This blog has moved

This blog is now located at http://jmlbohem.blogspot.com/.
You will be automatically redirected in 30 seconds, or you may click here.

For feed subscribers, please update your feed subscriptions to
http://jmlbohem.blogspot.com/rss.xml.

Arkistojen hämäriä: Kopsalan kuninkaan päiväkirjat

Aloitan uuden "sarjan" arkistojutuista, joita ei löydy - tai ei pitäisi löytyä - enää netistä, jos ovat siellä/täällä koskaan ollutkaan. Ensimmäisenä esittelyssä vuoden 2004 syksyllä nykyiseen kotiimme Kopsalaan muuton jälkeen jonkin aikaa kirjoittamani hämärä "blogi" Kopsalan kuninkaasta ja hänen julistuksistaan :D

Osa 1: CV

Kansalaiset, medborgare.

Kun tietokoneongelmat vaivaavat, kääntykää kuninkaanne puoleen. Kuningas tietää vastauksen ongelmiinne. Tai jos ei heti tiedäkään, niin kuningas kysyy sitten neuvonantajiltaan tai etsii tiedon galaksin sisäisestä tietoverkosta. Tehkää työnne hyvin ja maksakaa veronne, niin minä pidän tietokoneistanne huolta.

Kopsalan kuningas

Osa 2: Etusivu

Tervehdys ystävät, tuttavat, kadunmiehet!

Unelma talosta on totta. Tehtaan varjossa, mutta muuten oikein idyllisessä Purolan kaupunginosassa sijaitsee Kopsala, kotimme. Poikani, jota vastedes prinssiksi hänen arvolleen sopivasti tituleeraan, kutsuu sitä viiden ensimmäisen asumispäivän perusteella "uudeksi kodiksi". Niinhän se on tietysti meillekin, kuninkaalle ja kuningattarelle. Rakenne, lämpötila, äänet - kaikki ovat erilaisia kuin ennen asuessamme vaatimattomassa kerrostalolinnassa. Rintamamiestalomme vuodelta 1949 on lattioistaan nariseva puinen kultainen palatsi, jonka ikkunoista levittäytyy vihreä puutarhamme ja näkymä toisiin uljaisiin valtakuntiin. Palatsissamme tulemme toivottavasti viettämään lukuisia ihania vuosia kasvattaen useita prinssejä ja prinsessoita.

27.10.2004 Kajaanissa
Kopsalan kuningas

Osa 3: Caffein

Kahvin orjat, horkan yöstä nouskaa

Kuninkaanne on mennyt sekaisin galaksin kahviplantaasien orjien keräämistä kahvinpavuista ja niistä puristetusta nektariinista, joka suonissa panee veren liikkumaan, mutta joka iltaa kohden alkaa sumentaa pään ja rumentaa mielen. Kahvin orjat, tämä homma pitää saada kuriin! Kuninkaanne julistaa kahvinvähennystalkoot alkavaksi huomisesta alkaen. Palkinnoksi saatte hyvän mielen, tasaisemman olon ja laadukkaamman yöunen.

27.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 4: Look at Opel now

Vankkurien huolto ja valtakunnan rahakirstut

Kuninkaanne vankkurit hevosineen on huollettu Keisari Puusaaren autohuollossa, josta syystä verotuloihin on tullut suuri lovi ja kuninkaanne yrittää toimia paremmin arvon kansalaisten hyväksi, jotta saisi voudilta seuraavassa kuussa muhkeamman potin. Tämä tarkoittaa valitettavasti sitä, että kuningattarelle lankeaa enemmän vastuuta prinssistä, koska kuningas ei jouda palatsiaan vartioimaan arkena yhtä lailla. Tosin iltahämärässä myrskylyhdyt loimuavat ja kuningas on tavattavissa yhdessä prinssin kanssa. Jos kansalaiset ihmettelevät, että miten kuninkaalla ei ole palvelijoita prinssin kaitsemiseen, niin se taas johtuu siitä, että valtakunnan rahakirstut ovat tyhjentyneet uuden palatsin hankinnan myötä ja rahat palatsin hankkimiseen takonut galaksin iso paha Sampo nyhtää valtakunnalta rahaa vielä pitkän pitkän aikaa, ennenkuin verotuloilla on saatu katettua koko kakku. Tottahan palvelijoita päiväsaikaan käytetään, mutta iltapalvelijoihin ei ole varaa - sitäpaitsi kuninkaanne haluaa pitää huolta jälkikasvustaan - onhan prinssistä kasvatettava hyvä ihminen ja suuri kuningas.

27.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 5: Muutto Kopsalaan

13. kerta toden sanokoon

Kuninkaanpalatsi on järjestyksessään 13. asujaimisto, jossa kuninkaanne on virallisesti asustanut, jos ei yhtä väliresidenssiä lasketa. Aloitin elämäni pienen pienessä kerrostalolinnassa, jossa kuningataräitini hoisi minua isäni ollessa etelässä sotaretkellä hankkimassa perheelle aarteita. Lopulta seurasimme kuningataräitini kanssa etelään kaukaiseen Hellsinkiin, jossa Hanurilan kerrostalolinnaa ympäröi metsät ja puistot. Prinssin elämä Kannelmäessä oli jännittävää, kunnes isäni sai yllättäen galaksien välisistä arvonnoista aarteita, joiden innoittamana palasimme pohjoiseen Kajjjaanin valtakuntaan, jossa olen kasvattanut kuninkaallista habitustani. Prinssinä ensimmäinen asujaimistoni oli vaatimaton kerrostalolinna silloisen rakastajattaren kanssa ja sitä seurasi toinen moinen myöhemmin toisaalla, kunnes vietin elämäni ainoan kerran aikaa rivitalolinnakkeessa Huuhkajan huutaessa taustalla. Tavatessani kuningattaren, muutimme jossain välissä väliaikaisesti hänen keisarillisen perheensä puulinnaan, kunnes lähdimme etelään etsimään onnea ja oppimaan elämää. Pyhän Mikaelin valtakunnassa ehdimme asua muutamia vuosia ja harjoittelin jo kuninkaallista ammattiani. Matka jatkui pian etelään ja asuttuamme aikamme syrjäisessä Esbon herttuakunnassa, muutimme sitten lähigalaksimme vaikutusvaltaisimpaan paikkaan eli jo lapsuudessani tutuksi tulleeseen Hellsinkiin. Kuninkaallinen ammattini sai viimein toteutuspaikan ja sain kuninkaan statuksen, kun prinssimme syntyi. Palasimme parin eri kerrostalolinnoitusasujaimiston jälkeen pohjoiseen innokkaina, mutta rahakirstut tyhjinä. Onneksi valtakunnassa oli kaikki hyvin ja prinssin kanssa tiiviisti vietetty aika ei varmasti mene hukkaan. Lopulta kuninkaallinen ammattini sai uuden täyttymyksen, kuningatar alkoi luoda omaa uraa ja saimme Sammon takomaan meille keisariperheen aarrelahjoituksen myötä Kopsalan hankintaan tarvittavat varat.

28.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 6: Makuelämyksistä

Kuninkaallinen kakkahätä

Sehän lienee tunnustettu tosiasia, että kun paskattaa, niin ajatus lentää. Niinpä pohdiskellessani kakin syvintä olemusta mieleeni tuli pahanmakuista royal-purkkaa jauhaessani, että miksi jokin maistuu hyvältä ja miksi joku toinen ihan hirveältä? Uskoisin vastauksen löytyvän biologiasta, koska emmehän me ihmiset koneita sentään ole, emmehän (sanoi kyborgi). Kuninkaanne on siis tullut siihen johtopäätökseen, että koska luonto pitää meistä huolen, vaikka me emme pitäisi luonnosta, niin pystymme syömään vain asioita, jotka ovat meille hyväksi. Tämän hienon luonnon suojelun (ei siis luonnonsuojelun) pilaa se tosiasia, että me ihmiset olemme liian ovelia, jopa itsellemme. Olemme nimittäin keksineet mausteet, joilla peitämme kammottavat maut. Mausteet sinänsä eivät liene haitallisia, mutta kukapa jotain chiliä tai suolaa voisi syödäkään kahmalokaupalla. Mutta siis koska mausteet olemme keksineet, niin saatamme ihan hyvin syödä terveydelle haitallisia aineita, kuten esimerkiksi maustettua kakkaa, koska emme havaitse mausteläjän takaa öklöttävää ödööriä. Voipi myös olla, että koska lapsethan eivät syö moniakaan vahvoja mausteita tai esimerkiksi kasveja, joissa on niille ominaisia suoja-aineita (esim. sipuli), niin lapsen suu on oikeasti ainoa, mihin voimme oikeasti luottaa. Kuninkaanne ei kehota käyttämään lapsia koemaistajina, mutta jos lapsi ei jotain suostu syömään tai juomaan, niin voinee hyvin jättää kyseisen aineen syömättä.

Osa 7: Viisi vuotta

Viisi vuotta ihmiseloa on tietokoneen koko elämä

Ollapa pieni tavu tai vähäsen jo sähkömagneettista staffia ympärilleen kerännyt kilotavu tai jo hieman lihonnut megatavu tai ylensyönyt ja elämässä kovin pirstaloitunut gigatavu. Ei olisi se elämä turhan tehotonta ja liian pitkää, ei olisi aikaa miettiä, ei pysähtyä turhuuksiin. Lentäisi vaan sähkösiivin eteenpäin, kunnes ikuisuus olisi ohi ja universumin sähköpiuha irtoaisi viimeisen kerran. Sitten alkaisi loputon lepo ja vain viiden ihmisvuoden pituinen elo olisi loppu...vai olisiko? Onko kuolemanjälkeistä elämää? Onneksi on verkko, on tallennusmediat, on jopa tiedostonpalautusohjelmat, jos vaikka kuolema olisikin näyttänyt kohdanneen. Olipa tavun elämä kuinka salattua tahansa, niin tuhoon tuomittua sitä ei helpolla saa. Sen sijaan tavujen elinympäristöiksi rakennetut sentraaliprosessointiyksiköt ovat tuhoontuomittuja ja ne hakataan paloiksi ennen multiin nakkaamista...sellaista on elämä ihmisenkin. Ajatuksemme ovat tavuja, joita keräämme elämämme ajan ja tallennamme erinäisiin paikkoihin, kunnes fyysinen olemuksemme kuolee ja vain ajatuksemme jäävät elämään. Kirjoittakaa, kansalaiset, ja elätte fyysisen olemuksenne kuoleman jälkeisen elämän.

29.10.2004
Kopsalan kuningas

Osa 8: Speed dial diarrhea aka diary-markings

30-11-2004 Verta lentää, sydän pampattaa, ääni on paineessa, heisulivei
Kuninkaanne on työn orja. Näin voisi tulkita siitä, että otsikon kaltaisista oireista huolimatta alamaisten hyväksi on tehtävä duunia, vaikka sitten klo 20 asti illalla. Eihän siinä mitään järkeä tietysti ole, mutta king's gotta do what king's gotta do. Mietin vaan, että milloin olisi aika kuninkaallisten kauneusunien, varsinkin kun palatsimme suuret avajaisjuhlat häämöttävät tulevana viikonloppuna. Ehkäpä ne kauneusunet voi siirtää ensi viikkoon, kyllähän tuota kauneutta piisaa muutenkin.

Tänään jäähyväistelin yhden alamaisia kanssani palvelleen kollegan, joka pääsi voudin keräämillä varoilla galaksin eläkejärjestelmän pariin. Eloneuvottareksi on hyvä astua, kun on nelkytävuotta herännyt aamuisin ja lähtenyt duuniin. Kyllähän tuota vähemmälläkin työllä ihminen pärjäisi, kuninkaallinenkin. Kiitokseksi saa sitten kuninkaallisen ruusutarhan antimia sekä kirjoituksia kellarista, mutta suurin kiitos lienee siinä, että on yhteiskunnan silmissä tehnyt tarpeeksi ja voi relata.

25-11-2004 Eikö kuningaskunnassa tapahdu mitään?
Onko kuninkaallinen runosuoli tyhjentynyt? Eikö kuningaskunnassa tapahdu mitään? Miksi kuninkaalliset konekirjoittajat istuvat tyhjänpanttina päivästä toiseen? Ei, kuningas ei ole kuollut, kauan eläköön kuningas, mutta jotenkin vaan on sekä kuninkaallisia arkiaskareita että kuningasperheen touhua riittänyt niin, että ei ole syntynyt alamaisille luettavaa. Jaahans, pitäneekin ruveta sanelemaan vähän kuninkaallisia raportteja, kun olen tehnyt niin paljon hyviä tekoja alamaisten hyväksi, että pino on kasvanut ylettömäksi. Kuninkaallisen kahvitarhan papujakin tosin voisin keitellä, josko sitten irtoaisi suolestakin sitä juttua.

15-11-2004 Levon hetki on ohi
Kuninkaalliseen viikonloppuun kuului riemukasta illanviettoa, hieno elokuvaelämys ja kuninkaallinen isäinpäivä. Riemukas illanvietto, joka sisälsi sekä oman että vieraan galaksin panimotuotteiden nautiskelua, pidettiin viikonlopun alkajaisiksi. Ruhtinas Rautainen, yksi pöydän pyöreistä ritareista, sekä kaukaisen Hellsingin maan Ritari Rimpula, istuivat juhlasalimme arvokkailla soffilla kuunnellen kamariorkesterin sovittamia kappaleita, kuten Kulmale maale ja Viimeinen päivä taivaan? Kuningatarkin innostui juhlimaan ja oli ilomielellä koko illan. Seuraavana päivänä mieli oli vähän väsyneempi, mutta ei se juhlinnan jälkeistä iloa vähentänyt. Kuninkaallisessa elokuvakerhossa näimme loistavan 21 grammaa, josta välittyi inhimillisyyden koko olemus. Viikonloppu päättyi isäinpäivän juhlallisuuksiin, joka sisälsi vankkuriajelua Riekkolan ja Hoikkalan kuninkaallisten vanhempien luona. Prinssi Miro I oli niin innoissaan, ettei nukkunut edes päiväunia, mikä sitten kostautui illalla ja seuraavana yönä - onneksi kuninkaallisessa sängyssä on tilaa. Nyt alkaa uusi aherrus, muuttokuormia suurilla pakettivankkureilla heti tekemään, kunhan kuninkaalliset aamukakit kakittu.

12-11-2004 Väsymyksen syvin olemus
Kun ei nuku tarpeeksi, tulee univelkaa. Kun tulee univelkaa, muuttuu zombiksi. Kun muuttuu zombiksi, alkaa hortoilla. Kun hortoilee, satuttaa itsensä. Kun satuttaa itsensä, pitää panna laastari. Kun panee laastarin, alkaa haava muhia. Kun haava muhii, keskittyy kaikki ajatukset kipeään kohtaan. Kun ajatukset keskittyvät kipeään kohtaan, ei huomaa olevansa väsynyt. Kun ei huomaa olevansa väsynyt, ei nuku tarpeeksi. Jne. Kuninkaallinen viikko jälleen lopuillaan, onneksi.

11-11-2004 Sellaista se on
Aiemmin tällä viikolla kuninkaallinen Kopsalan valtakunta sai vieraan, kun Ruhtinas Rautainen tuli kylään, pitkästä aikaa. Iloinen jälleennäkeminen kesti iltamyöhään ja kuninkaallisen panimon tuotteitakin tuli jonkun verran nautittua, joten loppuviikon kestävä väsymys oli taattu sen jälkeen. Muitakin vieraita on käynyt. Entisessä kotilinnassamme asustava Nalle Puh -prinsessa ja hänen isäntäehdokkaansa kävivät kuningattareni kutsumana. Mukavata, kun käy vieraita, muuten palatsimme käytävät kaikuvat onttouttaan. Paitsi että eilen kuninkaallinen oleskelutila sai ihka uudet sohvat, jotka eivät tietenkään ole mitä tahansa sohvia, vaan punaisia sohvia. Kuninkaallinen aamu meni tänäänkin vähän hötinäksi, kun ensin Prinssin pissa kaatui lattialle ja sitten Prinssin juoma kaatui lattialle ja sitten Prinssin hampaanpesuvesi kaatui sukille. Mutta kuninkaallinen aherrus jatkukoon, vankkurit on jo valjastettu kohti kaukaista puiden keskellä sijaitsevaa työmaata, jonne timanttinen tulostinyksikkö olisi kansalaisten iloksi vietävä.

04-11-2004 Iliman silimiä on paha kattella
Kuninkaanne arkinen aherrus kansalaisten hyväksi jatkuu uudessa paikassa, koska kuninkaanne muutti uuteen työpalatsiin, joka on ydinlaskeumalta suojaava bunkkeri suuren kuninkaallisen hospitaalin alakerrassa. Ydinlaskeumaltahan on hyvä suojautua, kun kaukaisen galaksin ylisotaherraksi valittiin jälleen kerran tyhmän kansan enemmistöllä muuan Puska-soturi. Omituisinta bunkkerissa istuskelussa on se, että täällä ei näe vuorokaudenaikojen vaihteluita - vähän kuin olisi avaruudessa (paitsi en kellu ilmassa). Itse asiassa tämä arvokkaan betoninen tila on kuin avaruusalus, jatkuva koneiden humina vaan kuuluu korvissa ja valot vilkkuvat kuin scifi-elokuvissa ikään. Täällä siis istun arvokkaasti kuluneella mahonkisella jalokivin reunustetulla istuimella ja mietin, miksi mietin, miksi en. Vankkurit tosin olisi pitäny valjastaa kohti kuninkaallisia tienrakentajia ja heidän koneitaan, mutta ei anna aikataulu myöten kuninkaallakaan. Sitä paitsi aina pitää sen verran priorisoida asioita, että ehtii raportoida tapahtumia kuninkaalliseen lokikirjaan.

01-11-2004 Syrtti Marja ja tyhjän paperin kirous
Aivan kuin lumi olisi haudannut ajatukseni. Kuninkaallisia työtehtäviäkin on harvassa ja osa niistä tuntuu kaiken kaikkiaan turhauttavilta. Kuninkaallisen Dinosaurus-jumal-rokkiyhtye Eppu Normaalin levy soi prinsessa Ruususen hengessä sadan vuoden päästäkin, mutta ei siinä mennyt kuin 11 vuotta kärsiessä tyhjän paperin kammosta Martti-jumalaltakaan, joten ei kuninkaanne ajatustyhjiö ole kai vielä kovin paha. AOR, EVVK, etc.

01-11-2004 Hopeinen laskeuma
Kirkkaus, lumenvalkoinen, on laskeutunut keskuuteemme. Valoisuus on hyvää lääkettä pimeyden valtakunnassa, mutta kylmyys ei. Talvi on kuitenkin pitkä ja se on kestettävä. Kuninkaalliset viitat siis niskaan ja kansalaisten ongelmia ratkaisemaan.

31-10-2004 Keisari Leopoldin sunnuntailounas
Rentouttava kuninkaallinen viikonloppu on edennyt sunnuntaihin ja saimme kellankultaiseen palatsiimme vieraiksi keisari Leopoldin ja keisarinna Helenan. Keisarin taiteilema erittäin maukas sunnuntailounas kruunattiin kuninkaallisen viinikellarin antimilla ja keisarinnan upea jälkiruoka täydensi kuninkaallisen pöhötyksen. Takkatulen hulmutessa palatsimme värisi lämpimänä huuruisessa säässä ja galaksin visioverkko teletti digitaalikanavilta salatutkin ohjelmat, joten niitä palatsimme juhlasalissa ihmettelimme. Viikonlopun aikana kävimme myös kansalaisten joukossa tutustumassa Kuninkaallisen elokuvanäytäntöklubin tarjontaan, jossa näimme kyldyrellin elokuvaelämyksen Barbaarien invaasio, joka kertoi tunteisiin vetoavasti elämästä ja kuolemasta kaukaisessa Canada-galaksissa. Prinssin lauantai sujui samanaikaisesti mukavissa merkeissä kuninkaallisten isovanhempien Riekkola-linnassa. Illemmalla palatsimme kuninkaallisessa juhlasalissa viihdyimme vielä kuningattaren kanssa myrskylyhdyn loimutessa, seilaten liikkuvissa kuvissa maailman merillä palatsin elokuvakompleksin näyttäessä meille elokuvan uljaista valtamerilaivoista ja miehisistä seikkailuista.

29-10-2004 Kuninkaallinen aherrus tältä viikolta vaietkoon
Täysikuu tervehti kuninkaallista perhettä ja jos mahdollista, väsymys oli edellisiäkin aamuja väsyneempi (päätellen kuninkaallisten juttujen ala-arvoisuudesta). Kuninkaallinen valjakko oli lämmitellyt hyvin, mutta talvi oli tehnyt jo tuloaan ja huurruttanut vankkurit niin, että kuningas joutui heti aamutuimaan jäänpoistohommiin. Viitta hulmuten huuruisessa säässä vankkurit kolisivat kohti kansalaisten avuntarvetta ja ensimmäinen hyvä työ tuli tehtyä. Sitten kuninkaallinen aamiainen, joka koostui tänä aamuna gruusialaisesta näkkileivästä ja reilun kaupan kahvista höystettynä lapsentappokermalla. Päivä on alkanut, se viimeinen kuninkaallisen työviikon on, päivä-ä.

28-10-2004 Terveiset Gayningelle
Kerrostalolinnan viimeisetkin kellariloukot tuli käytyä koluamassa, irtisanottua tuli vankkurin lämmittäjän sopimus ja vesihiiden kanssa sovittiin loppukorvauksesta. Sitten kuninkaanne avasi vielä punaisen linjan kärähtäneelle sähkölaitokselle ja kertoi, että linnan saapi pimentää. Nyt voi keskittyä palatsista huolehtimiseen. Kuninkaan aamu alkoi jälleen hyvin hyvin (kumoaa toisensa = huonosti) väsyneenä, kun kuningattaren henkilökohtainen aamufanfaari pärähti soimaan. Lopulta kuninkaanne nousi mahtavalta silkkipediltään vasta, kun oma piipitysfanfaari alkoi soida korvan juuressa. Prinssi oli hieman vastahakoinen istumaan jäiselle virtsaamisvaltaistuimelleen, mutta lopulta päiväpalvelijat ottivat prinssin vastaan tarjoten hänelle heti aamutuimaan kunniapaikalta herkullisen ja täyttävän aamiaisen. Yhden alamaisen kone odottaa jo tuossa palauttamistaan - palveluksessanne!

27-10-2004 Jäähyväiset kerrostalolinnalle
Kohta pitäisi käydä jättämässä jäähyväiset puolitoista vuotta kuningasperheen kotina palvelleelle kerrostalolinnalle, jossa haju- ja melusodat naapurivaltakunta Kohosen kanssa ovat siis jatkossa mennyttä elämää. Tosin sodat ovat jääneet sadattelun asteelle, koska kuningaskunnallamme ei ole armeijaa - mehän olemme pasifismia korostava kuningaskunta. Suuren portin avaimet käyn luovuttamassa vahtimestarille ja suuren sähköpylvään vartijalle kaksi muuta avainta. Pesulaitoksemme kytkentäosa on sitä ennen irroitettava ja sammutettava viimeinen myrskylyhty. Hyvästi Kantula!

27-10-2004

Tänä aamuna herätys leppoisampi kuin eilen. Eilen väsymys oli hirveä, tänään vain kauhea. Mutta asenne on oltava pehmeä, kun menee herättämään prinssiä, muuten aamu menee tappeluksi. Kuningatar lähti työharjoitteluun ja minä kärsivällisesti, kuninkaan arvokkuudella, odottelin, että prinssi suostuisi vaatteiden pukemiseen. Päiväkodissa meno oli jo valloillaan ja prinssi istui pöydän päähän puurolautanen nenänsä alla ihmetellen suureen ääneen tiellä liikkuvaa roska-autoa. Töihinkin piti kuninkaan vääntäytyä, valtakunnassa ei koskaan kaikki hyvin. Yhden alamaisen monitori jo vaihdettu, toinen pitäisi käydä vaihtamassa kohta, jotta eivät kapinaan ryhdy.

Osa 9: Guesthouse

Ookko nää hullu? Tekijä: ville 29-10-2004
Niin tuota, ookko nää Jarkko hullu?

se mikään hullu oo! Tekijä: timo 29-10-2004
se o seonnu täysin! mahtavaa! taidanpa tulla kattomaan kunkun tilukset parin viikon päästä.

ahhaa, pitäskö huolestua Tekijä: Kimmo 29-10-2004
Ei, kyllä nyt on sekaisin mennyt jonkun mieli. Vai? Millä perusteella olet ittes "kuninkoinut"?

Onko mahdollisuutta saada ritarin arvoa? Semmoseksi kaukaisen maan puolustajaRitakiksi. Että kun Kuningas haluaa vierailla Etelän-Maalla niin olis turvallisuus taattu.

Kuningas vastaa kansalaisten kysymyksiin Tekijä: Kunkku 29-10-2004
Hyvät ystävät, veljet. Olen seonnut, onnesta. Se, että kirjoitan mielestänne sekoja, johtuu siitä, että te ette ymmärrä olevanne etuoikeutettuja, uljaat ritarini. Pyöreä pöytä odottaa herkkuineen meitä kaikkia, viimeistään ison pomon luona. Sitä ennen, nauttikaamme elämästä, puolisoista, jälkikasvusta, terveydestä, oluesta, musiikista ja kaiken kaikkiaan hyvästä sekä monipuolisesta elämästä. PS. Ei Jeesukselle, Ei Bushille, ei pissipäille ahdasmielisille. Jeesus oli venäläinen kantoraketti. Bush on diktaattori. Pissipäät ahdasmieliset ovat kusipäisiä hulluja. Kuningas on puhunut, kauan puhukoon kuningas.

To be or not to be

Olen tällä viikolla lomalla ja yleensä olen asennoitunut lomiin viime aikoina siten, että ne ovat itse asiassa vain "toisenlaista työtä". Kolmen pojan isänä toimiminen ei ole aina helppoa ja olen hermoherkkä faija menettäen suhteellisuudentajunikin aika usein. Ihan viime aikoina tosin olen alkanut oppia itsestäni asioita. Huomaan, milloin minulla alkaa mennä hermot ja kuinka voin toimia toisin, jos minulla on siinä hetkessä vielä henkisiä ja fyysisiä voimavaroja jäljellä. Voin ohjata tilanteen täysin rauhassa läpi - kuten varmasti kaikki kasvatusoppaat ynnä muu pedagoginen hapatus (ei millään pahalla siis kyseistä tieteenalaa harjoittaville) kertovat - ilman, että räjähdän järjettömään huutoon. Se on kuitenkin edelleen lähes päivittäinen tapahtuma, mutta silloinkin tiedostan tilanteen ja pyrin korjaamaan sen niin, että lasten perusturvallisuus ei järkkyisi. Sitä paitsi - ja tämä on ollut jännä huomata - enemmän noita näyttää järkyttävän, jos joku muu kuin minä räjähtää eli ehkä lapset tietävät jo, millainen olen ja pystyvät paremmin sopeutumaan - tai kapinoimaan - minun kanssani. Tiedän myös kuitenkin, että he luottavat minuun ja rakastavat minua, koska halimme ja nauramme ja leikimme päivittäin.

Tämä ensimmäinen virallinen lomapäivä (viikonloppua ei lasketa) oli siis mukava ja onnistunut. Nyt iltasella pystyn jo vähän analysoimaan miksi ja yksinkertaistettuna se toimi, koska a) joustin tilanteissa, joissa saatoin ottaa hetken omaa aikaa ja rentoutua täysin itseeni sulkeutuen ja b) otin Aarnin Manduca-reppuun lähes aina, kun se hinkui syliin - se rauhoittaa sekä poikaa että antaa minulle mahdollisuuden toimia, tehdä ruokaa, siivota yms ja c) ehdotin korvaavaa tekemistä, kun en jaksanut tehdä jotain, mitä Miro vonkui (ja Kuruhan seuraa nykyään Miroa melkein mihin hommaan vain...) Nyt minusta tuntuu jopa siltä, että voisin vaikka olla pidempiäkin aikoja täysin tyytyväinen koti-isän rooliin, jos tarve niin vaatisi tai se olisi mahdollista. Toistaiseksi ei työn puolesta ole, mutta toki työ joutuisi joustamaan, jos tulisi sellainen tilanne, etten voi olla kotoa pois...

Ai miksikö en voisi olla kotoa pois? No, joskus elämä on kuin tässä pätkässä dokumentista Kansakunnan olohuone: http://www.youtube.com/watch?v=atWpl6pkvs8&feature=player_embedded

Vieläkin mä jaksan pelata...

...nimittäin Traviania.

Tänään tuli päivitettyä peliprofiiliakin (olut-teema, joka näkyy myös kylien nimissä):

Genesis-liittoumassa oppimassa parhailta

Genesis-yhteistyön voima on siinä, että kokeneita ja vahvoja pelaajia löytyy joka puolelta: Liittoumamme operaatioiden kohteiksi ei kannata hankkiutua ;)

---

Hyviä olutmerkkejä:

Duvel (Belgia)
Tässäpä olut, jota ei suomioluen normikuluttaja varmaan "kaljaksi" edes tunnistaisi.
Esterinen, kukkainen, alkoholinen. Puraiseva.
Petollisen kevyesti kaaliin kajahtava Paholainen...kuten nimi suomentuu :)
Ja Alkokin sai äskettäin uuden satsin tätä herkkua:
http://www.viisitahtea.fi/olutkulttuuri/uutiset/4916-hienostunut-duvel-palaa-alkon-valikoimiin

Kuohu Punertava Amber täysmallasolut (Suomi)
Punaisenruskea Amber on loistavaa suomalaisen pienpanimon työtä. Jos kuulet jonkun sanovan: "kaikki Suomi-olut on samaa kusta", kysy häneltä: "Oletko maistanut Kuohu Amberia? Siinäpä vasta hyvä suomalainen perusolut, ei tosin kusenkeltainen, ei kansainvälisten isojen panimoiden bulkkituote, eikä maistu samalle kuin kaikki muut. Siitä on sitten hyvä jatkaa Alkon olutosastolle ja tutustua vieläkin maukkaampiin oluisiin!"

Pilsner Urquell (Tsekki)
Ei mitään "pilsneriä" vaan kunnon perinteistä lageria - joka ei maistu ollenkaan suomi-lagereille - eikä välttämättä suomi-lagereiden ystävillekään, koska oluessa on todella katkera - enkä puhu nyt tunteesta vaan mausta :D - jälkimaku. Siksi se onkin niin erottuva ja hyvä peruslager, jollaisia soisi Suomessakin tehtävän halvemmalla ja lähempänä.

---

Jos korjaa kuolo, pistän soimaan Gojiran Death of Me -veisun:
http://www.youtube.com/watch?v=b4hiBP5BGUA

Genesis-viisu käyköön sitten hautajaismusana: http://www.youtube.com/watch?v=ThKNt-GY1ww

---

Rauha maassa,
teutoneilla hyvä tahto ;)

---

"Se oli oluen synty; kalevalaisten kaljan alku;

siitä sai hyvän nimensä, siitä kuulun kunniansa,

kun oli hyvänoloinen, hyvä juoma hurskahille;

pani naiset naurusuulle, miehet mielelle hyvälle,

hurskahat iloitsemahan, hullut huppeloitsemahan."

(Kalevala, 20:415-424)

---

Grolsch!

Jos joku haluaa päästä keskustelemaan oluen vaahdon ja olutlasin muodon merkityksestä IGM:ää vivahteikkaammin, niin Jimbo idlailee IRCNet:ssä & QuakeNetissä nikillä Jmlbohem.

Jimboksi minut ristivät vuoden 2008 syksyllä arvon liittoumatoverit -YK-ssa (2009 alussa voitettuun hopeaan lopulta Bustereissa päättynyt S2-kiekka). Ne olivat hienoja aikoja muutenkin ja moni jo tämän hölmöyden lopettanut tyyppi on yhä muistoissa - ne olivat aikoja, jolloin taistelimme avoimesti, rehdisti, liittoumana. Ryvimme pohjamudissa yhdessä ja nousimme isojen poikien areenalle tiiviinä porukkana, jolla oli omanarvontuntoa huolimatta siitä, mitä pro-pelaajanatsit sanoivat.

Lopulta tietenkin liityimme yhteen niistä sakeista :D ja Bustereissa kävimme sitten pokkaamassa kunniaa ja mainetta servun päättyessä muutamien pelaajien irtiottoon Triskelionin ja Bustereiden nenän edestä.

Pakkohan se oli siis S4:llä sitten jatkaa taistoa keväällä 2009 ja Saksi oli liittouman nimi, joka lähti liikkeelle vanhojen -YK-kamujen pohjalta. Aina vaan lisää porukkaa lopetti ja haikeita jäähyväisiä vietettiin, kunnes oli aika koota Saksienkin jo levähtäneet rivit ja mahtavan johtoporukan voimin sekä Bustereista lähtöisin olevilla suhteilla sulauduimme O&N-organisaatioon, joka otti lopulta työvoiton syksyllä 2009. Reilussa vuodessa siis n00bista voittajaksi, mutta vieläkään ei tuntunut siltä, että kaikki olisi koettu. Nimittäin teutoneilla servun läpipelaaminen :)

Täällä sitä sitten ollaan oltu jo monta kuukautta Genesis-veljien ja -siskojen kanssa typerehtimässä ja keulilla mennään, josta ei ole kuin yksi suunta! Eiku...no joo, mut rehellistä ja avointa taistoa sekä hyviä pelejä kaikille - niin vihuille kuin kamuille. Pitäkäähän yhteyttä tovereihin, ettei peli käy liian tylsäksi.

Oluthuuruisin terveisin panimomestari Jimbo

---

Profiilia kippistelty viimeksi 6.3.2010

Apina ja gorilla

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Kävelivät torilla ja tapasivat Ville Valon

"Missä on muodikas parturi, parturi, parturi
Japadi japadi jamppadaa, on mulla pitkä parta"

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Neuvoi tietä parturiin kun Ville Valo tollo jatkoi:

"Missä on hienoston hotelli, hotelli, hotelli
Japadi japadi jamppadaa, on mulla hurja nälkä"

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Neuvoi tietä hotelliin kun Ville Valo tollo jatkoi:

"Missä on nuorisokellari, kellari, kellari
Japadi japadi jamppadaa, on mulla tangotauti"

Stam1na ja Gojira, Gojira, Gojira
Osti leivän torilta ja kotiin päin he lähti

Rahat on loppu ja tyhjä pää, tyhjä pää, tyhjä pää
Jäpädi jäpädi jämppädää, on Ville Valo aina Ville Valo

Kuorellinen

Tapasin tänään töissä myyntiedustajan, joka oli hyväkäytöksinen, sympaattinen ja hauska tyyppi. Hänellä oli yllään (enkä tarkoita tyypillistä myyntiedustajan vaatetusta) kuori, jota hän piti yllä paria tilannetta lukuunottamatta. Luulen myös, että hänen juttunsa värittyivät sen mukaan, millainen hän luuli minun olevan. Kuoren rikkoivat mm. hiljainen kiroilu asennusten mentyä mönkään ja kestettyä noin tunnin ajateltua pidempään sekä tupakalla käyminen – vaikka hän ei omien sanojensa mukaan polta. Jutut oli suunnattu ”mieheltä miehelle” ja käsittelivät mm. hänen autoaan.

Jos tarkkaan katsoo, näkee kaikilla ihmisillä – tai ainakin aikuisilla - jonkinlaisen kuoren useimmissa tilanteissa ja se on toisaalta myös usein tarpeen, jotta pystymme sietämään toisiamme ja käyttäytymään sivistyneesti. Emme ehkä pyri jättämään toisille ”lämmintä fiilistä”, mutta useimmiten riittää se, että vaikutelma on joko positiivinen tai neutraali. Harva haluaa tahallaan ärsyttää, olla inhottava tai käyttäytyä typerästi.

Kuori murtuu viimeistään kotona, läheisien seurassa. On tavallaan paradoksaalista, että juuri niille ihmisille, joita rakastamme ja joista eniten välitämme, käyttäydymme välillä kaikista huonoiten. Vai onko se huonoa käytöstä? Eikö se ole juuri sitä, että uskallamme näyttää todelliset karvamme. Kuoremme saattaa olla siloiteltu ja pehmeä, vaikka sisällä myllertävät piikit ja räiskivät liekit. Vielä kun jaksaisi muuntaa ne liekit energiaksi ja piikittää kaikkea pahaa, niin jäisi monet turhat porut käymättä rakkaimpiensa kanssa.

Lapsiperheen isänä olen usein tilanteessa, jossa tuli räiskyy ja piikit viuhuvat – ilman järjen hiventä. Lapset herättävät primitiiviset vaistot ja energian mennessä siihen, ettei vahingoita lapsiaan, joutuu tyytymään sitten usein siihen, että tulee sanottua pahasti tai muuten möhlittyä. Anteeksipyyntö on kans joskus liian vaikeaa, kun ei tajua raivonsa keskellä omaa tyhmyyttään, mutta onneksi lapset yleensä sen hyväksyvät, kun sen aika on. Anteeksipyytäminen ei ole koskaan tärkeämpää kuin tehtäessä se omille lapsille. Heihin voi vielä vaikuttaa positiivisesti.

Aikuisten maailmassa tulenkatkun ja piikkien viuhunnan seurauksena menetetään usein ihmissuhteita, synnytetään vihaa ja katkeruutta sekä poltetaan siltoja, joita ei koskaan olisi uskonut poltettavan. On sääli, että me aikuiset emme ymmärrä toisiamme, vaikka pohjimmiltaan mekin olemme niitä pieniä lapsia. Kuoremme vaan sattumoisin ovat aina vaan paksumpia ja paksumpia, mitä enemmän tulta ja piikkejä sisäämme keräämme, jolloin tuhotkin ovat sen mukaiset. Aina pitäisi kuitenkin muistaa katsoa syvemmälle. Useimmiten sieltä löytyy se hyvä ja rakas, jopa viaton ihminen, joka lapsena vielä jaksoi uskoa siihen, etteivät vanhemmat ärjy siksi, että he olisivat ilkeitä tai tekisivät pahoja. Älkäämme siis kasvattako tieten tahtoen lastemme kuoria, jotka kyllä ilmestyvät heille ennen pitkää. Luottamuksen jos menettää, on sen takaisin saaminen raskas taival.

Tapaamani myyntiedustaja oli oikeasti hyvä ihminen. Muutama lause ja se, miten hän ne sanoi, saivat minut tästä vakuuttuneeksi, vaikka reipas ulkokuori pysyikin muuten päällä. Hän vetäytyi nopeasti takaisin kuoreensa mainittuaan jatkuvan yksinpuhelunsa aikana vaimonsa, joka oli sairauden vuoksi toistaiseksi pois työelämästä ja lapsensa, joita ei ehdi hakea hoidosta johtuen pitkistä työkeikoista. Niinä hetkinä hän vaikutti hetkeksi vajoavan omaan maailmaansa, jossa hänellä oli ikävä perhettään. Tunsin myötätuntoa matkamiestä kohtaan, vaikka en tiedä, näkikö hän sitä oman kuoreni lävitse.

”Koska minulla on ase”

Katsoin tänään elokuvan 'Ei kenenkään maa' (älä lue pidemmälle, jos aiot/haluat katsoa elokuvan myöhemmin, juonipaljastuksia luvassa!). Bosnialainen kaverini vihjasi minua katsomaan sen, koska se on saanut ulkomaisen elokuvan Oscarin eli ”Bosnialla on Oscar, mutta Suomella ei”. Yritin epätoivoisesti puolustautua :) - suomalainenhan on saanut Oscar-pystin, mutta ehkäpä Jörn Donnerin tuottajan ominaisuudessa (Fanny och Alexander, Ruotsi 1982) noutama Oscar onkin ohjaaja Ingmar Bergmanin jäämistössä. Mutta enhän minä tietysti mistään oscareista välitä – hommasinpa vaan leffan DVD:nä, jotta saisin nähdä edes yhden bosnialaisen elokuvan.

Elokuva alkaa sumussa, jossa bosnialaiset sotilaat ovat matkalla oman armeijansa etulinjaan. Sumussa opaskin kuitenkin eksyy ja auringon noustessa joukot joutuvat serbi-armeijan teuraaksi keskellä ”ei kenenkään maata”. Serbit lähettävät pian paikalle kahden miehen partion – kokeneen sotilaan ja juuri aloittaneen keltanokan. Heidän tehtävänään on selvittää, onko ketään selvinnyt hengissä. Kokeneempi sotilas kohtelee nuorempaa kollegaansa väheksyvästi, eikä tee edes sinunkauppoja. Pian he ovat juoksuhaudassa ja löytävät ”ruumiin”. Samaan aikaan yksi ammuskelussa eloonjäänyt bosnialainen sotilas menee piiloon bunkkeriin. Pian seuraa tulitaistelu, jossa bosnialainen ampuu kokeneemman serbin ja haavoittaa keltanokkaa. Yhtäkkiä selviää, että ”ruumis” eli kuolleeksi luultu toinen bosnialainen sotilas ei olekaaan kuollut. Ikävä kyllä kokenut serbisotilas, joka sai juuri surmansa, ehtii tehdä ennen tulitaistelua oman kieron temppunsa ja virittää ”ruumiin” alle miinan, joka räjähtäisi, kun ”ruumista” aikanaan nostettaisiin. Kun ”ruumis” yhtäkkiä alkaakin vaikertaa, ovat eloonjääneet bosnialainen ja keltanokkaserbisotilas tilanteessa, jossa heidän vieressään makaa kolmas elossa oleva, mutta jo kerran ruumiina pidetty bosnialainen sotilas hyppymiinan päällä.

Elokuvan alku on tyypillistä sotakuvastoa. Tottakai se ahdistaa, koska koko ajan on pelko kuolemisesta ja auringon noustua kuolema on useille väistämätön. Sitten elokuva alkaa henkilöityä ja eloonjääneiden kamppailu hengissä pysymiseksi korostuu. Pelkkää synkkyyttä elokuva ei kuitenkaan missään nimessä ole; Ensimmäiset naurut irtoavat, kun alun perin ainoaksi eloonjääneeksi luultu haavoittunut bosnialaissotilas hyppää juoksuhaudasta ulos, riskeeraten paljastumisensa ja ammutuksi joutumisen vain saadakseen sytkärin kuolleelta kaveriltaan ja päästäkseen sytyttämään löytämänsä tupakan; Milloinkaan ei ole tupakka varmasti maistunut paremmalta :)

Yksi elokuvan mieleenjäävimpiä kohtauksia on, kun eloonjäänyt bosnialainen ja keltanokkaserbi menevät suojaan bunkkeriin serbi-tykistön alkaessa tulittaa paikkaa, koska ”ei tiedetä, ketä siellä on hengissä” ja tällöin puhkeaa miesten välille väittely/syyttely: ”Kumpi aloitti sodan?” Väittely päättyy siihen, että bosnialainen osoittaa aseella serbiä ja vaatii vastausta kysymykseen ”Kummat aloittivat sodan? Vastaa!”. ”Miksi?” ”Siksi, että minulla on ase!” Pakon edessä serbi lopulta vastaa ”Me”. Myöhemmin bosnialainen sotilas joutuu kuitenkin vastaamaan samoin ”Me”, kun serbisotilas saa haltuunsa aseen bosnialaisen mentyä hoitamaan kuolleeksi luultua kaveriaan ja serbi kysyy tällöin vastavuoroisesti vastausta sodan aloittajaan ”koska hänellä on ase”.

Naurun lisäksi (joka johtuu siis vain useista absurdeista tilanteista – ei siitä, että olisi hubaa, hauskaa tai harmitonta) herkistyin mm. kohtauksessa, jossa keltanokkaserbi järjestelee miinan päällä makaavalle alun perin ruumiiksi luullulle bosnialaiselle tyynyn kassistaan - huolenpitoa vihollisesta järjettömyyden keskellä. Nuo pienet inhimilliset teot ovat niitä, jotka koskettavat – ja joita ihmiset onneksi myös tosielämässä tekevät. Sodassa vihollinen pitää demonisoida, mutta kun toimitaan ns. yksilötasolla, on tärkeämpää, että kohdataan toinen ihminen ihmisenä eikä vihollisena. Ihmistä on vaikeampi ampua kuin vihollista.

Elokuva muuttuu pian tyystin erilaiseksi YK:n ja median astuessa kuvaan. YK:n rooli kuvataan karrikoidusti, mutta syystäkin puolueettomana osallistujana, joka ei saa oikeasti osallistua mihinkään. Tai halua. Eli tarkoituksena on estää osapuolia tappamasta toisiaan, mutta tappamiseen ei saa mennä missään nimessä väliin. Farssi kulkeekin omia polkujaan ja media tulee sotkemaan soppaa. Kaiken tohinan keskellä yksi mies makaa viritetyn miinan päällä ja kaksi muuta pitää keskinäistä vihanpitoa. Kun YK ja sen sotilaat eli sinikypäräiset ”smurffit” ensin tulevat yhden ryhmänjohtajan päätöksellä hätiin ja sitten vetäytyvät pelastusoperaatiosta johdon pitäytyessä erillään konfliktista, jatkuu konflikti paikalla olevien sotilaiden kesken. Median edustajien sekoittaessa soppaa YK joutuu kuitenkin palaamaan paikalle ja haavoittuneet saavat mahdollisuuden pelastua, mutta ikävä kyllä lopulta keskinäinen vihanpito vie vallan. Lopulta kaikki - tai melkein kaikki - häipyvät paikalta, kun ”hyvä” kompromissi on saavutettu.

Elokuva antaa perustietoja siitä, miksi konflikti serbien ja bosnialaisten välillä käytiin sekä nostaa esiin inhimillisiä näkökulmia. Syyllisyydestä puhutaan, mutta jokaiselle osapuolelle annetaan mahdollisuus ”puolustautua”. Elokuva alkaa todella vahvasti, mutta YK:n ja median roolia alleviivataan aika rankasti. Silti kaikki tapahtuva sekä huvittaa, viihdyttää että järkyttää yhtä aikaa, joten ehkäpä tavoite kuitenkin täyttyy. On selvää, että elokuvassa ei tulla näkemään onnellista loppua tai Hollywood-draamaa, vaan tavoitteena on ollut nostaa esiin sodan järjettömyys jälleen yhdestä näkökulmasta. Emme näe pelkkää kuolemaa, kärsimystä, alistusta ja väkivaltaa, vaan pääosan näyttelijät jäävät mieleen yksilöllisinä ihmisinä, jotka sattuvat olemaan osa jotain isompaa kokonaisuutta. Ja ihan tavallisia ihmisiä hullussa ympäristössä.

Väkisinkin näen ja koen elokuvan bosnialaisen kaverini silmin. Tai enhän minä oikeastaan edes tiedä, miten hän näkee elokuvan. Luulisin kuitenkin, ettei hän katso sitä bosnialaisena vaan ihmisenä, joka on surullinen siitä, että hän on itse yksi niistä ihmisistä, jotka joutuivat perheineen tuota sotaa aikanaan pakenemaan. Varmasti hän on myös vähän vihainen kansainväliselle yhteisölle (lue: YK:lle) siitä, ettei se toiminut, ennen kuin oli monille jo liian myöhäistä...näen myös hänet bosnialaisen sotilaan hahmossa: Ehkä hänkin olisi osallistunut, jos olisi ollut tietyn ikäinen sodan alkaessa ja hänellä olisi ollut motivaatiota/kostomentaliteettia osallistua (kuten elokuvan sotilailla kotikyliensä tuhotyöt) tai hänet olisi ”pakkovärvätty” mukaan, koska kaikki muutkin joutu(i)vat mukaan. Väkisinkin näitä asioita miettii varusmiespalveluksen käyneenä, vaikka olenkin siis sivariksi ”täydennyskoulutettu”, mutta kuitenkin olisin periaatteessa joutumassa rintamalle 2. nostoluokassa vanhojen ukkojen kanssa. Eipä silti, en usko sotaan tämän elämän aikana joutuvani, mutta eivät varmasti uskoneet bosnialaiset, kroatialaiset, serbialaiset tai muutkaan Balkanin alueen ihmiset Jugoslavian hajotessa 1990-luvun alussa.

Toivottavasti minun ei koskaan tarvitse pakottaa ketään mihinkään siksi, että ”minulla on ase”. Sen sijaan aseeni olkoon sanani ja ammukseni rauha.

Amerikkalaisia ei ole olemassa

Waltz with Bashir on synkkä, mutta upea animaatioelokuva, jonka realistinen tuntu on animaation tarjoamista vapauksista huolimatta vahva. Se tuntuu dokumentilta ja se ahdistaa siinä missä oikeatkin kuvat sodista ja väkivallasta. Leffan ohjaaja Ari Folmanin omiin kokemuksiin pohjautuva elokuva on sekoitus Arin ja elokuvaa varten haastateltujen kokemuksista vuonna 1982 tapahtuneesta Israelin armeijan sotaretkestä PLO:ta vastaan Etelä-Libanonissa (osa Libanonin pitkää sisällissotaa).

Haastattelutkin on osin animoitu mukaan elokuvaan eli elokuva etenee tavallaan koko ajan "animoituna dokumenttina", vaikka tietysti animaatiossa voidaankin mennä enemmän fantasian puolelle. Yksi keskustelu elokuvassa onkin hyvä puoltaja tälle: Ei ole mitään ehdottoman selviä muistoja tai dokumentteja kaikista tapahtumista, on vain sotaan osallistuneiden sotilaiden muistoja ja unia - ja niiden tulkintoja. Elokuva päättyy ahdistaviin tunnelmiin ja lopulta oikeaan dokumenttipätkään Sabran ja Shatilan pakolaisleirien verilöylyistä.

Kyseessä on niin ääni-, väri- kuin kuvamaailmaltaan rikas elokuva, joka pureutuu koskettavasti kuvaamaan sodan mielettömyyttä ja tehtyjen rikosten painolastia.

Katsoimme elokuvan DVD-version (jonka hommasin jo tutuksi tulleella "koska en päässyt sitä katsomaan Kajaanin elokuvakerhossa, niin tilaan sen" -metodilla), jossa on mukana todella kiinnostava Making of -dokumentti elokuvan teosta. Sitä voin suositella tämän ja yleensäkin animaatioelokuvan ystäville, koska tekoprosessia käydään läpi mielenkiintoisesti ja hauskasti. Myös synkän elokuvan teko voi siis olla hauskaa :)

Mainittakoon Making of:sta yksi hupaisa kohtaus; Joukot ovat perustaneet "päämajan" sodan vuoksi tyhjäksi jääneeseen taloon. Israelilaisarmeijan upseeri istuu kalsareissaan nojatuolissa ja katsoo saksalaista pornoa. Arin esittämä sotilas katsoo upseeria, joka komentaa adjutantilleen vähän väliä: "Eteenpäin, eteenpäin". Pornofilmi kelautuu televeisiossa eteenpäin. Jo kohtaus itsessään on hauska (kuten kai saksalaiset pornofilmitkin?), mutta Making of paljastaa kohtauksen teosta ja varsinkin sen saamasta vastaanotosta paljon ihmisten kieroutuneesta seksuaalisen ja varsinkin pornon pelosta. Väkivaltaa kyllä voidaan esittää, näytellä, äännellä ja animoida, mutta kun tullaan kohtaukseen, joka kuvaa karrikoidusti saksalaista pornoa (jonka dubbaa elokuvan yksi tuottajista), alkavat hälytyskellot soida. Suurimman osan elokuvan kuvista piirtänyt graafikko ei suostunut piirtämään mulkkua ja joutui vakuuttelemaan äidilleen, ettei ole sitä piirtänyt. Kaiken huippu oli kuitenkin amerikkalainen elokuvan levittäjä; Kohtauksesta oli tehtävä amerikkalaisille oma sensuroitu versio, jossa animoituja sukuelimiä ei näy ja niiden tilalle on piirretty alushousut. Elokuvantekijöiden vitsi on se, että alkkarit ovat sekä miehellä että naisella täynnä amerikanlippuja. Kaiken kruunaa ohjaaja Ari Folmanin huvittunut toteamus: "Amerikkalaisia ei ole olemassa, koska amerikkalaiset eivät hyväksy penetraariota."

Virallinen sivu: http://waltzwithbashir.com/
Wikipedia: http://fi.wikipedia.org/wiki/Waltz_with_Bashir

Tykkää, ei tykkää, tykkää, ei tykkää...

Kirjasin Facebook-profiiliini asioita, joista tykkään. Näin monta kirjainta sain sopimaan alkuhöpinän perään:

tykkään:
- perhe
- rauha
- terveys
- yhteistyö & avunanto
- rakkaus
- ystävyys

Muitakin pieniä ja isoja ilonaiheita tietysti löytyy, joista ehkä tärkeimpänä musiikki, joka rytmittää elämää ja antaa voimaa. Musiikin kautta on helppoa kanavoida tunteitaan, purkaa vihaisuus terveellä tavalla tai nostaa tunnelmaa ja hyviä tunteita pintaan. Musiikki on minulle tärkeä osa elämää.

Oma koti on hyvä asia ja rakas paikka, vaikka se onkin riippuvainen siitä, että siellä asuu perheeni. Eli siinä mielessä minulla ei ole tunnesiteitä kotitalooni, vaikka siitä tykkäänkin; Kotini vaan on aina siellä, missä perheenikin.

Työ on minulle tärkeä asia. Eikä mikä tahansa työ, vaan nykyinen. Koen olevani hyödyksi ja koen antavani paljon, jolloin myös itse paljon saan.

Pelaan päivittäin Traviania ja se on varmasti monien mielestä aikuiselle miehelle sopimatonta lasten hömppää. Siinäkin kuitenkin tärkein sitova syy on liittoumapelaaminen eli toiset ihmiset, joiden kanssa sitten jutustellaan ircissä ja ollaan pelin kautta sidoksissa, kavereita ja jopa ystävystytään siinä sivussa. Joten vaikka kyseessä onkin selainpohjainen kylänrakennus- ja sotapeli, niin se ei ole pelkkää peliä. Toki se on paljon myös sitä pelaamista (lähinnä kylien rakentelua ja joukkojen koulutusta), jolloin se käy vaihteluna arkeen ja ajanvietteenä elämään, jossa välillä ei jaksa ajatella kaikkia asioita niin vakavasti...

Hyvistä asioista on hyvä iloita päivittäin ja niin teenkin. Ikävä kyllä ne pahat asiat pyörivät mielessä monesti paljon vahvempina. Niiden käsittely on haastavampaa ja siksi ne kummittelevat mielessä. Ilon tunteet on helppo ottaa vastaan, mutta pahuus, inho ja viha säikäyttävät. Silti pahuutta on ja tulee olemaan, joten pitäisi oppia käsittelemään negatiiviset asiat ja tunteet niin, etteivät ne syö mielestä positiivisia.

Ensiksi lyhyt listaus asioista, jotka pännivät:
- rasismi ja yleensä muukalaisviha
- ahdasmielisyys ja siihen liittyvä ihmisten arvottaminen perinteisten/konservatiivisten normien mukaisesti
- väkivalta, jota on niin monenlaista, ettei jaksa luetella, mutta pääasiassa siis kaikki fyysinen ja henkinen toisten ihmisten ja eläinten tahallinen vahingoittaminen
- ahneus, joka on usein se syy kaiken väkivallan ja riiston taustalla, johon globaali markkinatalouskin nojaa ja joka on yksi syy myös planeettamme koko ajan kurjistuvaan tilaan

Osa noista maailman epäkohdista nousi taas mielen päälle vuoden vaihtuessa. Aamulla siitä ei vielä ollut tietoakaan suunnitellessani tarjottavia iltapäiväksi. Viime vuoden viimeinen työpäivä oli uuden vuoden aattona ja päivä oli sekä haikea, juhlava että surullinen. Haikea se oli siksi, että vietimme mukavan työtoverin läksiäisiä. Pienimuotoinen juhlamme iltapäivällä oli mukavaa yhdessäoloa, jonka lopuksi veljellinen halaus päätti yhden työtoveruuden. Toivottavasti kaveruus - ja uskaltaisin sanoa jopa ystävyys - jatkuvat, vaikka monesti ihmiset tarvitsevat jotain heitä toissijaisesti yhdistävää, että kaveruus ja ystävyys voivat siinä sivussa kehittyä ja pysyä aktiivisena. Jätimme työtoverin kanssa toisillemme muistoksi musiikkikokoelman, joka muistuttaa meitä varmasti toisistamme aina, vaikka emme yhteyttä tiiviisti pitäisikään. Oma kokoelmani oli nimeltään "Suomimetallia Bosnian poijalle" ja työtoverin antama kokoelma "Rocking Bosnia". Niiden tiimoilta jatkamme ainakin vielä keskustelua sähköpostissa ja tapaamme varmasti muutenkin.

Samana päivänä Suomea ravisteli jälleen ampumavälikohtaus, jossa ilmeisen häiriintynyt ja rikollistaustainen mies ampui neljä ihmistä ja lopuksi itsensä. Ikävä kyllä mies oli maahanmuuttaja, joten rasistit saivat taas vettä myllyynsä. Se on kyllä kumma, miten ihmismieli toimii. Kun suomalaiset miehet ovat tehneet vastaavia tai pahempia tekoja (esimerkiksi nämä kuuluisimmat, kuten Myyrmannin pommiräjäytys sekä Jokelan ja Kauhajoen koulusurmat), ovat rasistit olleet hiljaa, mutta heti, kun mamu tekee rikoksen, alkaa rasistien huuto. Ymmärrän vaatimuksia, joissa rikoksista (joista pitää erotella vielä väkivaltarikollisuus) tuomituista maahanmuuttajista halutaan päästä eroon. Tosin eikö pahoinpitelijöiden, raiskaajien ja tappajien kuuluisi olla vankilassa muutenkin? No, Suomen laki on mitä on, mutta niin kauan kuin vankiloissa ei pyritä hoitoon ja tulevan ongelmakäyttäytymisen ennaltaehkäisyyn, en ymmärrä lieviä rangaistuksia em. pahantekijöille.

Se, että rasistit alkavat tällaisen maahanmuuttajan tekemän veriteon jälkeen kuitenkin yleistämään KAIKKI maahanmuuttajat rikollisiksi, joita ei saisi päästää maahan tai jotka pitäisi karkottaa, menee yli ymmärrykseni. Nationalismi on jotain, mitä en hyväksy, kun se muuttuu muukalaisvihaksi, joka on yleensä passiivista, mutta joskus myös aktiivista rasismia. Tällöin eri värisiä ihmisiä halveksutaan, syrjitään, haukutaan, moititaan ja syyllistetään teoista, joihin joku "ulkomaalainen" on syyllistynyt. Ei kai se tietenkään pitäisi ihmetyttää, kun seuraa maailman uutisia: Samanlainen syrjintä on vallalla joka puolella. Aina löytyy joku toinen ihmisryhmä, joka on "vääränlainen": väärä väri, väärä kieli, väärä heimo, väärä uskonto. Ja ikävä kyllä syrjinnän syynä on usein myös väärä sukupuoli (tai sukupuolinen suuntautuneisuus...), mikä on vielä paljon syvällisempi ongelma, josta ei varmaan päästäkään eroon, mutta syytä on siitäkin ääntä pitää ja yrittää muuttaa asenteita siihen suuntaan, että ihmiset hyväksyisivät toisensa ilman ennakkoasenteita.

Palatakseni kuitenkin tähän joukkomurhaan: Kun tällaisia hirmutekoja sitten tapahtuu omassa lintukodossamme ja tekijä on maahanmuuttaja, niin rasisti huutaa "saatanan maahanmuuttajat!". Silti sama tyyppi käy ehkä hakemassa ruokaa itselleen ja perheelleen ruokapaikasta, jossa on edullista ja hyvää ruokaa, vaikka sitä ruokaa tekisivätkin "saatanan maahanmuuttajat". Ja jos tyyppi tai hänen perheenjäsenensä joutuu sairaalaan, on siellä mahdollisesti vastassa lääkäri, joka aika monesti jo nykyään on "saatanan maahanmuuttaja". Tuskinpa tämä rasisti sanoo siellä ruokapaikassa tai sairaalan vastaanotolla, että "saatanan maahanmuuttaja" vaan odottaa sen sijaan erityisen hyvää palvelua, koska vain se kelpaa. Ehkä tuo tyyppi joutuu jopa joskus työskentelemään "saatanan maahanmuuttajan" kanssa samassa työpaikassa, jos/kun sattuu olemaan atk-alalla, kuten meillä juuri lopettanut hauska, kohtelias, hyväkäytöksinen ja fiksu bosnialaisemme. Kaikki eivät toki samanlaisia ole, mutta heitäkin tulisi kohdella aivan samalla tavalla kuin suomalaissyntyisiä ihmisiä.

Jos jotakin pitää sanoa vihaavansa, niin sanon mielelläni vihaavani mustavalkoista ajattelua, jossa joku on hyvä tai joku on paha, ja kun joku yksi on paha, niin kaikki ovat pahoja, mutta jos joku yksi on hyvä, niin vain se yksi on hyvä ja sekin on pieni ihme. Eikä tällä ole mitään tekemistä sen kanssa, että pitäisi yrittää ymmärtää hulluja, kuten se ampuja. Vieraan suvaitseminen on pirun vaikeata, myös itselleni, koska pelko ylittää ihmisessä järjen. Pelko synnyttää aggressioita ja vihaa. Hengissäpysyminen on kaiketi vaatinut ihmislajin historiassa sitä, että pelko ja viha ovat vahvempia kuin positiivisemmat tunteet, mutta luulisi perusturvallisuudesta nauttivan, näennäisesti fiksun ihmisen, pystyvän järkeä käyttämällä hallitsemaan noita perustunteitaan, joilla ei ainakaan parempaa elämää rakenneta.

Vaihtoehdoista uskonnottomille

Facebookissa oli vähän aikaa sitten keskustelua siitä, pitäisikö kouluissa uskonnottomille järjestettävät tilaisuudet ilmoittaa samalla, kun ilmoitetaan kirkolliset tapahtumat, kuten joulukirkko. Taisipa se keskustelu rönsyillä siitä muutenkin uskonnon tarpeellisuuteen tai tarpeettomuuteen koululaitoksessamme, joten näihin teemoihin otan nyt kantaa.

Itse olen luterilaisesta kirkosta eronnut ateisti, joten kantani uskonnon asemaan koululaitoksessa on aika selkeä: Uskonto pitäisi erottaa suomalaisesta koulumaailmasta. Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että kaikki uskonnolliset perinteet tai ylipäätään uskonnon opetus pitäisi lopettaa sitä erikseen haluavilta, koska eihän uskonto mihinkään katoa, vaikka koululaitos systemaattisesti sen pois toiminnastaan sulkisikin. Koulun tehtävä on valmentaa ihmisiä yhteiskuntaan, joka meidän tapauksessamme on perimältään kristillinen, vaikka toki metsäläisiä pakanoitakin ihan yhtä lailla olemme. Koulu seuraa valtion ohjeita ja niin kauan kuin valtio on sidoksissa luterilaiseen kirkkoon, on koulukin siihen sidoksissa. En näkisi kuitenkaan ongelmana sitä, että systemaattinen kirkon käännytystoiminta lopetettaisiin kouluissa. Sille ei ole muita perusteita kuin kirkon jäsenmäärän kasvattaminen hankkimalla lisää lampaita paimennettavaksi – ja kirkollisveron maksajiksi. Niin kauan, kuin kristittyjä – olivat ne sitten vaikka niitä tapakristittyjä ilman uskoa – riittää, saa luterilainen kirkko porskuttaa, pitää hallussaan omaisuutta ja käyttää valtaa omissa asioissaan valtion siunauksella. En väitä, etteikö luterilainen kirkko tekisi omaisuudellaan myös hyvää, mutta aivan samoin se voi tehdä pahaa altistamalla ihmiset perusteettomalle taikauskolle ja osin luonnottomille moraaliopeille, joita uskovaiset lähimmäisilleen eteenpäin tuputtavat. Kirkon tekemä työ nähdään pääosin hyvänä, sielunhoitona, mutta siinä ei oteta mielestäni huomioon yksilönvapauksia tai -oikeuksia, jos viattomat lapset nähdään toiminnan jatkuvuuden kannalta tärkeimpänä kohderyhmänä, jota pitää painostaa uskoon.

Jos perheet ovat uskonnollisia jo valmiiksi, on lasten todennäköisesti vaan alistuttava uskonnollisten vakaumusten mukaan toimimiseen, kunnes ovat aikuisia, jolloin he voivat itse luoda oman maailmankuvansa. Tiedän ateisteja, jotka ovat lapsuutensa joutuneet kuuntelemaan, lukemaan ja rukoilemaan ääneen ”jumalan sanaa”, koska uskonto on ollut perheen vanhemmille elämän perusta. Se on kuitenkin joissain tapauksissa vain vahvistanut yksilön ajattelua ja tietoisuutta siitä, että sellainen elämä ja tuollainen jumala ei ole se, jota haluaa palvoa. Onkin ollut vapauttavaa todeta, että koko homma perustuu uskoon, jonka perusteet ovat sekä hataria että perusteettomia, koska todisteita ei voi kukaan selväjärkinen uskoa. Niinpä ateismi on ollut väistämätön valinta. On kuitenkin paljon ihmisiä, jotka eivät osaa tai uskalla valita muuta kuin opitun uskon. Näin ei kuitenkaan tarvitsisi olla, jos perhe ei siihen painosta. Ikävä kyllä jo päiväkodeissa kirkko aloittaa käännytystyön. Mukavia tapaamisia niin päiväkodilla kuin seurakuntakodilla tai kirkossa pidetään esimerkiksi näytelmien tai nukkeleikkien muodossa, vaikka kaiken takana on sanoman tuputtaminen pienten lasten päähän. Lapsi ei osaa samalla tavoin kyseenalaistaa kuulemaansa tai ymmärtää, mikä on totta ja mikä ei. Uskon siemen kylvetään pieneen päähän, halusipa lapsi sitä tai ei.

Kun lapsi tulee kouluun, sama touhu jatkuu, ellei perhe kieltäydy uskonnon opetuksesta ja muista kieltäytyä myös kaikesta muusta uskonnollisesta tarjonnasta. Jos lapsi kuitenkin kuuluu vanhempiensa valitsemana kirkkoon – vaikka tapakristittynä epäuskovaisenakin – hän on automaattisesti kaiken uskonnollisen toiminnan piirissä. Sitä ovat mm. aamunavaukset, erilaiset kirkkokäynnit, seurakunnan iltapäiväkerho ja tietenkin uskonnon opetus. Aamunavauksista on myös uskonnottoman lähes mahdotonta kieltäytyä, koska tämä tarkoittaisi, että lapsi pitäisi eristää luokastaan uskonnollisen aamunavauksen ajaksi. Kirkkokäynneistä on kirkkoon kuulumattoman mahdollista kieltäytyä, kunhan muistaa sen vaan opettajalle mainita hyvissä ajoin. Ikävä kyllä koteihin jaettavissa tiedotteissa ei mainita kirkkokäynneille vaihtoehtoa, ellei aikuinen osaa sitä vaihtoehtoa kysyä. Uskonnon opetukselle on kirkkoon kuulumattomille vaihtoehtona elämänkatsomustieto, joka olisi koko ikäluokalle huomattavasti monipuolisempi kulttuureja ja elämänkatsomuksia sekä uskontojakin esittelevä oppiaine, kuin pelkkään jeesusoppiin perustuva uskonnonopetus. Joulujuhlan uskonnolliset osuudet ja -laulut vielä voinee panna perinteisten tapojen piikkiin, mutta itselläni ainakin herää kysymys: Onko nekin pakko viettää aina samalla tavalla? Kotonani ei ole koskaan jouluna esitetty jouluevankeliumia tai muita uskonnollisia esityksiä saati laulettu juurikaan uskonnollisia joululauluja, rukoiltu tai käyty joulukirkossa, joten miksi koulussa vietetään joulua juuri edellä mainituin keinoin? Eikö joulua voisi viettää koulussakin yhteisöllisenä juhlana, jolloin rauhoitutuaan koulutyöstä ja täysin uskontovapaasti nautiskellaan erilaisista perinteisistä ruoista, soitetaan musiikkia ja lauletaan, ja kentien esitetään joku jouluinen tarina kaikille kulttuureille tutuin joulupukin ja hänen apuriensa voimin. Miksi lapsille sen sijaan pitää pakkosyöttää kristittyjen uskomusten mukaisia tarinoita jouluevankeliumin muodossa ja rahdata lapset kirkkoon kuuntelemaan papin saarnaa ja vakuuttelemaan siellä uskoaan uskontunnustusta hokemalla, vaikka sellaista uskoa ei kirkkoon kuuluvalla lapsella olisikaan? Tietysti kirkko käyttää tilaisuuden hyväksi, koska koululaitos (ja valtiokirkkosysteemi) sen sallii, ja koska sitä päiväkodissa istutettua uskon siementä on saatava kasvamaan...

Kaikista pahin kirkon käännytyssessio käynnistyy murrosiässä, jolloin nuoret ovat usein kaikin puolin sekaisin elämänsä kanssa etsien sen suuntaa aikuisuuden porteilla. Siellä todellakin lyödään raamatulla päähän ja monet nuoret menevät siitä aikuisuuden portista läpi ”uskossa” palvoen jumalaa. Riparista ei sentään koululaitosta voi syyttää, mutta kaikesta sitä ennen tapahtuneesta voi. Riparille mennään siksi, kun kaikki kaveritkin menevät. Jos ripari kuitenkin olisi täysin muusta vuoden aikana tapahtuneesta irtonainen ”kesäleiri”, eikä koulussa olisi uskonnontuputusta koettu, olisi tuo suomalaisen käännytystyön kohokohta varmasti huomattavasti pienemmässä roolissa yhteiskunnassamme.

Palatakseni kristillisten arvojen merkitykseen yhteiskunnassamme: Tarvitsemmeko todella kristillisyyttä? Ihmiset oppivat moraalikäsitykset kotona, päiväkodissa, koulussa, töissä ja yleensä ottaen toimimalla osana ihmiskuntaa. Uskonto antaa tietyt moraalikäsitykset, mutta ne eivät ota huomioon ihmiskunnan monimuotoisuutta tai ihmisten yksilöllisyyttä. On monenlaisia taipumuksia, joita uskonnollisesta näkökulmasta pidetään pahoina, syntisinä ja kadotukseen johtavina. Jos yksilö kuitenkin toimii elämässään pitäen huolta itsestään ja toisistaan vahingoittamatta siinä sivussa mielin määrin luontoa, niin eikö ihminen ole ansainnut parempaa kuin helvetin tulet? Uskonto ei ole mikään autuaaksi tekevä asia – se on vain tekosyy toimia elämässä tietyn tiukan moraalikoodiston mukaan, koska ei uskalla ajatella omilla aivoillaan. Toki sen sallin ihmisille, jotka sitä tarvitsevat, mutta valtiojohtoisen ja koululaitoksen masinoiman käännytystyön toivoisin päättyvän mahdollisimman pian. Se ei opeta lapsille suvaitsevaisuutta, yhteistyökykyä tai luonnon kunnioittamista – sen he oppivat kyllä muutenkin ja voivat siinä sivussa oppia myös ajattelemaan omilla aivoillaan ja kyseenalaistaa asioita, sekä löytää heille parhaiten sopivat toimintatavat, jotta elämä olisi heille merkityksellistä.

Historian suurmiehiä?

Yksi elämän kokemusta pitkään kerännyt ihminen totesi haastattelussa, että ihmisen itsekkyys ylittää aina ihmisen ihanteellisuuden. Näinhän se menee ja siinä herra oli oikeassa. Sama herra muistetaan myös tokaisuista, kuten "minä juon nyt kahvia" (ärsyyntyneenä vastauksena toimittajan kysymykseen), sekä 1990-luvun vaihteen laman aikaisen vahvaa markkaa ajaneen katastrofihallituksen kokoomuspääministerinä. Tuo aika tosin oli kova kaikille, eikä Suomenkaan lama minkään yksittäisen hallituksen toimien tulos ollut, tietenkään. Epäolennaisten tai ikävien asioiden ruotimisen sijaan toteankin, että ihailen ihmisiä, jotka vanhemmiten alkavat oikeasti käyttää taitojaan, suhteitaan ja kokemustaan yhteisen hyvän puolesta. Pohjois-Irlannin rauhanneuvottelut ja YK:ssa toimiminen Kosovon kriisin hoidossa ovat tuon herran myöhempien aikojen duuneja. Harva pääsee vaikuttamaan samalla tavalla asioihin rauhan puolesta ja nostan Harri Holkerille noista saavutuksistaan hattua.

Yksi toinen, uransa huipulla kaiketi tällä hetkellä keikkuva ihminen on taasen sanonut, että koska Yhdysvallat on ydinasevalta - ja kaiken lisäksi ainoa koskaan ydinaseita sodassa käyttänyt valtio - on sillä moraalinen velvollisuus toimia ydinaseriisunnan puolesta. Toki tämäkin herra johtaa tälläkin hetkellä sotakoneistoa, joka pitää jöötä eri puolilla maailmaa, eikä tuo sotakoneisto ole mikään viaton ja kiltti toimija. Siinä missä Yhdysvallat edellisen johtajansa toimesta perusteli Irakiin hyökkäystä siellä tapahtuvan mahdollisen ydinasevalmistuksen vuoksi, käytti sen armeija - ja käyttää? - köyhdytetyllä uraanilla varustettuja ammuksia, jotka aiheuttavat pitkäaikaisen ydinjäteongelman taistelualueille, joilla esimerkiksi Irakissa on jo havaittu poikkeavan paljon epämuodostumia sodan aikana tai sen jälkeen syntyneillä lapsilla. Kuitenkin on muistettava myös, että tämä nykyisin Yhdysvaltoja johtava herra on esimerkiksi luvannut lopettaa terroristiepäiltyjen kidutuksen Guantanamossa, luvannut hallintonsa kanssa rahaa kehitysmaille ilmastonlämpenemisen pysäyttämiseen, pyrkinyt parantamaan oman maansa terveydenhuollon toimivuutta ja saatavuutta huono-osaisille, ja tosiaan - pyrkinyt sopimaan Venäjän kanssa ydinasearsenaalin asteittaisesta tuhoamisesta. Harvalla ihmisellä on tuollaista valtaa ja onneksi Barack Obamalla on kanttia seistä ajatustensa takana, vaikka yksi mies ei kaikkia noita asioita voisikaan paremmaksi lopulta muuttaa.

Historian suurmiehiä ovat useasti ne, jotka luovat imperiumeja, valloittavat, sotivat ja hallitsevat. On kuitenkin myös suurmiehiä, jotka tekevät tavallaan päinvastaista: Purkavat syntyneitä rakenteita ja jännitteitä, sekä pyrkivät rakentamaan parempaa tulevaisuutta rauhan ja yhteisymmärryksen kautta. Näitä henkilöitä ei välttämättä muistella yhtä suurella innolla ja antaumuksella, kuin niitä toisia, jotka estradin häikäisivät, mutta itse arvostan enemmän näitä Holkerin ja Obaman kaltaisia ihmisiä, jotka esiripun laskeuduttua alkavat lakaista näyttämöä, jotta maailma olisi hyvä paikka myös silloin, kun show on päättynyt. Toki omanlaisensa show on vaadittu myös vaikkapa Holkerin rauhanneuvotteluihin ja vaaditaan joka päivä yhä uudelleen Obaman hallinnolta uudistuksien läpiviemiseksi. Nämä mainitsemani henkilöt ovat kuitenkin löytäneet itsekkyyden ja ihanteellisuuden välimaaston, jota meidän kaikkien muidenkin kannattaisi tavoitella, koska vain toimimalla itsekkäästi ihanteidensa puolesta, voi niiden toteutumiseen oikeasti vaikuttaa.

Zeitgeist ja tulevaisuus Kainuussa

Pieni ihminen mennä vipeltää päivästä toiseen ilman kummempia huolia ja voi keskittyä nälän ja läheisyyden ja muiden perustarpeiden tyydyttämiseen. Iso ihminen taasen seuraa halutessaan maailman medioita ja yrittää niistä saamallaan tiedolla (tai propagandalla) luoda itselleen maailmankuvaa, aina joka päivä uudestaan. Elämme hektisiä aikoja ja tuntuu siltä, että harva se päivä on jossain joku kaamea katastrofi käynnissä ja maailmanloppu lähenee. Veikkaanpa kuitenkin, että niin kauan kuin on ollut nykyisenkaltaista tiedonvälitystä, on aina joku jossain odottanut, että kohta pamahtaa. Tavallaan on ristiriitaista, että tieto lisää tuskaa, mutta toisaalta siitä on se hyvä puoli, että nykyaikana me tiedämme niin paljon sodista, katastrofeista ja milloin mistäkin mullistuksista, että voimme varautua niihin – jos ei muuta niin henkisesti. Emme ryntää takki auki sotaan, vältämme alueita, joissa on levottomuuksia ja pyrimme kokoamaan tietoon perustuvan 'turvasataman' itsellemme. Toisaalta moni saattaa vajota fatalismiin; Kaikki menee kuitenkin päin persettä, joten mitä turhaa pyristelemään. Pörssiromahdus köyhdyttää meidät, Unioni orjuuttaa meidät, Nato vie meidät sotaan ja lopulta ilmastonmuutos joko a) hukuttaa tai b) jäädyttää meidät. On siinä neljättä lastaan odottavalla perheenisällä Kainuusta hieman mietittävää, mutta joka päivä on löydettävä syy elää, koska lapseni tarvitsevat minua.

Katsoimme vaimoni kanssa aktivistielokuva Zeitgeistin eli vapaasti suomennettuna "Ajan henki". Kyseinen elokuva on kerännyt paljon yleisöä netissä ja syystäkin. Onhan kyseessä nykyajan yhteiskunnassa aktiiviselle vastakulttuurille tärkeä elokuva. Lisäksi elokuva herättää tunteita ja täysin mustavalkoisia ajatuksia joko puolesta tai vastaan – sen mukaan, mihin sattuu uskomaan. Jos uskoo oikeistolaiseen ja kristilliseen propagandaan sekä päivälehtien maailmankuvaan, niin Zeitgeist on varmastikin puppua. Jos taas uskoo sinisilmäisesti siihen, että kaikki, mitä meille kerrotaan medioissa on puppua, niin Zeitgeistin täytyy olla täyttä totta. Olen sen verran kyyninen, että en usko enää totuuteen. Kaikki on väritettyä, jotta esitetty asia olisi helpompaa niellä. Itse kallistun vastakulttuurin kannattajana sille kannalle, että Zeitgeistin kaltaisia elokuvia kaivataan ja ihmisten silmiä täytyy avata vaikka väkisin. Toimivathan aktivistitkin aina tuntemansa 'totuuden' nimissä, eikä heiltäkään voi odottaa sitä, että tietäisivät tai esittäisivät absoluuttisen totuuten, koska sitä ei ole olemassakaan.

Mistä Zeitgeist sitten kertoo? Lähinnähän se on Yhdysvaltoja koskettava 'salaliittoteorioiden paljastuselokuva', mutta siinä on paljon asiaa, jota ei voi sivuuttaa, vaikka ei uskoisikaan kaikkea kokonaisuutena ja totuutena – kuten ei pidäkään. Jos kaiken mitä näkee ja kuulee hyväksyy totuutena, on suuri vaara joutua aivopestyksi. Zeitgeistin ehkä tärkein sanoma onkin, että ihmisiä aivopestään viihteellä ja hallitaan uskonnon, rahan ja koko ajan enemmän myös erilaisten seurantajärjestelmien avulla. Kun populaatio on aivopesty, ei johtavalla eliitillä ole vaikeuksia hallita ja tarvittaessa hajoittaa. Suuret massat eivät halua uskoa, että johtajamme tieten tahtoen tuhoaisivat - vaikkapa nyt Zeitgeistin esimerkkiä eli WTC-torneja käyttäen – omaa maataan, omaisuuttaan ja kansalaisiaan. Toisaalta suuret massat eivät ymmärrä sitä, että vain rahalla on loppupeleissä merkitystä ja raha on valtaa, joka ei tunne sääliä, armoa tai kaunetta. Ahneus on maailman meininki, vaikka pieni ihminen siitä ei vielä juuri mitään tiedäkään.

Zeitgeist alkaa hitaasti ja sekavasti, aivan kuin joku valtaeliitin edustaja olisi ostanut aktivisteilta ensimmäiset minuutit, jotta suurin osa populaa jättäisi loput katsomatta :-) Itse asiassa elokuvaan on lisätty viisi minuuttia alkuun, mutta syy jäi kyllä minulta täysin hämärän peittoon. Tilasin DVD:n netistä ja houkuttelin vaimoni tv:n ääreen elokuvaa katsomaan, mutta kymmenen minuutin kohdalla hän jo turhautuneena kyseli, onko elokuva vain värisevää ja silmiä rasittavaa kuvien sekasotkua ja taustalla kuuluvaa ääntä, koska tunnelma oli kieltämättä vähän sekava ja ärsyttävä. Itse olin tutustunut aiemmin elokuvan ensimmäiseen osioon, jossa pureudutaan kristinuskon olemukseen ja tiesin, että tyyli muuttuu pian. Pian elokuva imaisikin meidät mukaansa ja vaimokin oli lopulta vaikuttunut. Jos siis elokuvaa esimerkiksi netistä alkaa seuraamaan, voi hyvinkin käydä niin, että kyllästyy pian. Kannattaa kuitenkin katsoa, koska se palkitaan hurjilla visioilla.

Zeitgeist on jaettu kolmeen osaan. Ensimmäisessä osassa "The Greatest Story Ever Told" pureudutaan raamatun tarinaan. Tässähän ei periaatteessa ole mitään uutta niille, jotka tietävät, että raamattu on vain kokoelma muinaisia taruja, tarinoita ja uskomuksia. Se onkin ehkä suunnattu tapakristityille, jotka palvovat Jeesusta joko tahtoen tai tahtomattaan. Vaikka historiallisista faktoista netissä kiistelläänkin, ovat aktivistit koonneet hauskan kokoelman vertauksia Jeesusta edeltäneiden eri uskontojen hahmojen yhtäläisyyksistä Jeesuksen kanssa. Niitä löytyy sekä Intiasta, Persiasta, antiikin Kreikasta että erityisesti Egyptistä, mikä on tietysti loogista, koska muinaisesta Egyptistähän juutalaisetkin Palestiinaan vaelsivat. Pointtina koko hommassa on osoittaa, että Jeesus on jatkumoa muinaisten auringon jumalien palvontaan ja siinä mielessähän homma kuulostaa jossain määrin jopa ihan järkevältä. Koska eikös se niin ole, että ilman aurinkoa täällä ei kukaan elä. Se on kuitenkin dokumentin tekijöiden tavoitteena, että yhä useampi heräisi miettimään, että miksi niitä jouluja ja pääsiäisiä juhlitaan ja että Jeesus-kultista viimeinkin päästäisiin eroon. Omasta mielestäni kaiken ristiriitaisen tiedon sisäistettyään ei voi kohta enää luottaa siihenkään, että ylipäätään koskaan olisi ollut henkilöä nimeltään Jeesus, koska hänestä on tehty uskontokuntien toimesta jumalan poika, jonka tarinaan on liitetty niin paljon huuhaata ja muilta jumalilta lainattua legendaa, että ei voi väittää raamatun Jeesuksen olleen totta, vaikka joskus joku sen niminen katusaarnaaja olisikin maan päällä vaeltanut.

Kristinuskosta tuli valtaapitävien väline Itä-Roomassa Konstantinuksen aikana 300-luvulla. Myöhemmin Länsi-Rooman raunioilla roomalais-katolilaisuus otti tiukan otteen vallasta ja hallitsikin läntistä Eurooppaa kristinuskon voimin tunnetun väkivaltaisesti ristiretkien ja myöhemmin inkvisition muodossa. Jeesus-kulttia on siis ylläpidetty vallan vuoksi jo pitkään ja ei ole ihme, että tuo ajanjakso ajanlaskumme alusta on hämärän ja ristiriitaisuuksien peitossa. Suurin osa väitetyn Jeesuksen elinaikana tai pian sen jälkeen eläneet historioitsijat eivät hänen ihmetekojaan tai edes olemassaoloaan kirjanneet, joten on syytä olettaa, että kristinuskosta suurin osa on keksitty ja kirjoitettu vasta satoja vuosia ajanlaskumme aloittamisen jälkeen. Milloin lie ja missä päätetty koko ajanlaskumme aloittaminen - varmaankin Bysantissa eli Itä-Roomassa. Joka tapauksessa järkevät ihmiset varmasti käsittävät, että raamattu ei voi olla totta ja että Jeesus on länsimaisen kristinuskon liikkeen tärkeimpiä jumalhahmoja, mutta elämän tarkoitusta, maailmankuvaa tai maapallon historiaa ei voi hänen mukaansa määritellä. Jeesus on vain yksi auringonjumalien jatkumo ja Zeitgeist osoittaa tästä monta hyvää esimerkkiä kuten esimerkiksi joulun, jolloin talvipäivänseisauksen aikaan aurinko on matalimmillaan pohjoisella pallonpuoliskolla, jonka jälkeen aurinko (Jeesus) "syntyy", jonka lisäksi kolme tähteä taivaalla muodostavat ns. kolmen kuninkaan kuvion. Pääsiäistä vietetään taasen kevätpäiväntasauksena, jonka jälkeen pimeän aika taittuu ja valoisa alkaa hallita. Eli aurinko (Jeesus) "kuolee, haudataan ja kolmantena päivänä nousee haudasta" valaisemaan maailmaa.

Zeitgeistin toinen osa "All the World's a Stage" keskittyy 9/11 eli WTC-iskuihin ja 'salaliittoon' niiden takana. Asiasta on niin paljon ristiriitaista informaatiota kaikki paikat pullollaan, että totuutta on vaikea sieltä seasta etsiä. Se on kuitenkin todettava, että kun kuuntelee eri alojen asiantuntijoita rakennusalan ihmisistä professoreihin, ei voi kuin ihmetellä sitä, miten lentokoneen polttoaine voi polttaa ja räjäyttää vankkateräksisen pilvenpiirtäjän lähes tomuksi. Kaikista 'huvittavinta' on, että yhteen sortuneista torneista ei edes törmätty lentokoneella, kuten kahteen muuhun torniin, mutta silti sekin – vankka terärakenteinen rakennus – sortui suoraan alaspäin, kuten hallituissa rakennustyömaaräjäytyksissä tapahtuu. Kaiken takana on tietenkin raha, lupa ja oikeutus Bushin hallinnolle käyttää satoja miljardeja sotateollisuuteen, masinoida hyökkäys Irakiin ja kääriä johtavalle eliitille massia niin maan perkeleesti. Sota on kannattavinta bisnestä ja sen vuoksi näköjään saa tehdä mitä vaan. Vaikka ei uskoisi, että niin voidaan toimia, niin kyllähän valtiot ja hallitukset riistävät muutenkin koko ajan kansalaisiaan, vievät heiltä oikeuksia milloin minkäkin terrorismin vastaisen lain voimin ja tekevät ylipäätään sitä, mikä on kannattavinta.

Yhdysvallat on hyvä huono esimerkki kieroutuneesta poliisivaltiosta, jossa tyhmä kansa (erilaisten arvioiden mukaan jopa 100 miljoonaa amerikkalaista uskoo, että raamattu on täysin totta!) on johdateltavissa median voimin tai sitten se ei vaan jaksa välittää siitä, mitä valtaeliitti puuhaa, koska kansalaisen oma hyvinvointi riippuu siitä, että jaksaa tehdä mahdollisimman paljon duunia, koska sosiaaliturva on olematonta ja koulutus ja terveydenhuolto pitää maksaa omasta pussista. Valtaeliitin kannalta katsottuna kansan syvät rivit kannattaa pitää köyhyysrajan alapuolella, jotta siitä kansanosasta saadaan tykinruokaa palkka-armeijaan, joka lähetetään milloin minnekin maailman kriisipesäkkeeseen milloin mistäkin tekosyystä valtaamaan luonnonvaroja ja hyödyntämään valtavan aseteollisuuden tuotteita. 'Hauskin' pikku pätkä Zeitgeistissa on, kun George W. Bush toteaa tv:ssä WTC-iskujen jälkeen, että ”Saddam...ööö, Osama Bin Laden on...” eli herra presidentti sekoilee hänelle kirjoitetuissa sanoissa, kun aluksi on syytettävä Osama Bin Ladenia, CIA:n pitkäaikaista yhteistyökumppania WTC-iskuista, vaikka mielessä on jo hyökkäys Irakiin ja Saddamin kukistaminen, mutta motiivia ei ole vielä saatu kehitettyä. Myöhemminhän sekin sitten keksittiin – joukkotuhoaseet, joita ei koskaan löydetty. Ihmettelen kyllä, miksi USA ei vierittänyt saman tien syytä iskuista Saddamin syyksi, koska kansahan näyttää uskovan mitä tahansa, mutta toisaalta oli paljon kannatavampaa pistää koko homma mystisen terrorismin piikkiin, jonka varjolla Yhdysvaltain lainsäädäntöä saatiin muutettua niin, että kansalaisten perusoikeudet on viety ja heitä voidaan pitää pysyvästi vangittuina 'epäiltynä terrorismista' ilman mitään todisteita.

Zeitgeistin kolmas osa "Don't Mind the Men Behind the Curtain" on itse asiassa surullisin osa elokuvaa. Se esittelee Yhdysvaltain keskuspankin maailman vaikutusvaltaisimman valtion todellisena hallitsijana. Historiakatsaus on todella mielenkiintoinen ja toteamus siitä, että raha pyörittää maailmaa, on todellakin totta – niin kuin vain siitä 'totuudesta' voi puhua. Vaikka dokumentin väitteistä vain osa olisi 'totta', on silti hyvinkin uskottavaa, että itse asiassa Yhdysvaltain keskuspankki määrittelee taloudellisilla toimillaan sen, mitä Yhdysvallat tekee ja hallitus on vain sen sätkynukke. Yhdysvaltain keskuspankki lainaa rahaa hallitukselle sotatoimiin ja keskuspankki on – niin oudolta kuin se kuulostaakin – yksityinen yritys. Tiedämme jo muutenkin, että globaali talous ei välitä valtiorajoista ja pörssissä keinotellaan tulojen maksimoimiseksi, joten miksi emme uskoisi myös sitä, että kaiken takana on joukko pankkiireja. Vaikka yksittäiset valtiot tai paikallisella tasolla kunnat ja kuntayhtymät haluaisivatkin tehdä hyvää ja ajatella kansalaisiaan, niin loppujen lopuksi kaiken takana on raha, joten kaiken pitää jossain tuottaa jollekin jotain. Mikään ei toimi ilman rahaa ja kaikki on kytkeytynyt globaaliin kapitalistiseen markkinatalouteen. Sen vaarana yksilön suhteen on se, että nuo ”miehet vallan verhon takana” voivat halutessaan vaikuttaa maailmantalouteen niin, että jonkun arvo häviää tai vaikkapa velat menevät maksuun. Ja kun arvo häviää, ne joilla on rahaa, ostavat, ja kun velat menevät maksuun, rahaa jää vain niille, kenellä on ollut varaa sitä lainata. Tämä on otettava huomioon myös yksilön tai vaikkapa vähän isommassa mittakaavassa kunnan tai kuntayhtymän mittakaavassa. Minun perheenikin on velkavankeudessa ja jos maailmantalous jyrkästi muuttuu ja korot nostetaan pilviin, voi asuntolaina yhtäkkiä ollakin mahdoton takaisinmaksettava. Samaten voi miettiä, onko Kainuulla tulevaisuutta kuntayhtymän velkaantuessa koko ajan pahemmin. Koko ajan vanhentuvan väestön hoitaminen, hoitotakuu, keikkalääkärit ja ja työttömyys kurjistavat taloutta ja velkaa on koko ajan otettava lisää. Entäs sitten, kun koittaa päivä, jolloin se velka haetaan maksuun? Tai eliitti romahduttaa pörssin päästäkseen ostamaan halvalla pois kaikki kilpailijansa? Jo valmiiksi velkaantuneessa tilanteessa ei ole varaa lamaan.

Ajan henki on Zeitgeistin mukainen, mutta oma elämä pyörii kuitenkin kotona niiden pienten ihmisten kanssa. Samaten on vaan pakko toivoa, että maailmantalous ei romahduta Kainuuta, koska täällä korven keskellä haluaisimme elää jatkossakin. Silti on huolestuttavaa lukea Kainuun sanomia. Kajaanin yliopistokeskusta ajetaan alas, koska opetusministeriön mukaan yliopistojen määrä on saatava vuoteen 2020 mennessä tippumaan. Ai miksikö? No tietenkin rahan vuoksi. Ihmiset on saatava keskuksiin, joissa on pääomaa. Syrjäkylillä on turha korkeasti kouluttaa ketään. Tämä taas heijastuu muihin oppilaitoksiin ja Kajaanin ammattikorkeakouluakin uhkaa yhdistäminen isompiin yksiköihin (tätäkin on lehdissä väläytelty). Poliitikot ja oppilaitokset vakuuttavat lehdissä toisin, mutta koska loppupeleissä raha ratkaisee, niin eihän pienessä Kajaanissa kannata kannattamatonta toimintaa säilyttää. Globalisaation voittoajattelua opetetaan siellä AMK:ssakin ja vuosina 1994-1997, kun itse kyseisessä koulussa markkinoinnin tunnilla istuin ja sitä hapatusta kuuntelin, niin ei siellä kyllä kriittisyyttä asiaa kohtaan osoitettu pätkääkään. En tiedä, onko opetuksessa nykyisin mukana yhtään kriittistä ajattelua, mutta hyvä olisi olla, koska muuten koneisto tuottaa vaan aivottomia kapitalisteja, jotka tavoittelevat omaa etuaan. Harvoinpa toisaalta kaupallisessa koulutuksessa mitään sosiaalisia arvoja esille tuodaan, joten toiveeni lienee turha.

Kajaanin kohtalo tärkeimpien oppilaitosten häviämisen ohella riippuu edelleen paljolti paperitehtaasta. UPM:n tehdas tuo Kajaaniin rahaa, mutta kun tehdas aikanaan siirretään jonnekin 'suotuisamman talouden maahan', jää tänne isoista työnantajista enää kuntayhtymä ja prikaati. Kuntayhtymän kohtaloksi voi koitua joka vuosi paheneva velkakierre, joka erottaa lopulta isommat kunnat yhteisrintamasta ja hajottaa sen. Prikaati taasen menettää merkityksensä, kun Suomi liittyy Natoon ja palkka-armeija väistämättä synnytetään. Mitä syytä täällä siis on enää elää minunkaan sitten, kun kaikki on mennyttä ja talon arvokin murto-osa nykyisestä? Ajattelen ehkä naiivisti, että kyllähän täällä edelleen viihtyy, kun on läheisiä ihmisiä, puhdasta luontoa ja vielä kaikki neljä vuodenaikaakin. Tosin isovanhemmat kuolevat ja lapset muuttavat pois, mutta toivottavasti he tulevat usein käymään ja lapsenlapsetkin tutustuvat meihin. Niin ja saattaahan paikallinen talous kin edelleen toimia esimerkiksi matkailun ja kaivostoiminnan turvin, joten miksipä täällä ei voitaisi elää myös normaalia arkea, eikä vaan tallailla kuolleen pikkukaupungin hiljaisia katuja. Pitää vaan samaan aikaan toivoa, että pohjoiset napajäätiköt eivät siihen mennessä sula liikaa ja muuta golf-virran suuntaa ja jäädytä koko Skandinaviaa. Mut eiköhän sekin siitä jotenkin suttaannu – eläähän ne Siperiassakin. Ei muuta kuin päivä kerrallaan, rakkautta sydämessä.

Sicko-Kainuu

Kävimme vaimoni kanssa katsomassa Michael Mooren uusimman dokumentin Sicko. Se oli mielestäni Mooren elokuvista ihmisläheisin ja tunteellisin elokuva. Oli surullista nähdä ihmisten kärsivän sairauksistaan, mutta vielä enemmän siitä, että yhteiskunta ei pidä heistä huolta. Elokuva esitettiin Sairaan hyvä filmifestivaali -tapahtuman yhteydessä ja siihen liittyi myös alustus sekä paneelikeskustelu elokuvan jälkeen. Siellä ei sivuttu kaikkea, mitä nyt ajattelin käydä läpi, mutta heitettiin kyllä ilmaan ajatus siitä, että meillä täällä Suomessa on kuitenkin asiat hyvin, vaikka huonompaan suuntaan ollaan menossa. En ole itse minkään sortin ammattilainen terveysasioissa, enkä ole sekaantunut myöskään politiikkaan, joten talouspuolikin on vain kuulopuheiden ja lehdistä lukemani varassa. Pohdin kuitenkin tässä sitä, mitä olen nähnyt, kuullut ja kokenut eritoten syrjäisen kotipaikkani Kajaanin näkökulmasta.

Kainuussa puhutaan jatkuvasti lääkäripulasta. Keskussairaalalla lääkäreitä vielä riittää, mutta siellä onkin koko ajan iso joukko opiskelijoita ja erikoistuvia nuoria lääkäreitä. Se ei kuitenkaan ratkaise pitkän tähtäimen lääkäripulaa. Useita pitkään kainuussa olleita erikoisalojen ihmisiä, kuten fyysikko, kemisti ja radiologeja kaksin kappalein on jättänyt aivan vastikään KAKS:n ja lähtenyt etsimään onnea muualta. Ongelma on siinä, että heitä ei tuosta vaan korvatakaan. Ongelma on myös siinä, että jos halutaan houkutella tänne osaavaa henkilökuntaa muualta, jouduttaisiin panostamaan palkkaan ja etuisuuksiin, joihin ei oikein ole varaa. Kainuun maakunta -kuntayhtymän viime vuoden alijäämä ylitti 18 miljoonaa euroa ja tuommoisilla ylijäämillä on paha tapa kasvaa koko ajan, koska sitä kuitataan lainoilla. Kunnat, jotka kuntayhtymän toiminnan rahoittavat, pihtaavat rahojaan, eivätkä suostu nostamaan maksuosuuksia vaadittavalle tasolle, vaikka kustannukset koko ajan nousevat ja väestö ikääntyy. Yhtälö on mahdoton. Kuntien pitäisi vetää yhtä köyttä, kun kerran ovat kuntayhtymän toimintaan suostuneet.

Mistä lääkäripula sitten johtuu? Voi olla, että lääkäreiden perheenjäsenille ei ole Kainuussa töitä. Voi olla, että lääkäreiden lasten muuttaessa opiskelemaan muualle, haluavat vanhemmatkin lähemmäksi lapsiaan ja mahdollisia lapsenlapsia. Voi olla, että motiivina on puhtaasti raha. Muukin työväestö toimii siten, että jos jostain tarjotaan työtä paremmalla palkalla ja etuuksilla sekä työolosuhteilla, ihmiset tekevät henkilökohtaisen päätöksen, eivätkä mieti, että ”no mitenkäs täällä entisessä työpaikassa pärjätään ilman minua?” Ihmiset toimivat kuten ovat aina toimineet: itsekkäästi omia etujaan silmällä pitäen. Eikä heitä minun mielestäni voi siitä moittia. Jos työilmapiiri, työolosuhteet, palkka ja etuisuudet huomataan surkeammiksi kuin jollain kollegalla jossain toisessa sairaalassa ja sieltä sitten tarjotaan hyvää virkaa, niin hölmöhän sitä olisi, jos ei edes harkitsisi siirtoa.

Yksi Sickon herättämä ajatus oli ihmisten asenteiden muuttuminen terveyspalveluja kohtaan. Olen kuullut useammastakin suusta Kajaanissa, että ”ei sinne arvauskeskukseen kannata mennä, yksityisellä saa parempaa palvelua ja siellä määrätään kunnon lääkkeet”. Se, että ihmiset ajattelevat jo valmiiksi, että julkisella puolella joutuu jonottamaan ja saa huonompaa palvelua kuin yksityisellä, johtaa siihen, että ihmiset käyttävät yhä useammin yksityisen puolen lääkäripalveluita. Niistä joutuu ehkä maksamaan, mutta toisaalta, niinhän maksamme muutenkin palvelusta. Olen itsekin käyttänyt yksityisen puolen lääkäripalveluja ja täytyy myöntää, että toimiihan se helvetin paljon hienommin. Voit sopia ajan, tulla viihtyisään aulaan lueskelemaan lehtiä ja lääkäri on kohtelias ja haluaa oikeasti selvittää, mikä sinua vaivaa. Lisäksi on tiettyjä tutkimuksia, jotka tuntuvat olevan enemmän ja vähemmän vaikeita saada julkisella puolella. Lauran raskausajan kokemukset olivat sellaisia, että julkisella puolella joutui aina selittelemään ja pyytämään varta vasten jotain tutkimuksia, jos oli hätä ja suhtautuminen oli nihkeätä. Yksityisellä puolella asiakkaalle ei ole varaa vittuilla tai se ei tule toiste. Tämä on vaarallista kehitystä. Pian kaikki töissäkäyvät ja jotain tienaavat ihmiset menevät poikkeuksetta yksityiselle lääkärille ja huonompiosaiset marssivat jonottamaan arvauskeskukseen. Mikä tässä sitten eniten mättää? Tietenkin se, että lääkäripula onkin osittain vain kulutustottumuksista aiheutunut tilanne. Jos kaikki yksityisellä puolella toimivat lääkärit toimisivat julkisella puolella, ei lääkäripulaa varmasti syntyisi. Jos ihmiset käyttävät yhä enemmän yksityisen puolen palveluita, siirtyy sinne pääomaa ja yksityisillä yrityksillä on varaa palkata lääkäreitä yhä isommilla liksoilla, eikä näiden lääkäreiden pian enää kannatakaan toimia julkisella puolella, jossa on huonommat palkat, potilaita lappaa ovista ja ikkunoista ja vuorotyö ei nappaa, koska se tappaa.

Kainuu on toki siitä hankala alue ajateltavaksi kokonaisuutena, että täällä on todella pieniä ja syrjäisiä kuntia, joissa ei oikein ole mitään palveluita enää jäljellä. En ihmettele, ettei sinne kukaan lääkäri halua muuttaakaan. Palvelut keskittyvät toimiviin keskuksiin kuten Kajaaniin ja Sotkamoon ja muut kunnat sinnittelevät siinä sivussa. Ymmärrän toki tämmöisessä tilanteessa suurempien kuntien nihkeyden nostaa maksuosuuksiaan: Miksi pitäisi maksaa enemmän kuin pienet, joista potilaat tulevat hoitoon keskuksiin, eikä heitä hoideta kyseisissä kunnissa. Siinä mielessä olisi hyvä, jos kuntia ei olisikaan vaan toimittaisiin oikeasti niinkuin yksi iso kunta, Kainuu.

Sickon jälkeisessä paneelikeskustelussa kuultiin kommentteja ennaltaehkäisevän työn merkityksestä. On kuitenkin aika mahdotonta millään terveyspalveluilla ehkäistä sitä, että ihmiset syrjäytyvät työelämästä, jos töitä ei kerta kaikkiaan ole. Kaikki ihmiset eivät halua muuttaa kasvukeskuksiin, mutta kaikille ei löydy täältä töitä. Ei vaikka olisi korkeasti koulutettu, eikä varsinkaan, jos on huonosti koulutettu tai koulut ovat jääneet kesken. Hanttihommia ei paljon ole tai niitä ei kannata taloudellisessa mielessä tehdä. Siitä aiheutuu kierre, jota on vaikea katkaista. Se yhdistettynä päihdeongelmiin ja yksinäisyyteen on semmoinen tappava cocktail että ei pahemmasta väliä. Siinä mielessä kannatan toki ennaltaehkäisevää terveystyötä, mutta keinot ovat kyllä vähissä. Ehkä ennaltaehkäisevän terveystyön tärkeimmäksi osa-alueeksi pitäisi muodostua ihmisten patistaminen muuttamaan täältä pois. Se ei taas pitkällä tähtäimellä vaikuta kovin järkevältä toiminnalta. Nuoret muuttavat täältä joka tapauksessa suurin joukoin pois amiksen ja lukion jälkeen, joten mikäli vielä työväestökin päätyy samaan ratkaisuun, ei täällä kohta asu kuin terveysihmisiä ja vanhuksia. Niin ja varusmiehiä. Niillä tosin ”palkat” ei riitä yhteiskuntaa hyödyttävään kulutukseen, vaan kaikki vähä raha menee viinaan, tupakkaan ja munkkeihin. Tosi hyvä cocktail sekin terveyden kannalta.

Sicko onnistui ainakin siinä, että se auttoi huomaamaan, että on tärkeätä säilyttää terveyspalvelut yhteiskunnan käsissä. Jos terveyspuoli menee firmojen haltuun, alkaa koko yhteiskunta kärsiä, varsinkin sen heikoimmat yksilöt. Kuka tahansa voi sairastua koska tahansa, joten on hyvä tietää, että se arvauskeskuskin on vielä pystyssä, jonne raahautua viimeisillä voimillaan, jos tilillä ei ole enää täpäkkää.

Vuoden kainuulainen?

Kainarissa on jälleen menossa vuoden 2007 kainuulaisen valintaprosessi. Minulla ei ollut asiaan mitään mielipidettä, enkä ole aiemmin noteerannut koko valintaa - enhän ole edes kyseisen maakuntalehden tilaaja - mutta keskustelimme aiheesta siskoni kanssa, kun tuli puheeksi, että Vuolijoella nälkälakkoa terveysaseman puolesta pitänyt Teuvo Ruotsalainen on ehdokkaana. Itse en siis valintaa mitenkään merkittävänä asiana pidä, mutta noista ehdokkaista pitää kyllä vähän narista. Siis mikä ihmeen kainuulainen on henkilö, joka ei asu Kainuussa? No, ehkä se ei ole kynnyskysymys - siskonikin pitää itseään edelleen kajaanilaisena, vaikka on asunut Helsingissä jo varmaan yli kymmenen vuotta.

Miten Kainuun sanomat sitten ehdokasvalinnan pohjustaa. Ehdokkaiden pärstät ja saate löytyy täältä http://www.kainuunsanomat.fi/vastaa/Vuoden_kainuulainen/
Katsotaanpa: ”Onko joku yllä olevista henkilöistä mielestäsi ansainnut Vuoden 2007 suosituin kainuulainen -tittelin, vai onko tiedossasi joku muu, joka toiminnallaan on perustellusti edesauttanut kainuulaisten elinoloja, toiminut esimerkillisesti maakuntamme parhaaksi tai ollut ylivoimainen oman alansa asiantuntija, taitaja tai kehittäjä?”

Tuota lehden saatetta lukiessani tulee ensimmäisenä mieleen, että mitä helvettiä nuo urheilijat tuolla joukossa tekevät - ne nyt eivät ainakaan tee mitään kainuulaisten hyväksi. Joku golffariko vuoden kainuulainen? Tai jääkiekkoilija? Tai hiihtäjä? Mitä vittua tuokin Heikki Kovalainen tuolla tekee?! Saatanan veropakolainen, eihän se maksa enää edes Suomeen veroja! Siinä mallia kainuulaisille nuorille, että menkää helevettiin täältä korvesta, hankkikaa rikkauksia ja älkää nyt herran tähden jääkö Suomeen, kun täällä on niin kova verotuskin. Niin, on kova verotus ja syystä. Ne verotulot, mitä Heikkikin voisi edelleen "kirjat" vaikkapa kotipaikassaan Suomussalmella pitämällä maksaa, menis yhteiskunnan pyörittämiseen ja oikeasti sitä rahaa tarvitseville, tavallisille kainuulaisille. No joo, enhän minä tietenkään voi Heikkiä syyttää siitä, että kun on muuttanut, niin on muuttanut, mutta mietin vaan tätä kainuulaisuushommaa, että mitä se niinkuin oikein sitten on. Sitäkö, että käydään kerran vuodessa pyörähtämässä täällä viettämässä kesälomaa?

Alussa mainitsemani Teuvo Ruotsalainen ja ehkä jotkut Kainuussa sitkeästi pysyvät yrittäjät voisivat mielestäni olla vuoden kainuulaisen tittelin arvoisia, sikäli mikäli mistään titteleistä on heille iloa. Mutta joku roti hommassa pitää olla ja jos ei muuta, niin lapsille on annettava mallia siitä, mikä on oikeata toimintaa maakuntamme hyväksi. Itse äänestin Teuvoa, koska peruspalvelujen puolesta ja ahneutta vastaan on taisteltava.

PS. Kävin just kattomassa: Sehän Kovalainen on jo voittanut kahden edellisvuoden äänestykset! Taisi olla turhaa tämäkin kitinä, johan tuon tuloksen tietää, kun ihmisiä kiinnostaa enemmän formulat kuin hyvinvointi, ikävä kyllä.

Kapitalismi - kaiken pahan alku?

Monet asiat ovat maailmassa päin helvettiä ja syitä sekä seurauksia voi pohtia monelta kannalta. On sotia, konflikteja, väkivaltaa, keinottelua, riistämistä…kaiken takana on aina lopulta raha ja ihmisten ahneus, mutta koska raha on kuitenkin vaihdon väline ja ahneus ei pelkästään riitä syyksi kaikkiin vaikeuksiin, niin mikä on sitten kaikista suurin syy niihin? Väitän, että ongelmien ytimessä on talousjärjestelmä tai oikeastaan tuotannon tapa nimeltään kapitalismi.

Kapitalismille on tunnusomaista, että jokainen täysivaltainen on itse vastuussa toimeentulostaan. Ongelmana on se, miten yksilön "täysivaltaisuus" määritellään. Kuka määrittelee, onko vaikkapa lievistä mielenterveysongelmista, unettomuudesta ja vaikkapa paniikkihäiriöstä tai muista sosiaalisista ongelmista kärsivä ihminen yhtä täysivaltainen kuin joku toinen, jolla edellä mainitun kaltaisia ongelmia ei ole? Samaten voi pohtia sitä, onko vaikkapa kotonansa pahoinpidelty tai muuten alistettu ihminen yhtä täysivaltainen kuin joku, joka saa elää rakastettuna ja vapaana? Entäs jos ihminen on näennäisesti hyvinvoiva, mutta kärsii vaikkapa peli-, päihde- tai muista riippuvuuksista, jotka häiritsevät hänen kykyään olla täysivaltainen ja vastuussa toimeentulostaan? Näitä sosiaalisia näkökulmia kapitalismi ei tunne. Kapitalismin periaate siitä, että kansalaisilla on oikeus vapaasti päättää ammatistaan, työpaikastaan ja taloudellisesta toiminnastaan on toki muuten yksilönvapauden ihanteiden mukainen eli kuten asioissa yleensä, ei tässäkään tapauksessa voida yksiselitteisesti sanoa, että kapitalismi olisi pelkästään paha asia, vaikka se onkin erittäin kyseenalainen ja huono tapa toimia.

Kapitalismin perusajatuksiin kuuluu yksityisomistus. Yksityinen omistus merkitsee sitä, että yksityishenkilöt tai heidän vapaaehtoisesti muodostamansa yksityiset yritykset, yhdistykset tai muut yhteisöt omistavat tuotannon tekijät ja palkkaavat työvoimaa. Yksityisomistukseen kuuluu oikeus päättää omaisuudestaan eli esimerkiksi käyttää, myydä ja lahjoittaa sitä. Nämä ovat periaatteessa hyväksyttäviä ajatuksia, kunnes palataan sosiaalisiin näkökulmiin. Kapitalismin periaatteet eivät ota huomioon työvoiman oikeuksia, asiakaskunnan rajoittunutta maksukykyä tai mahdollisuuksia arvioida tarvettaan ostaa palveluita tai hyödykkeitä. Kun yksityisomistukseen ajautuu esimerkiksi palveluita, joita kaikki tarvitsevat, kuten terveydenhuolto, ollaan vaarassa ajautua tilanteeseen, jossa kapitalismi muuttuu riistoksi. Yhdysvallat on malliesimerkki siitä, miten ei pitäisi toimia. Lähes jokainen Yhdysvalloissa (lukuun ottamatta valtion hallintoa) on käytännössä pakotettu ottamaan kallis vakuutus, jotta hän joutuessaan käyttämään terveydenhuollon palveluita, on oikeutettu "ilmaiseen" tai kohtuullisen hintaiseen sairaanhoitoon. Jos henkilöllä ei ole varaa vakuutukseen, häntä kyllä hätätapauksessa hoidetaan, mutta samalla hän joutuu maksamaan siitä kovan hinnan, vaikka ei edes pystyisi valitsemaan haluaako hoitoa vai ei, jos on vaikkapa vakavasti loukkaantunut ja tajuton hoitoon tullessaan tai hoidosta päättävät hänen omaisensa.

Kapitalismi korostaa yksityisomistusta, mutta ei ota huomioon sitä, että suurin osa ihmisistä työskentelee jonkun toisen leivissä. Jos siis omistajalla on mahdollisuus vapaasti määritellä se, miten paljon työntekijälle työstä maksetaan, voi hän riistää työntekijää teettämällä tällä töitä yhteiskunnan hyväksymällä minimipalkalla ja kääriä itse yritystoiminnasta syntyvät voitot. Toki omistajalla on myös riskit yritystoiminnan kannattavuudesta, mutta työntekijöiden oikeudet ovat mielestäni omistajan riskeihin nähden mitättömät. Omassa työssänikin olen kapitalismin pelinappula. Saan saman palkkasumman joka kuukausi teinpä sata tai vaikka vain yhden asiakastoimeksiannon, vaikka niistä kaikista joudun tekemään kirjaukset järjestelmään ja raha liikkuu tehtyjen töiden mukaan. Jos ahkeroin ja aherran niska limassa tehden kaiken mahdollisen ja mahdottoman, saan saman summan kuin surffaamalla netissä. Toki työnantaja velvoittaa minua tekemään tulevat toimeksiannot, mutta käytännössä joustovara on melkoinen sen suhteen, mitä teen ja milloin. Ylitöitä ei korvata, jolloin jää oman työmoraalini varaan teenkö vaikkapa hieman normaalista työajasta ylitse menevän työn loppuun vai jätänkö kesken ja lähden kotiin. Mikäli jään ylitöihin, on se omalla vastuullani ja tällöin jää omaksi tehtäväkseni "liukua" sopivassa ylityötä korvaavassa määrin joskus toisena aikana, vaikka tätä ei saakaan virallisesti mihinkään papereihin merkitä. Luulenpa, että suurimmassa osassa työpaikkoja kyseinen toiminto ei onnistu yhtä kätevästi kuin meillä, mistä olen toki kiitollinen. Tämä järjestelmä ei kuitenkaan kannusta minua tekemään yhtään enempää kuin mikä kulloinkin sattuu itseäni kiinnostamaan.

Työnantajani on malliesimerkki kapitalistisesta ajattelusta. Teen asiakastoimeksiantoja yhden yrityksen nimissä, joka ostaa palvelua toiselta yritykseltä, joka ostaa alihankintaa kolmannelta yritykseltä, jossa itse työskentelen. Oma työnantajayritykseni ei tiedä juuri mitään siitä, mitä työkseni teen, enkä ole koskaan tavannut yhtään kyseisen yrityksen esimiestä tai ole muutenkaan yhteyksissä yritykseen juuri koskaan. Tämä henkilöstönvuokrausyritys käärii rahaa siitä, että se myy minua alihankintana toiselle yritykselle, joka taasen laskuttaa tekemieni toimeksiantojen perusteella yritystä, jonka nimissä työskentelen asiakkaalle, joka joutuu maksamaan sekä könttäsummaa että lisämaksua joistakin tekemistäni töistä, jos ne eivät kuulu perustoimenkuvaani. Loppupeleissä touhuni maksaa jokainen veronmaksaja, koska asiakas on kunnallinen/maakunnallinen toimija, mutta kolme välistävetäjäfirmaa ovat kansainvälisiä yrityksiä, jotka vastaavat ainoastaan kansainvälisille osakkeenomistajilleen ja pyrkivät tuottamaan jokainen tahollaan rahaa siitä, mitä minä teen.

Vaikka kuinka tuo kuvio ärsyttää yhteiskunnalliselta näkökannaltaan, niin omalta osaltani en voi väittää olevani katkera. Saan mielestäni aivan hyvän korvauksen tekemästäni työstä. Silti tuntuu hölmöltä, että tekemästäni työstä hyötyvät myös tahot, jotka eivät sitä mielestäni ansaitsisi. En ole katkera myöskään siksi, että koen olevani etuoikeutettu saadessani tehdä töitä maassa, jossa työntekijän perusturva on kuitenkin kohtalaisen hyvällä mallilla. Palkallani pystyy elämään toisin kuin joissakin ns. sivistysvaltioissa. Yhdysvalloissa, tuossa kapitalismin pesäkkeessä, on järjestelmä, joka pakottaa sosiaaliturvan varaan pudonneet ihmiset töihin huonolla palkalla kauas kotoaan. Käytännössä ihmiset saattavat joutua tekemään montaa eri työtä ja käyttävät siis suurimman osan ajastaan töissä, eivätkä ehdi huolehtia jälkikasvustaan tai muusta elämisestä. Työn ei pitäisi mielestäni olla elämän ainoa sisältö, varsinkaan riistotyö. Toki maailmassa on paljon pahempiakin paikkoja kuin Yhdysvallat. Orjuuteen verrattavia töitä teetetään lapsilla ympäri maailmaa ja aina silloin tällöin tiedotusvälineistä saa lukea myös ihmisistä, jotka ovat oikeasti orjia vailla oikeuksia, eivätkä siis saa työstään minkäänlaista korvausta, jos ei ruoka-annosta ja kattoa pään päällä palkaksi lasketa – eikä mielestäni lasketa.

Kapitalismista puhuttaessa sekoitetaan se usein markkinatalouteen. Markkinatalous on talousjärjestelmä, jossa hinnanmuodostus eli hyödykkeiden hintojen määräytyminen on vapaan kysynnän ja tarjonnan säätelemä. Markkinatalous voi kuitenkin toimia ilman kapitalismin periaatetta siten, että yhteiskunta, valtiot ja valtioliitot valvovat sen toimintaa. Näin onkin, mutta valvonta on koko ajan globalisoituvassa maailmassa aina vaan vaikeampaa. Kun yritykset voivat toimia kaikkialla maailmassa, ulottuvat niiden lonkerot aina lopulta paikkoihin, joissa ei tällaista valvontaa ole. Tämä mahdollistaa yrityksille halvan työvoiman käytön sekä raaka-aineiden ja materiaalien halpatuonnin ja sitä kautta kehitysmaiden riiston, joka johtaa entistä syvempään maailman epätasa-arvoistumiseen.

Mielestäni Suomen Vihreän puolueen Osmo Soininvaara on esittänyt hienosti ajatuksensa siitä, millaista markkinatalouden tulisi olla. Sitä tulisi ohjata yhteiskunnan taholta, koska siitä ei voida enää luopuakaan. Suunnitelmatalous, jota kommunistit hyödynsivät, ei toiminut, joten markkinataloudessa on elettävä mukana sitä ohjaillen. Kapitalismiksi Soininvaara erottelee markkinataloudesta toiminnan, jossa kapitalistit hallitsevat yhteiskuntaa ja rikkovat markkinatalouden sääntöjä pääoman hyväksi. Se voi olla joko väkivaltakoneiston tukemista kuten kehitysmaissa vielä nykyään tapahtuu tai lauhkeampaa länsimaista kapitalismia, jossa pyritään erilaisin keinoin kilpailun rajoittamiseen ja viime kädessä monopoleihin. Soininvaara pitää myös täysin vapaata kilpailua turhana varsinkin kuntataloudessa. Hyöty siitä, että hinnat laskevat, on pieni siihen verrattuna, että työpaikoilla olot kiristyvät ja työntekijät siis tavallaan maksavat kilpailun kustannukset. Samalla syntyy päällekkäisiä palveluja ja tuotteita, joiden valmistamiseen käytetään suuria summia. Toisaalta jos tyydytään vain yhteen hyväksi havaittuun tuotteeseen tai palveluun, saattaa siitä muodostua monopoli, joka johtaa siihen, että pääoma kasautuu jonnekin, kuten vaikkapa atk-ohjelmistopuolella Yhdysvaltoihin Microsoftille ja Bill Gatesille. Soininvaara muistuttaa myös, että vaikka joku liiketoiminto ei olisi kannattava osa kokonaisuutta, se voi silti olla yhteiskunnallisesti tärkeä osa vaikkapa joukkoliikennettä tai sairaanhoitoa, eikä kapitalistinen ajattelu tällöin sovi siihen, koska kapitalismin periaatteiden mukaisesti kannattamattomasta toiminnasta pitää luopua.

Kapitalismi hyödyntää markkinatalouden porsaanreikiä. Tuote voidaan tehdä halvemmalla kuin kilpailijan tuote, jos se tuotetaan halvemmalla energialla, joka yleensä saastuttaa enemmän ympäristöä, kuin kalliimpi, yleensä uusiutumiseen perustuva energiamuoto. Tuote voidaan tehdä halvemmalla, kun se tuotetaan maassa, jossa työlainsäädäntö ei ole samalla lailla kohdillaan kuin kilpailijalla. Tuote voidaan tehdä halvemmalla myös käyttämällä halvempia materiaaleja välittämättä siitä, että voitaisiin käyttää esimerkiksi ympäristöystävällisiä tai kierrätysmateriaaleja. Kuluttajan varaan jää siis paljon, mikä on ehkä liikaa vaadittu. Kapitalismi hyödyntää ihmisten tietämättömyyttä. Kuluttajat voivat toki vaikuttaa kapitalismin toimintatapoihin suosimalla esimerkiksi luomuruokaa tai ympäristöystävällisiä tuotteita sekä järjestämällä ostoboikotteja haitallisille tuotteille, mutta suuret massat eivät välitä loppupeleissä muusta kuin tuotteiden hinnasta. Lisäksi tiedostavien kuluttajien ostoboikotit ovat yleensä hyvin mustavalkoisia. Joku tuote jätetään ostamatta ympäristöystävällisyydestään huolimatta, koska sen on tuottanut yritys, joka on tiettävästi toiminut joskus epäeettisellä tavalla kehitysmaissa, kun taas toinen tuote ostetaan, vaikka sen tuotannossa ei käytettäisi ympäristöystävällisyyttä, kun yritys ei juuri nyt satu löytymään boikotoitavien ”mustalta listalta”.

Kapitalismissa tavara- ja palvelumarkkinoiden lisäksi toimii tyypillisesti arvopaperimarkkinat ja pääomasijoittamista, koska yritystoimintaan on kerättävä suuria määriä pääomaa. Tämä on jälleen ongelmallista sosiaalisista lähtökohdista, kun yrityksissä aletaan toimia arvopaperimarkkinoiden ja pääomasijoittamisen ehdoilla. Millään muulla kuin sijoittajien voitoilla ja yrityksen pörssikurssilla ei ole merkitystä, jolloin yritysten vähäinenkin inhimillisyys, työoloista huolehtiminen tai yritystoiminnan eettinen ja moraalinen vastuu häviävät ja tilalle astuu ainoastaan rahan saaminen ja voiton kasvun turvaaminen.

Nykyisten sosialistien mukaan kapitalismille luonteenomainen piirre on riskien ulkoistaminen, jossa yritystoiminnan toteutuneet riskit (esim. ympäristöriskit, työttömyys) siirretään yhteiskunnan maksettavaksi, mutta voitto jaetaan omistajien kesken. Tämä on arkipäivää jo Suomessakin. Kaikki ulkoistetaan, jotta voitaisiin toimia ”tehokkaammin”, mutta käytännössä tuottamattomat yksilöt vain joutuvat yhteiskunnan eläteiksi ja firmat käärivät voitot. Jopa palkansaajat alkavat ahneuksissaan kannattaa kapitalismia. Rahankiilto silmissään ihmiset metsästävät aina vain suurempaa palkkaa ja parempia etuja vaihtamalla työpaikkaa sen mukaan, missä eniten tarjotaan välittämättä siitä, onko työ mielekästä, asuinympäristö kohdillaan tai vapaa-aika laadukasta. En sano, että pitäisi olla lojaali yrityksille, koska nekään eivät ole lojaaleja työntekijöilleen, mutta tuskin yritysmaailma ainakaan pehmentää asenteitaan, kun työntekijöihinkään ei voi enää yhtään luottaa. Jossain yksityisten ihmistenkin rahanhimon raja on mentävä, mutta kun menestymisen tarvetta joka tuutista toitotetaan, niin ihmisten järki asian suhteen vaikuttaa kadonneen. Ihmiset ovat siis tavallaan oman elämänsä kapitalisteja ja pyrkivät saamaan oman elämänsä ”tuottamaan” tavoitellen yltäkylläistä elämäntapaa. Minusta tuntuu, että ihmisten pitäisi lopettaa tilipussiin katsominen, jos työ on muuten mielekästä – tai sitä ylipäätään on. Varsinkin täällä syrjäseudulla elävänä miettii välillä, että eikö sitä voisi olla välillä tyytyväinen työstään, eikä vaan haikailla isompia palkkoja, joita muualla tai muilla aloilla saadaan. Toki itsekin kannatan palkankorotuksia aloilla, jotka ovat selvästi palkkakuopassa muihin aloihin nähden, mutta ainainen rahasta puhuminen vie huomion olennaisilta asioilta sekä työpaikoilla että muussa elämässä.

Kapitalismi ”voitti” kommunismin 1900-luvulla. Voittaisiko valvottu ja sosiaalisista puolista huolta pitävä markkinatalous kapitalismin 2000-luvulla? Uskon kuten Osmo Soininvaara, että ihmiset tulevat rahasta ja taloudellisesta turvasta onnelliseksi vain tiettyyn rajaan saakka. Sen jälkeen lisärahalla ei ole mitään tekemistä onnen tai hyvän olon tunteen kanssa. Ikävä kyllä yrityksillä ei ole tunteita. Silti toivon, että ihmiskunta kehittyy tulevaisuudessa siihen suuntaan, että yritystenkään ei tarvitsisi riistää ihmisiä ja silti jokaiselle voitaisiin lähtökohdistaan huolimatta taata sellainen elintaso, ettei tarvitsisi raataa nälkäpalkalla tuottaen rahaa jollekin kapitalistiporholle, joka ei edes huomaa, jos hänen tililleen napsahtaa miljoona dollaria lisää. Tämä tarkoittaisi ikävä kyllä vapauksien rajoittamista ja ehkä jollain tasolla heikompaa demokratiaa, mutta mielestäni valtioiden ja valtioliittojen on ajateltava enemmän kansalaistensa kuin yritysten hyvinvointia. Jos elintaso saataisiin kapitalisteja suitsimalla kasvamaan ympäristöystävällisesti ja vähävaraisimmatkin voisivat elää ns. normaalia elämää, vähentäisi se varmasti syrjäytymistä, väkivaltaa, sotia ja ylipäänsä pahuutta maailmassa. Tämä on tietysti täyttä toiveajattelua, eikä se koskaan tule toteutumaan, jos jatkamme elämistä kapitalistisessa maailmassa. Onko se edes mahdollista? Unelmointi ei liene kiellettyä, vaikka naiiviudesta minua voikin syyttää. Kapitalismin juuret – ahneus ja rikkauksien tavoittelu – voivat olla meissä kaikissa, mutta ne on tietoisesti kitkettävä pois, jotta voimme elää hyvää elämää.

Lähteet:
http://fi.wikipedia.org/wiki/Kapitalismi
http://www.soininvaara.fi/