1980-luvulle tultaessa Rush oli menestynyt yhtye, joka monien muiden bändien tavoin etsi uusia tuulia. Progea ei oltu hylätty, mutta fantasia-aiheet hylättiin ja tilalle otettiin realistisempi maailmankuva. Geddy ei enää kirkunut kuten ennen ja muutenkin musiikissa oli uusi ilme. Ensimmäinen levy, vuonna 1980 julkaistu Permanent Waves, on allekirjoittaneen suosikkilevy koko Rushin tuotannossa. Se on tavallaan proge-aikojen ja myöhempien aikojen Rushin risteymä – loistava kasa eri tyylisiä kappaleita ja lopuksi suosikkikappaleeni koko Rushin tuotannossa: Natural Science.

Kappaleiden vaikuttavuus lisääntyy niitä kuunnellessa ja Neil Peartin lyriikoista löytää mielestäni aiempia levyjä enemmän pohdintoja, jotka kumpuavat reaalimaailmasta – ja siten niihin on myös aiempaa helpompi löytää henkilökohtaista tarttumapintaa. Levyn aloittava Spirit of Radio, jota joskus olen nimittänyt hienoksi ”aamun avaus –biisiksi”, pohtii taiteen vilpittömyyttä maailmassa, jossa kaiken taustalla pyörii raha. Levyn päättävä Natural Science taasen antaa vilpittömyyden perään kyseleville vastauksen: rehellisyys maan perii ja rehelliset ihmiset tekevät taiteen ja tieteen nimissä hyvää. Kappale Entre Nous, joka ranskankielen taitojeni perusteella tarkoittaa suurin piirtein, että ”menkäämme”, sisällyttää biisin ajatuksen riviin ”The spaces in between leave room for you and I to grow”. Kappale Freewill pohtii nimensä mukaisesti tahdon vapautta ja biisissä todetaankin hienosti, että ”If you choose not to decide you still have made a choice”. Biisi Jacob’s Ladder on myös jonkin sortin klassikko, vaikka enemmänkin varmaan soitannollisesti. Biisissä Different Strings voi nähdä Rushin ajan kirjan muuttuneen, kun biisissä on kohta ”on tultu tappamaan lohikäärmettä” ja aiemmat fantasia- ja scifi-kirjallisuudesta kummunneet teemat on haudattu ja siirrytty käsittelemään tätä päivää. Tai siis tuota päivää eli 1970- ja 1980-lukujen vaihdetta, jolloin varmasti taas yksi murros tapahtui yhteiskunnallisestikin, kuten myös musiikkimaailmassa.

Tämä 1980-1982 vuosien kokoelma voisi sisältää pelkästään Permanent Waves –albumin, joka on…no, hienoa musiikkia lempiyhtyeeltäni. Vuonna 1981 Rush julkaisi levyn Moving Pictures, jota yksi ystäväni pitää Rushin monipuolisen tuotannon parhaana. Siinä on myös loistavia Rush-klassikoita, kuten Rush-instrumentaalien kuningaskappale YYZ ja soitannollisesti upea Tom Sawyer, joka avautui aikanaan hitaasti, mutta on aivan mieletön kappale, kun sen sisäistää. Vuonna 1981 Rush julkaisi myös live-levyn Exit…Stage Left, josta kuulee mainiosti kokeneen orkesterin huippukeikkavireen. Vuonna 1982 siirryttiin digitaaliaikaan. Äijät piti rumia vaatteita ja syntsat lauloi.

Signals-levyn avauskappale Subdivisions on meikäläiselle toinen pitkän linjan suosikkikappale, jonka sanat osaan ainakin periaatteessa ulkoa (harvoja biisejä ylipäätään osaan ulkoa, joten tämä on silläkin lailla harvinainen tapaus). Varsinkin nuorena miehenä biisin sanomakin kolahti, kun siinä pohditaan siitä, miten vaikeata on kuulua joukkoon ja varmaan myös sitä, miten yhteiskunta jakautuu ”onnistujiin” ja ”epäonnistujiin” tai kuten biisissä kuvainnollisestikin esitetään ”lähiöasujiin” ja peruskuvioista ulos pääseviin ihmisiin. Kaipa tuota voi tulkita kukin miten haluaa, mutta semmoinen kasvamiseen ja ehkä jonkin sortin aikuistumiseenkin liittyvä ajatus tuosta hienosta kappaleesta kumpuaa. Musiikillisestihan Signals on osin jo hyvinkin kaukana 1970-luvun soundista, mutta silti bändi on koko kaarta ajatellen hyvinkin samalla intensiteetillä läsnä. Toki faneissa on eri koulukuntia, mutta itse olen kyllä aika kaikkiruokainen ollut, vaikka osa levyistä on ollut tosi vaikeita sisäistettäviä ja muutamaa olen kuunnellut liian vähän voidakseni kutsua itseni niiden levyjen kannalta Rush-faniksi. Mutta tämä sallittakoon – enpä usko, että bändi itsekään on sitä mieltä, että pitkän uransa aikana jälkeen päin katsottuna olisi aina onnistunut luomaan jotain ajatonta. Se kuitenkin lujittaa faniutta, että osaa voittaa ennakkoluulot pitkänkin ajan jälkeen ja löytää ”siitä paskasta levystä” jopa loistavia kappaleita.

No, tällä aikakaudella Rush ei kuitenkaan tehnyt mitään väärin, vaan itse valitsisin nimenomaan nämä kolme albumia pinkasta, jos pitäisi ottaa vain kolme Rushin levyä mukaan autiolle saarelle. Tai no ehkä Signalsin vois vaihtaa Hemispheresiin tai pari vuotta myöhemmin julkaistuun (seuraavalla kokoelmalla…) Grace Under Pressureen, riippuen päivän fiiliksestä.

Jarkko, Rushfani vuodesta 1991

Kokoelman toinen levy:

1. The Spirit of Radio (albumilta Permanent Waves, 1980)

”Begin the day with a friendly voice...” alkaa tämä biisi, jossa lauletaan radion tai oikeastaan musiikin maagisesta voimasta. Jotenkin tämä on semmoinen hyvä päivänaloitus, varsinkin tämmöiselle Rush-höynähtäneelle. Lisäksi biisi pohtii taiteen tekemisen vilpittömyyttä kaupallisuuden ja menestymisen paineiden vaikuttaessa taustalla.

2. Tom Sawyer (live, albumilta Exit…Stage Left, 1981)

Neil Peart kertoo sanat biisiin syntyneen yhteistyössä toisen sanoittajan Pye Duboisin kanssa, joka oli halunnut tehdä muotokuvan nykypäivän kapinallisesta ja itsenäisestä vapaa-ajattelijasta, joka katsoo maailmaa avoimin silmin. Neil itse oli lisännyt vielä biisiin teeman pojan ja miehen kohtaamisessa hänessä itsessään – siis muiden näkökulmasta, siitä mitä hän biisin tekohetkellä sisimmässään oli ja mitä muut ihmiset hänen ympärillään olettivat hänen olevan. Alun perin albumilta Moving Pictures (1981), mutta tämä versio saman vuoden live-julkaisulta Exit…Stage Left.

3. Subdivisions (albumilta Signals, 1982)

Tämä biisi on hieno! Sen mukana voi laulaa, osaan sen sanat periaatteessa ulkoa ja vaimollekin tämä on tarttunut aika hyvin päähän (ei muuten todellakaan mikään Rush-intoilija). Kaverin kanssa joskus tätä kännissä soitettiinkin tai siis minä lauloin ja kaveri soitti. Tässä tulee aina olemaan sellaista erikoislaatuista merkitystä ensimmäisenä todella kolahtaneena Rush-kappaleena joskus vuoden 1991 syksyllä, kun kaverin kanssa aikani väiteltyäni jouduin hyväksymään, että bändihän on hyvä…biisihän kertoo nuoruudesta, lähiöasumisen ankeudesta ja hyväksytyksi tulemisen vaikeudesta aika selväsanaisesti: ”In the basement bars, In the backs of cars, Be cool or be cast out”.

4. Freewill (albumilta Permanent Waves, 1980)

Valinnan vapautta ja sen suhteellista vaikeutta pohtiva kappale.

5. YYZ (albumilta Moving Pictures, 1981)

Yhden käännyttämäni kaverin suosikkikappale. Instrumentaali. Sopinee siis myös Geddyn akkamaista laulutyyliä vierastaville. Joku Rolling Stone –lehden arvostelija oli joskus lytännyt Rushin levyn ja kirjoittanut, että Geddy Leen ääni on sekoitus Robert Plantia ja Aku Ankkaa. No, eipähän tartte sitä sitten kuunnella, jos kuuntelee vaikkapa tätä kappaletta, joka on saanut nimensä Toronton kansainvälisen lentokentän kolmikirjaimisesta tunnuksesta. Joissain live-vedoissa tämän sisälle on mahdutettu Neil Peartin pitkä rumpu/perkussiosoolo. Rush in Rio –DVD:llä hullut brassit ”laulavat” biisin tahtiin.

6. Chemistry (albumilta Signals, 1982)

” Songs that just work out” kertoo Neil Peart tästä kappaleesta, joka syntyi siinä mielessä eri tavalla kuin useimmat Rush-biisit, että se tehtiin porukalla. Yleensä Rushin biisinteko etenee siten, että Geddy ja Alex tekevät sävellyksen yhdessä ja tekevät siitä nauhan Neilille, joka omien sanojensa mukaan ”unelmoi” sävelmään sanoituksen. Tämä biisi kuitenkin syntyi koko porukalla ja sanoituksen krediititkin on jaettu kaikille kolmelle.

7. Entre Nous (albumilta Permanent Waves, 1981)

Laulu ystävyydestä ja rakkaudesta ja siitä, kuinka ihmiset tarvitsevat vapauden olla omia itsejään, jotta voivat kasvaa.

8. Witch Hunt (albumilta Moving Pictures, 1981)

Pelko-biisisarjan (neljä eri osaa neljälle eri levyllä) kolmas kappale käsittelee pelkoa ihmisryhmän kautta ja lähestyy sitä muinaisten noitavainojen hengessä. Eli mitä tapahtuu, kun ihmiset kokoontuvat yhteen ja pelko muuttuu joukkohysteriaksi ja joukko menee ja tekee jotain todella tyhmää ja hirvittävää.

9. Losing It (albumilta Signals, 1982)

Kertomus ”sen jonkin” menettämisestä tanssijan ja kirjailijan näkökulmasta. Neil Peartin ajatuksissa olivat Shirley Temple ja Ernest Hemingway, kun hän kirjoitti laulun, jossa taiteilija alkaa menettää otettaan ja tästä tuntuu, että hän menettää kaiken, kun ei enää pysty luomaan.

10. Different Strings (albumilta Permanent Waves, 1980)

Laulu, jossa kasvetaan aikuiseksi, kun viattomuus ja naiivius häviävät, mutta rakkaus jää.

11. Vital Signs (albumilta Moving Pictures, 1981)

”Jokaisen täytyy poiketa normista, jokaisen täytyy nousta normien yläpuolelle.” Tämän kappaleen sanomana lienee yksilöllisyyden ja jokaisen omien valintojen korostaminen. Biisi jäi alunperin levyn lopetusbiisiksi, nousten kuitenkin vuosien kuluessa sekä yhtyeen että fanien suosioon, usein keikkojen encore-numeroksi.

12. Limelight (albumilta Moving Pictures,1981)

Varmasti jokaisen vähän isomman nimen on kohdattava julkisuuden parrasvalot ja niiden mukana tulevat kiroukset kuten yksityisyyden menettäminen.

13. Jacob's Ladder (albumilta Permanent Waves, 1981)

Soitannollisesti makoisa kappale Rushin parhaalta levyltä. Tunkasin tämänkin tähän, kun kerran mahtui. Muuten ois jäänyt pois ja ollut ainoa kyseiseltä levyltä. Jonkin sortin klassikko kuitenkin, yleensä ottaen.

14. Closer to the Heart (live, albumilta Exit…Stage Left, 1981)

Tämä jopa vähän imelältä kuulostava rallatus on itse asiassa vuoden 1977 levyltä A Farewell to Kings, mutta menköön tälle kokoelmalle, koskapa on liveveto vuoden 1981 levyltä Exit…Stage Left. Biisi käsittelee yhteiskunnallista teemaa ja on yksi harvoja, joissa Neil on jakanut lyriikoiden kirjoitusvastuun ulkopuolisen kanssa (Peter Talbot). Biisissä todetaan, että korkealla yhteiskunnan portailla vaikuttavien pitäisi muuttaa maailmaa paremmaksi, mutta tosi asiassa sitä kuitenkin muuttavat matalammilla portailla olevat, jotka ovat kypsyneet olosuhteisiin. Tämä oli vissiin aikanaan bändin eka top 40 –hitti Englannissa (36. sija) ja bändi alkoi tuohon aikaan saada entistä enemmän kansainvälistä tunnustusta. Pitkän aikaa biisi oli kestohitti kiertueilla, kunnes bändin jäsenet kyllästyivät siihen. Rush in Rio DVD:llä biisi esitetään, koska brassit olivat Rushin ennakkotietojen mukaan hulluina tähän veisuun. Hyvinhän ne sen sitten siellä vetivät pitkästä aikaa. Rush-faniuteen minut johdattaneen kaverini mielestä tämä on kamala kappale. Hänen suosikkilevynsä Rushin tuotannossa tosin ovatkin Caress of Steel (1975) ja ilmeisesti myös Power Windows (1985), joita itse en ihan ekana valitsisi, joten makumme ovat hieman kaukana toisistaan. Mutta näinkin voi olla, Rushin monipuolisesta tuotannosta puhuttaessa.

15. Natural Science (albumilta Permanent Waves, 1980)

Kannanotto järkevän tieteenkäytön puolesta. Kertomus ihmiskunnan kehityksestä, siitä kuinka luonnosta lähdimme ja mihin tekniikan avulla olemme joutuneet. Kuitenkin toivo elää siitä, että tekniikkaa osataan käyttää oikein. Levyyn ”Permanent Waves” päättyi Rushin progerockaava 1970-luku ja alkoi syntikkapoppaava 1980-luku. Suosikkibiisini Rushin tuotannosta Subdivisionsin ohella.

 

- arviot: Jarkko Leinonen, omalta kokoelmalta Rush #2 1980-1982 -