jmlbohem elää

Mie elän, olen siis olemassa. Tämä olkoon tarpeen mukaan paikka, jonne ajatuksia viskoa. Ja saapi niitä kommentoidakin.

5.5.06

Elokuvien merkityksestä

Vietimme viime viikonloppuna vaimon kanssa oikein kunnon elokuvaviikonloppua, kun poikakin lähti mummolaan yökylään. Päädyimme ensin elokuvateatteriin ja sitten vielä videovuokraamon kautta kotiin. Ja kun videot seuraavana päivänä palautettiin, tuli vielä vuokrattua yksi leffa lisää. Olivatko elokuvat vain ajanvietettä vai oliko niillä jotain syvällisempää merkitystä?

Elokuvateatterissa kävimme katsomassa uusintakierroksella olevan FC Venus -leffan. Tämä suomalainen viihde-elokuva kertoo jalkapallosta ja parisuhteista - tai siis siitä miten ne yhdistetään. Elokuvan miesporukka pelaa ja seuraa intohimoisesti futista, jolloin naiset (ja yksi mies) jäävät ”futisleskiksi”. Tämä juonikuvio totta kai kolahtaa meikäläiseen, futisfaniin, ja uskoakseni myös vaimooni, futisleskeen. Toki täytyy todeta, että oma pelaamiseni on jäänyt viime vuosina, mutta jalkapallon seuraaminen televisiosta ja internetistä sekä siitä kirjoittaminen on sekin aikaa vievää puuhaa. FC Venus on hauska elokuva kaikille samanlaisessa tilanteessa eläville. Se on romanttinen komedia, jonka merkitys (”sanoma” lienee liian suuri sana tässä yhteydessä) löytynee siitä, että parisuhteissa on löydettävä tasapaino omien mielihalujen ja toisen kunnioittamisen välillä. Lisäksi jalkapallo kuvataan yhdistävänä tekijänä, niin kuin se oikeasti onkin. Katsokaapa vaikka tulevana kesänä jalkapallon MM-kisoja, jossa on mukana joukkueita jokaisesta maailman kolkasta. Siellä kohtaavat kulttuurit hyvässä hengessä ja valtioiden, uskontojen ja rotujen väliset skismat jäävät taka-alalle jalkapallon toimiessa yhteisenä kielenä. FC Venus yhdistää vielä kuvioon sukupuolten (sekä eri sukupolvien) yhteistoiminnan ja on nautittava elokuvakokemus.

Vuokraamosta löytyi kaksi elokuvaa, joiden maailma oli kaukana toisistaan. Harry Potter ja liekehtivä pikari on nuorten seikkailu-/fantasiaelokuva, jolla ei ole mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Vai onko? Itse asiassahan se kertoo nuoren miehen murrosiästä, kun tytöt alkavat kiinnostaa ja liekehtivä pikari onkin siis fallos-symboli. Hehheh. Toinen leffa, jonka vuokrasimme oli The Yes Men, hauska pienimuotoinen dokumentti kahdesta miehestä ja heidän avustajistaan, jotka pyrkivät nostamaan globalisaation haittoja yleiseen tietoisuuteen. Elokuva soljuu helposti eteenpäin naureskellessa lähinnä tiedotusvälineille ja eri organisaatioille, jotka kutsuvat Jees-miehet paikalle luullen näitä WTO:n globalisaatioasiantuntijoiksi. Miehet panostavat ulkoasuunsa sekä esitysten rakenteluun ja menevät täydestä sekä televisiossa että luentosaleissa, vaikka heidän esityksensä ovat täynnä ”omituista” asiaa, jonka on tarkoitus herättää ihmisiä tajuamaan globalisaation huonot puolet. Elokuva sai minut ajattelemaan, että kunpa olisi enemmän tuollaisia rohkeita ja asiaansa uskovia ihmisiä, jotka lähestyvät yhteiskunnallisia epäkohtia niin fiksusti, että heitä oikeasti kuunnellaan.

Kun sitten seuraavana päivänä palautin vuokraleffat, innostuin ottamaan vielä yhden leffan sunnuntai-illan ratoksi. Suomalainen nuorisoelokuva Tyttö sinä olet tähti on kerännyt kehuja ja ollut myös katsojamenestys. Leffa yhdistelee hiphop-kulttuuria, komediaa ja romanttista nuorisoelokuvaa taitavasti - tyypit eivät ole pahvisia, vaan uskottavia ja kiinnostavia. Jalka vipattaa musiikin tahdissa ja kyytiä saavat niin musiikkiteollisuuden ahneet tuottajat kuin lapsiensa ”parasta” ajattelevat vanhemmat. Elokuva on hieno kuvaus erilaisuuden hyväksymisestä, rakkaudesta ja unelmien tavoittelemisesta. Raikas ja iloinen sekä elämänmyönteinen nuorisoelokuva on tämmöisen jo kolmenkympin rajapyykin ylittäneenkin perheellisen mieleen, koska unelmia ei pitäisi koskaan haudata, vaikka keskiluokan arkeen uhkaakin hautautua.

1.5.06

Odotusta

Odotan monia asioita. Joitakin asioita odotan innolla, joitakin muuten vaan. Jos ei ole mitä odottaa, tuntuu elämä tyhjältä.

Isoin asia, jota odotan, on luonnollisesti uusi lapsi perheeseemme. Sen olisi tarkoitus pullahtaa Lauran masusta kesäkuussa, joten odotusta on enää kuukausi ja risat jäljellä. Pisimmillään siihen menee vielä kaksi kuukautta. Odotusta on kestänyt jo seitsemisen kuukautta. Se on ollut jännittävää aikaa, tosin ei aina niin riemukasta. Lapsen odotus ei ole helppoa. Täytyy valmistautua sekä henkisesti että aineellisesti – varsinkin äidin myös fyysisesti. Lapsen odotus ennestään kolmihenkiseen perheeseen on ehkä jopa jännittävämpää, kuin ensimmäisen lapsen odotus, mutta toisaalta siitä ei ole jaksanut ylen määrin innostua. Tavallaan nyt elää vielä viimeisiä hetkiä ennen vauvahässäkkää ja rutiinien opettelua, joten odotus on siinä mielessä hillittyä, joskin koko ajan mielessä.

Kesään liittyen odotan myös kesälomaa. Se alkaa kaksi päivää ennen vauvan laskettua syntymäaikaa ja kestää kuukauden. Odotan sitä innolla ja se on todella tarpeen, koska vauvan kanssa tarvitsee täysipäiväistä harjoitteluaikaa ennen paluuta arkeen, johon kuuluu myös töissäkäynti.

Odotan myös kesällä Saksassa pelattavia jalkapallon MM-kisoja. Voi tosin käydä niin, etten ehdi niitä paljon seuraamaan, koska sekä uudelle tulokkaalle että esikoiselle on varattava aikaa ja matsit kestää kuitenkin kaksi tuntia taukoineen. Toivottavasti edes Englannin matsit kerkeis kattoa, sitä ainakin odotan.

Lähempänä ja jo muutaman viikon sisällä selviäväksi odotan toista jalkapalloon liittyvää asiaa. Kausi on tullut jälleen seurattua Englannin valioliigan Tottenham Hotspurin otteita. Spurs, jonka fani olen, pelaa huippukautta ja sillä on harvinainen mahdollisuus päästä ensi kaudeksi Mestareiden liigaan. Se on lähellä, mutta riippuu vielä monista tekijöistä. Odotan kauden päätöstä mielenkiinnolla.

Odotan jo kuukauden viimeistä päivää, vaikka nyt on vasta ensimmäinen, koska työnantajani palkkatoimisto ei ehtinyt käsitellä varallaolokorvauksiani ja palkkani viime kuulta jäi niin pieneksi, että kun maksoin kolmen kuukauden elatusavut tyttäreni äidille, tontin vuokran kaupungille, sairaan ison sähkölaskun ja muita laskuja, totesin, että en edes saanut palkkaa yhtä paljon, kun minulla on erääntyviä maksuja. Odotan kuukauden vaihdetta toisaalta tosi vähän, koska ensi kuussa tili on taas vastaavasti suurempi.

Odotan lämpimämpiä ilmoja, jotta sähkölasku pienenisi viime vuoden malliin kesällä melkein kaksisataa euroa talven vastaavista laskuista. Odotan sitä taloudellisessa mielessä kovastikin.

Odotan kesää, jotta pääsisi lomalle ja ihastelemaan sitä uutta ipanaa, mutta toisaalta odotan jo syksyäkin, koska jo nyt on havaittavissa siitepölyallergisia oireita, jotka tekevät elämän ikäväksi. Toisaalta odotan lämpimiä ilmoja ja jopa hellettä, mutta odotan myös syksyä, jolloin ilmat taas viilenevät, eikä tarvitse kärsiä öisestä hikoilusta ja kärpäsistä ja ylettömästä kirkkaudesta päivin öin. Odotan vuodenaikojen vaihtelua tyyneydellä, koska tämän odotuksen kulkuun ei voi oikein pieni ihminen vaikuttaa.

Ihan lähiaikoina odotan ilmestyväksi Stam1nan levyä, joka on bändin toinen levytys. Viime vuonna odotin debyyttiä täysin toisissa tunnelmissa, ahisti. Nyt odotan toista levyä ”Uudet kymmenen käskyä” onnellisena miehenä, mutta silti suurella innolla. Levyn teemana on vapaus ja se sisältää laulaja-kitaristi-sanoittaja Hyrden omat näkemykset perinteisten raamatun kymmenen käskyn merkityksestä nykypäivänä ja hänen elämässään. Sinkkujulkaisu ja radiosta kuulemani biisit ovat olleet älyttömän mielenkiintoisia – kipeitä mutta raikkaita. Odotan rytmi veressä sykkien.

Odotan työnantajaltani tietoa siitä, jatkuvatko työt ensi vuonna vai eivät. Tämä odotus on tympeimmästä päästä. Mikäli minulla ei ole ensi vuonna töitä, on elämän kuviot järjestettävä uudelleen. Toisaalta se voi olla kivaakin, mutta taloudellisesti vaikeata. Odotan tietoa pelonsekaisin tuntein.

Odotan jokaista päivää levollisin mielin, koska onhan päivä vielä huomennakin ja elämä jatkuu kaikista odotuksista huolimatta omalla painollaan. Silti odotan, että jatkossakin elämässäni on kaikenlaista odottamisen arvoista.