ruisleipää nenästä

Joskus mulla menee ruisleivän paloja nenäonteloon ja sit niitä yrittää epätoivoisesti joko sieltä niiskuttaa nieluun tai niistää ulos. Äsken niistin ulos. Vähän outo tunne nenäontelossa.

Herätessäni ennen seitsemää oli kans outo olo. Tai no ei oikeastaan, tiesin, että nyt on kahvinpuute. Rakas poikani nukkui 12 tuntia. Aika heikkona taitaa olla, kun ei saanut oveaan auki. Vatsatauti vaivasi koko viikon ja vihdoin eilen, kun alkoi se helpottaa, niin nousi kuume. Nytkin se tuolla vaan makaa ja kattoo lastenohjelmia. Lapsi on kyllä jo oikeesti sairas, kun se ei jaksa ees leikkiä. Aikuisilla on siinä oppimista - aina pitäis jaksaa sen verran, että leikkii!

Olo on kyllä välillä hyvinkin aikuinen. Välillä taas ei. Välillä nimittäin innostuu jostain ihan suunnattomasti, eikä osaa sitä selittää. Eilen esimerkiksi pogosin innoissani, kun sijoitin jälleen yhteen levyyn ja ostin J.M.K.E.:n Mälestusi Eesti NSV-st -levyn, jolla Villu ja uusin kokoonpano soittaa bändin 20v-juhlavuoden kunniaksi vuoden 1986-87 ensimmäisiä vain kaseteilla julkaistuja biisejään. Meininki on hienoa, vielä kun tuosta eestin kielestä ottaisi selvän. Kannetkin on hienot, DIY-hengessä sirpaleiset ja käsintehdyn näköiset.

Sain myös vihdoin Rautiaisen Timpan sinkun, jonka aloituskappale soi sit eilisillan päässä, kun sitä päivällä muutaman kerran kuuntelin. Punainen viiva -kipale on ehtaa Niskalaukaus-meininkiä, vaikka onkin eri kokoonpanolla tehty. Jotain ihme sälää sieltä väleistä kyllä löytyy ja intro on mielenkiintoinen kasari-kosketinsoitinvinguttelu. Mut kun Timppa alkaa laulaa, niin se on vaan hienoa - jokin siinä meikäläiseen vaan aina iskee. Se on jotenkin niin vakuuttava siinä mitä se tekee. Ja ihan vivahteikkaastihan se laulaa. Sinkun toisena kappaleena on Pohjoisen taivaan alla ja minun mielestä se kumartaa ihan hienosti Leevi and the Leavingsien versiolle. Timppahan pisti sinkun kanteenkin pelkästään Göstan tiedot säv&san&sov, jotta teostot menee oikealle miehelle, eikä heille. Tai no oikean miehen perikunnalle, mutta silti. Jee, levyä odotellessa.

Sijoitin rahaa myös muistoihin, vielä kun sitä rahaa on ;-) Korjautin nimittäin '80-luvulta olevan videokameran, jolla on tehty monet leffat ja kuvattu monet hävettävät pätkät (ja tuhottu ne seuraavana aamuna). Lähinnä korjautin kameran siksi, että meillä on siellä tuntikausia videoita rakkaan poikamme odotuksesta ja syntymän jälkeisistä parista ensimmäisestä vuodesta. Sen jälkeen kamera teki lakon. Nyt se on kunnossa ja on ollut ihan hauska katsella videoita, vaikka en itse niihin olekaan vielä kauheasti jaksanut keskittyä. Tarkoituksenani on nimittäin ruveta siirtämään kyseisiä 8mm-kassuja tietokoneelle ja DVD-levyille. Sitä tarkoitusta varten piti vielä hankkia boksi, jolla kuva napataan ja tietty editointiohjelma. Mielenkiinnolla odotan, mitä siitä hommasta tulee vai tuleeko mitään.

Tietää muuten tulleensa vanhaksi tai aikuiseksi, kun miettii perjantai-iltana, että ottaisko oluen ja ei sit otakaan, kun ajattelee, että seuraavana aamuna vois olla väsy ja heikko olo ja masu pipi. Siis yhdestä oluesta! No, parempi vissiin olla ottamatta, jos tommoisia miettii. Isäni olutlakkokin jatkuu jo neljättä kuukautta, mikä on hienoa. Se on muuten jännä, että vaikka ei dokais yhtään, niin jotenkin lauantaiaamuna on aina tämmönen "krapula", jos ei muusta niin kahvinpuutteesta. Ja sit sunnuntaina on aina "sunnuntaiolo", jokin outo haikeus ja tympeys ja kuin koko viikon väsymys kaatuisi päälle ennen maanantaita ja taas uutta arkea...

Ihme tyyppejä

Kävin tuossa autoilemassa ostamaan keskustan apteekista yskänlääkettä ja liikenneympyrään mentäessä pysähdyin ennen suojatietä, siis ihan kokonaan pysähdyin, ja osoitin kädellä semmoiselle keski-ikäiselle naiselle, että kävelepäs vaan suojatien yli, minä odotan. No, tämä täti katsoi vähän aikaa minun suuntaani, mutta kääntyikin sitten yllättäen ympäri ja tuijotteli muualle, niin kuin hänellä ei ois ollut aikomustakaan mennä suojatien yli. Taakseni kerääntyi autoja ja rupes tympimään, joten lähdin sitten ajamaan. Katsoin vielä peilistä, että kun kaikki autot olivat menneet, niin täti lähti kävelemään suojatien yli. Ja ei ollut eka kerta kun kävi noin. Ihme tyyppejä tuommoiset. Ens kerralla ootan ihan uhallani niin kauan, että menee yli, jos ei rupea hävettämään sitä ennen tai takana olijat töötöttämään torviaan. Ne on kyllä kans ihme epeleitä, joilla on tarve paukuttaa torvea, jos sattuu esimerkiksi a) auto sammumaan liikennevaloihin, b) pysähtymään ja odottamaan, että kaikki jalankulkijat ovat ylittäneet suojatien tai c) vaihtamaan kaistaa jonkun eteen. Ihan niinkuin minä tahallaan haluaisin häiritä heidän kulkuaan.

Timo rautainen & yrjölaukaus

Huolimatta rahahuolista, olen tilannut levyjä. Yksi niistä ilmestyy huhtikuun lopussa. Sen on väsännyt niskalaukauksella aikoinaan minut valloittanut Timo Rautiainen ja hänen mielenkiintoiselta vaikuttava bändinsä, jossa on Bodom-miestä, Nightwish-virtuoosia, jazz-äijää, entinen Niskis-basisti ja vielä yks näyttelijänä paremmin tunnettu heppu. Sinkku Punainen viiva kertoo kuolemasta elämässä, olipa se sitten minkä kuolema tahansa. Sanojen takana on häärännyt tuottajanakin toiminut Jarkko Martikainen. Kakkosbiisinä sinkulla on Göstan Leevi and the Leavings -klassikko Pohjoisen taivaan alla. Sinkkukin on tilauksessa, mutta levyä odotan vielä enemmän.

Mirolla on muuten mahatauti. Eilen sain rakkaalta vaimoltani puhelun, että Miro oli ripuloinut päiväkodissa housuunsa. Kävin hakemassa pojan kotiin, joka hoki koko matkan, että hänellä ei ole vatsatautia. Kotipihalla hän vielä aneli minulta, että ei kerrota äidille, että tuli ripuli. Sama jankkaus jatkui kotona. Illalla oltiin sit rupeamassa iltapuuron syöntiin, kun ilme muuttui oudoksi ja poika kävi äidinsä kannattelemana tyhjentämässä tavarat myös yläpäästä eli huusi valkoiseen torveen, kuten yksikin herra oksennusta kuvaili. Tai kuten tänään töihin ja esimiehilleni ilmoitin - "tuulee molemmista päistä". Jospa se siitä. Veemäistä vaan, kun pitää herätä miettien, että kenelle kaikille pitää ilmoittaa. Päiväkotiin, neuvolaan, töihin...ja hoitoapuakin ehkä huomiseksi vai kirjoittikohan se neuvolatäti mulle kaksi päivää sitä sairaan lapsen hoitovapaata tai oliko se nyt virallinen ilmaus vapaata sairaan lapsen hoidon järjestämiseksi. Anyway, let's not björk anymore!

yskänlääkettä, nam

Ostinpa koemielessä Olvin "Maku - Kevyt Salmiakki-Kola" -juomaa. Oottekos joskus maistanut semmoista yskänlääkettä, jossa oli vähän ehkä tuommoinen salmiakki-kolamainen vivahde? No viddu, Olvin Maku maistuu just siltä. Puolitoistalitraa yskänlääkettä, huhhuh.

valkoiset autot

Valkoiset autot pitäisi kieltää lailla Suomessa. Onkohan kukaan onnettomuustutkija havainnut yhtäläisyyttä onnettomuuksien ja valkoisten autojen välillä? Varsinkin täällä Pohjois-Suomessa, jossa lumipenkat ovat korkeita ja valkoisia, on veemäistä joutua läheltä piti -tilanteisiin, kun havainnointi on hitaampaa, kun jotkut urpot ajaa lumenvärisillä autoilla. Saatana. Ja ne kokovalkoisissa kulkevat jalankulkijat ovat itsemurhakandidaatteja.

Ylämäki, alamäki, ylämäki, alamäki...

Yhdessä kuljetaan. Välillä alamaissa, välillä fiiliksissä. Raha-asiat alkoivat viimein viime viikolla ottaa päähän, kun piti ruveta miettimään elatusavun maksamista. Surkeimmissa ajatuksissa vertasin sitä sakkoihin, joita en ole ansainnut - enhän mielestäni ole tehnyt mitään pahaa. Parhaimmillaankin olen todennut, että onneksi se menee oikean ihmisen, jälkeläiseni hyväksi. Silti jonkinmoista ahdistusta aiheuttaa se, että kun tottuu jonkinlaiseen elämäntapaan, niin siitä peruuttaminen ei tunnu kivalta. Miettikää nyt itse tätä kuviota:

Tarina alkaa noin vuosi sitten...
- avioliitto on menossa karille, yksinäisyys painaa
- monen kuukauden ahdistuksen ja yksinäisyyden jälkeen tapaat vanhan tutun ja vietät kolme viikkoa enemmän ja vähemmän kimpassa ollen
- yhden kerran ehkäisy jää väliin, kun känni painaa päälle, järki ei lyö ja erehdyn vielä luulemaan yksiä pillereitä toisiksi pillereiksi, joita ne eivät ole, mutta jälkiehkäisyä käytetään, tosin jostain syystä - kohtalo? - liian myöhään
- suhde päättyy, kun kemiat eivät kuitenkaan kohtaa tarpeeksi ja vaimokin mielessä kummittelee
- vaimon kanssa löytyy uusi sävel, vaikeuksien kautta voittoon, niin sanoakseni
- saan kuulla, että saan suunnittelemattoman avioliiton ulkopuolisen lapsen, ellei nainen päädy toiseen ratkaisuun - sanon, että se on hänen päätöksensä ja hyväksyn mitä hän päättääkin, mutta totta kai myönnän isyyteni
- vaimoni tulee myös raskaaksi
- saan kuulla, että saan sitten kaksi lasta kahdelta eri naiselta
- sekava syksy, ahdistustakin, mutta ydinperheeni kuitenkin taas koossa ja elämä ok
- tyttö syntyy ja käyn/käymme sitä katsomassa
- alan maksaa joka kuukausi n. 200 euroa elatusapua

Ei siinä mitään - jos lapsen tekee, on siitä huolehdittava. Silti välillä tuntuu siltä, että minulle ei todellakaan annettu valinnanvaraa. Minkäs minä sille ajatukselleni voin. Sen taakan kanssa sitten pitää elää ja siitä ilosta maksaakin ainakin seuraavat 18 vuotta. Jos aiemmin olen elänyt keskiluokkaista elämää käyttäen 200 euroa kuukaudessa omaan elämiseen, niin jatkossa se menee tytölleni, joka elää toisessa kodissa. Toivottavasti hän hyötyy siitä rahasta enemmän kuin minä olisin hyötynyt - itse asiassa todennäköisesti näin onkin. Tämä asia on loppuun käsitelty ja nyt en enää tästä aio marista.

Kulunut viikko on muutenkin ollut jokseenkin rasittava. Poikaani pitkään vaivannut yskä vaivaa häntä yhä ja se on tarttunut minuunkin. Henki ei kulje kunnolla, koko ajan saa yskiä ja niellä keukoista nousevaa moskaa. Viikonlopusta olisi odottanut mukavaa lepoa, mutta mitä vielä, väsymystä ja huonoa oloa - ja tappelua pojan kanssa. Ensin perjantai-iltana tein vähän liian tehokkaasti lumitöitä ja lapioin poikani pienen lumikasan huushelvettiin. Siitäkös riemu repesi - hirveätä huutoa ja karmeata itkua ja "Minä vien sinut vankilaan!" -huutoja ja pahaa mieltä sekä minulla että pojalla. Äiskä sai mennä nukuttamaan. Lauantai meni vissiin vähän paremmin, mutta sunnuntaina taas hirveä tappelu, kun kyllästyin pojan vinkunaan ja vinguin takaisin ja poika yritti lyödä rikkaimurin metallisella tangolla minua, jolloin otin tangon pois, panin kaapin päälle ja huusin, että minua et hakkaa. Poika tietysti repesi taas, vielä pahemmin kuin perjantaina ja ihme kyllä olin sen jälkeen suht coolina, vaikka sainkin kuunnella puoli tuntia raivoa ja nyyhkytystä ja "Kun minä olen iso, minä vien sinut vankilaan! Minä rikon koko talon lapiolla! Minä otan kaikki tavarat ja menen äidin kanssa mummolaan, sinut minä vien vankilaan!" jne. Sain kuitenkin rauhoitettua pojan, syötettyä iltapuuron ja nukutettuakin.

Viikon keskivaiheilla muuten käytiin elokuvissa rakkaan vaimoni kanssa, mikä oli kivaa vaihtelua. Leffa alkoi jo viideltä, joten ehdittiin käydä sillä välin, kun poika oli mummolassa hoidossa. Leffa oli nimeltään Match Point ja enempää sen juonesta paljastamatta voisin todeta, että kun se loppui, niin tuli tavallaan oikeamielinen olo siitä, että olen minä sentään paremmin tämän parisuhde-lapsi -kiemurani hoitanut, kuin voisi ;-)

Niin, käytiinhän me kattomassa Tytti-tyttöäkin. Se katteli mua ihmeissään. Lähinnä kaipaili tissiä. Semmosiapa ne nuo rääpäleet on.

Vaimoni yllätti minut eilen hienolla itsetekemällään isyyspakkauksella. Se oli oikeasti ihana juttu, hienosti mietitty ja kaikin puolin mahtava juttu. Oon minä onnenpekka, vaikka oonkin tyhymä Jarkko.