18.6.06 / J-iskä

Synnytyskertomuksen johdosta sain onnitteluita ja kommentteja, joihin vielä jatkokommentoin seuraavasti:

Kiitos onnitteluista, otan ne isän ylpeydellä vastaan. Ei ole aina helppoa olla isä, mutta on se silti palkitsevaa(kin). Tähän mennessä minua on tarvittu lähinnä Miron kanssa, mutta se on ollut minulle luontaista ja sitäpaitsi äidin ja vauvan symbioosi on kyllä tosi vahva. Laurakin on jo muutaman kerran todennut, että ihan outo olo, jos vaikka jättää vauvan vähäksikin aikaa vaikkapa minun hoitooni ja lähtee Miron kanssa yläkertaan leikkimään. Eli äiti ja vauva ovat hyvinkin riippuvaisia toisistaan. Kyllähän se huomaa siitäkin, että jos vauveli herää, kun minä sitä kantelen ja sillä on nälkä, niin heti alkaa hirveä nokkiminen ja tissinetsintä ja eihän siinä isästä paljon silloin hyötyä ole ;-) Välillä on tuntunut oudolta, kun ei voi samalla tavalla keskittyä pienokaiseen, kuin Miron syntyessä, mutta toisaalta on hyvä, että Miro voi turvautua minuun ja saa rauhassa omaan tahtiinsa tutustua vauvaan, eikä tartte heti pakolla alkaa elää täysin vauvan ehdoilla. Yhden lapsen yksinhuoltajana varmaan pärjää ihan mainiosti, mutta jos nyt ajattelee vaikka tilannetta, jossa yksinhuoltaja ois tommosen Miron ikäisen ja vauvaikäisen kanssa kahdestaan, niin huhhuh. Vähän siis tuntuu, että "jään jälkeen" vauvan hoidon opettelussa Miroon verrattuna, mutta toisaalta on itselläkin jotenkin varmempi olo. Vaipan vaihto onnistuu, vaikka on kyseessä osin ennestään outoja nauhavaippoja yms, mutta toisaalta vauvan hoito on kuitenkin yksinkertaista. Oikeat kanto-otteet, hygienia, vaipanvaihto, pesut, navan puhdistus, vaatteiden vaihto, äiskän tissille kantaminen. Kyllähän ne sujuu jo vanhasta tottumuksesta. Ihan heti en tosin haluaisi kokea tilannetta, että Laura lähtee jonnekin jortsuun ja minä jäisin kahdestaan lasten kanssa :-) Kyl siitäkin sit kuitenkin selvitään.