea nimi on Gary Lee Weinrib. Geddy-nimi tulee hänen äidiltään, jonka jiddishinkielisellä (tai puolan…) aksentilla lausuma Gary kuulosti Geddyltä. Mies meni naimisiin vuonna 1976 ja hänellä on kaksi lasta.

Alex Lifesonin vanhemmat muuttivat Kanadaan Serbiasta. Hänen oikea nimensä on Alexander Zivojinovich ja Lifeson on käännös serbian kielisestä sukunimestä. Miehen lempinimi on Lerxst.
South Park –elokuvassa kuullaan Geddyn ja Alexin esittämä Kanadan kansallislaulu ’O Canada’.

Miten Rush-faniksi tullaan – eli esimerkkejä tapahtuneista Rush-käännytyksistä
 

Istu kalja kourassa iltaa kaverin kanssa (jos on useampia epä-faneja, voit joutua paitsioon) ja pistä Rush-DVD pyörimään. Kehu vähän väliä bändiä ja sen soittajia ja vertaile heitä muihin loistaviin muusikoihin…jos ja kun epä-fani alkaa väittää vastaan, ojenna hänelle mielestäsi hyvä levy ja totea, että kuuntelepa vielä tämä selvin päin ja jos et tykkää, niin sitten et.

Unohda tai ”unohda” Rush-levy kaverisi CD-soittimeen/autostereoon tms.

Anna kaverillesi kokoelma synttärilahjaksi ja väsää siihen hienot kannet ja omaa pohdiskelua bändistä ja biiseistä.

Kehu kaverin omaa suosikkibändiä, kunnes pääset luovuttamaan vastalahjaksi kokoelman Rushia (tämä käännytys-malli on vielä testivaiheessa ;-))

Rush-kokoelmat #1 1968-1979, #2 1980-1982 ja #3 1983-2002 kasasi Jarkko ”Rushfani” Leinonen lokakuussa 2006 omasta levyhyllystään. Rush on!

Jarkko, Rushfani vuodesta 1991

Kokoelman kolmas levy:

1. The Enemy Within (albumilta Grace Under pressure, 1984)
Yksi kaikkien aikojen Rush-suosikkikappaleitani – menevää hittipoljentoa mutta myös hienoa fiilistelyä. Tästä tulee meikäläinen aina hyvälle tuulelle. Tässä on sama teema kuin Iron Maidenin Fear of the Dark –kipaleesta, joka tulee usein mieleen pimeässä kulkiessa. Ja lisää faktaa biisistä: Alun perin trilogiaksi tarkoitettu (myöhemmin v. 2002 neljäosaiseksi venynyt) Fear eli Pelko ja sen ensimmäinen osa, joka ilmestyi kuitenkin ”trilogian” viimeisenä vuonna 1984 albumilla ”Grace under pressure” ja käsittelee ihmisen sisäisiä pelkoja, siis niitä, joita tunnemme kävellessämme pimeässä ja mielikuvitus laukkaa ja tuntuu kuin hämähäkit kävelisivät ihollamme...muut Fear-nelikon osat ovat The Weapon (osa II, levyllä Signals, 1982), Witch Hunt (osa III, levyllä Moving Pictures, 1981) ja Freeze (osa IV, levyllä Vapor Trails, 2002)

2. Earthshine (albumilta Vapor Trails, 2002)

Rush tuli 2000-luvulle kitaravallit muristen. Vapor Trails -levy on saanut fanien (mukaan lukien minä) parissa ristiriitaisen vastaanoton; toisaalta on aina hienoa saada kuulla uutta Rush-matskua varsinkin kun äijät vielä yrittää löytää uusia tuulia, mutta toisaalta monet haikailee aikoja, jolloin Rushin ei tarvinnut mättää biisissä hirveätä äänivallia, vaan riitti vaikka kevyt fiilistely, joka silti räjäytti tajunnan. Tässä yks uuden levyn biiseistä, joka on saanut ihan kiitettävästi livesoittoakin ja on tunnelmarikas kitararock-kappale.

3. Test for Echo (albumilta Test for Echo, 1996)

Bändi kertoi haastatteluissa levyn ilmestyttyä, että heistä tuntui ajan kuluessa ja musiikkimaailman monipuolistuessa, että onko heillä enää omaa paikkaansa entisten fanien sydämissä. Kolme vuotta hyvin menestyneen Counterparts-levyn (mm. USA:n listakakkonen ilmestymisviikollaan) jälkeen ilmestyneen levyn nimessä ja nimikappaleessa siis ”testataan vastakaikua” faneilta – eli vieläkö uppoaa. Ja ihan hyvin aikanaan upposi ja yhden kaverin sain kiinnostumaan Rushista unohtamalla tämän levyn hänen levysoittimeensa.

4. Red Sector A (albumilta Grace Under Pressure, 1984) GUP oli levy, joka ei auennut minulle pitkään aikaan, mutta kun siitä innostuin, niin se oli jonkin aikaa totaalisessa täyskuuntelussa ja “kaikista paras Rush-albumi!” Nyt, ajan kuluttua, voin edelleen todeta, että kyseessä on loistava levy. Biiseissä on aika paljon syntikka/kosketin-osuuksia ja sähkörumpuja (tämä viimeisin ei mielestäni kovin hyvä juttu…), loistavia sanoituksia, hienoja rytmejä. Levyllä on toki muutama aika kehnokin ralli, mutta sanotaanko, että puolet levystä on meikäläiselle ihan Rushin tuotannon kärkipään matskua. Tämä biisi on aina koskettanut tarinallaan, josta kirjoitin muinoin yhdelle kokoelmalleni tämmöistä: Keskitysleiritarina, mutta myös selviytymistarina. Mä olen aina ajatellut tätä biisiä Geddyn perspektiivistä, kun Geddy on juutalainen. Karua todellisuutta vajaan kuudenkymmenen vuoden takaa, kun ihmiset, jotka sattuivat olemaan ”vääränrotuisia”, suljettiin leireihin ja alistettiin pakkotyöhön tai tapettiin. Biisin loppupuolella laulun poika kertoo, kuinka leirin portilta kuuluu tulitusta ja poika miettii pitäisikö pelätä vai toivoa ja sitten toteaa: ”For my father and my brother - it´s too late, But I must help my mother stand up straight...”

5. Lock and Key (albumilta Hold Your Fire, 1987) Rushin 1980-luvun tuotannon selvästi heikoin albumi, vaikkakin syystä tai toisesta myös useiden fanien rakas-tama Hold Your Fire sisältää ankean hitin Time stand still. Itse innostuin tästä kokoelmalle päätyneestä renku-tuksesta, kun sen video on Chronicles-kokoelmalla, jolle on koottu aika huvittava pläjäys lähinnä ’80-lukulaisia videoita. Tää biisi on heti alusta lähtien jotenkin mahtavan mahtipontinen. Geddy laulaa hienosti ja Neil tikuttaa napakasti ”lautasia”. Hieno biisi ihmisen tappajanvaistoista ja siitä, kuinka yritämme sitä suitsia.

6. Middletown Dreams (albumilta Power Windows, 1985) Tämä biisi on itselleni aina edustanut jonkinlaista jatkumoa Subdivisionsille. Eli koen näiden teemojen jotenkin yhdistyvän ja biisien muodostavan hienon voimakaksikon. Biisi kertoo unelmista, jotka kannattavat niitä, joiden elämä tuntuu juuttuneen johonkin paikkaan, josta ei ole pois lähtemistä...paitsi unelmissa. Mun mielestä syntikkapimputus alkaen kahden minuutin kohdalla on hieno. Muutenkin biisissä on haikea ote. Bassokuviot huomaa kunnolla vasta, kun Alexkin vähän sooloilee. Jep, tää nyt vaan on näitä mun ikisuosikkeja.

7. Nobody's Hero (albumilta Counterparts, 1993)

Kappale kertoo sankaruudesta ja roolimallina olemisesta, mutta pohtii myös erittäin hyvin sitä, mikä on oikea-ta sankaruutta ja mikä todellakaan ei sitä ole. Biisi herätti myös huomiota viittauksellaan homoseksuaalisuu-teen ja AIDSiin, mutta biisintekijä Peart ei itse kokenut asiaa mitenkään kiistanalaisena. Sitä paitsi se on vain yksi osa biisin lyriikasta, eikä siinä todellakaan puhuta homoseksuaalisuudesta negatiiviseen sävyyn, päin-vastoin. Kyseinen kohta kappaleesta menee seuraavasti:
”I knew he was different, in his sexuality    /   I went to his parties, as a straight minority
It never seemed a threat to my masculinity   /   He only introduced me to a wider reality     

As the years went by, we drifted apart  /  When I heard that he was gone   /   I felt a shadow cross my heart”

Biisissä kertoja muistelee ystäviään, jotka ovat kuolleet eri tavoin ja pohtii sitä kautta ilmeisesti sankarikuolemaa tai siis paremminkin sitä, että sellaista ei ole olemassakaan.

8. Afterimage (albumilta Grace Under Pressure, 1984)

”Suddenly you were gone...”, mutta jääkö meistä jotain jälkeen, afterimage, jonka läheisemme voivat yhä kokea ja tuntea, että olemme yhä läsnä, vaikka olisimme maallisen vaelluksemme jo päättäneet...Biisi kertoo Neil Peartin ystävästä, joka kuoli auto-onnettomuudessa.

9. Driven (albumilta Test for Echo, 1996) Tämän kokoelma musta hevonen, yllätys jopa itselleni, että miksi tama biisi on tässä eikä vaikkapa Bravado, Dreamline, Available Light, Big Money tai moni muu. No, tää on jäänyt mieleen varmastikin live-vetojen ansiosta. Tässähän on Geddyn bassosoolokin, joka livenä on aina mielenkiintoista katottavaa, ku äijän kädet on jo vanhoilla päivillä aika paskana. Tää on tämmönen hyvän tuulen perusveto, Rush-rokkia.

10. Distant Early Warning (albumilta Grace Under Pressure, 1984) ”Who can face the knowledge, That the truth is not the truth?” Tässä biisissä ollaan taas yhteisen maapallom-me asialla tai sitten lauletaan ihmissuhteista silleen kierosti – ota tuosta ”Pertistä” nyt sitten selvää...luulin muuten pitkään, että CD:ssä on joku vika, kun biisin alkupuolella kuuluu semmosta ihme häiriöääntä. Rushin kosketinsoitin- ja syntsa-aikakausi oli tos ’80-luvun puolivälin molemmin puolin kuumimmillaan.

11. Alien Shore (albumilta Counterparts, 1993) Ihmiset ovat erilaisia. Eri rotuiset ovat erilaisia. Eri sukupuolet ovat erilaisia. Mutta se ei ole syy kilpailuun, se ei ole syy määrittelyyn. Me kaikki olemme yhtä. Kunpa kaikki ajattelisivat niin. Sitä tuntuu Neil haluavan sanoa tässä kipaleessa…

12. Mystic Rhythms (albumilta Power Windows, 1985) ”Power Windows” –levyn päättivät nämä mystiset rytmit. Oli vuosi 1985 ja Rush teki 80´s poppia, joka ei ollut kuitenkaan varsinaisesti poppia...tai sitten oli. Syntikat lauloi, rummut rytmitti ja Geddy lauloi primitiivisistä vaistoistamme kokea rytmi. Aika lälly kappale itse asiassa ja ihan liian pitkä, mutta tää tuli nyt valittua tähän vähän niinku nostalgiamielessä, vaikka en ’80-lukua takaisin haikailekaan.

13. Half the World (albumilta Test for Echo, 1996)

Hieno biisi kaiken elämän kahtiajakoisuudesta. Minä kannatan ajatusta, että mikään asia ei ole mustavalkoisesti joko sitä tai tätä, mutta silti monesti reaalimaailmassa niin on.

14. Between the Wheels (albumilta Grace Under Pressure, 1984)
Biisi alkaa hypnoottiseella kosketinjauhannalla. Tästä biisistä innostuin yhtäkkiä vuosien jälkeen kuunnellessani Rush-levyjä läpi. Muut Grace Under Pressuren suosikkibiisit ovat levyn alussa, joten tämä oli jäänyt jotenkin huomiotta, vaikka on aivan mahtava kappale, jota kuuntelin yhdessä välissä repeatilla ja laulelin mukana. Rumpusaundin suhina jotenkin sopii tähän. Laulussa ajan hampaat jauhavat jälleen yhtä sodassa menetettyä sukupolvea. Jälleen hieno ajatuksia herättävä sanoitus, mutta niitä Neilillä on monia, kun vaan perehtyy…

15. Resist (albumilta Test for Echo, 1996)

Kaunis balladi. Hieno sanoitus Neililtä, oikeastaan kertomus inhimillisyydestä, siitä heikkoudesta, joka meillä kaikilla loppujen lopuksi on. Heikkous vastustaa kiusausta, halujamme ja toisaalta tulla toimeen sen kaiken kanssa, mistä emme saa tietää.

 

- arviot: Jarkko Leinonen, omalta kokoelmalta Rush #3 1983-2002 -