Moorning aftö

Ei, miulla ei oo krapulaa lauantaiaamuna. Oon ajatellut, että vois tässä yrittää tsempata ja olla alkoholitta, kun vaimokin on. Sen lisäksi oma isäni on ollut jo koko alkuvuoden nauttimatta keppanan keppanaa, vaikka on kuitenkin ollut kohtuullisen säännöllinen kaljankippaaja. Ensin se aloitti tipattomalla tammikuulla, nyt on jatkanut humalattomalla helmikuulla ja ties mihin asti se johtaa. Sanoin isälleni, että kyllä se 3kk juomattomuutta tekee hyvää (pidin aikanaan 3kk tipattomuuden) ja hän vastasi, että no ainakin se pitää ylittää ja on hän ajatellut olla vaikka loppuvuoden. Eipä se olisi kenellekään pahitteeksi, kessiäkin saa vähän pienennettyä ja maksa lepää.

Tosin joku voi aatella, että pitää sitä olla aika alkkis, että miettii tämmösiä tipattomuuksia. Kaikilla vaan ei ilman tämmöisiä keinotekoisia tavoitteita ole niin helppoa irrottaa tavoistaan. Ja riippuvuuksiakin on niin monenlaisia.

Itse olen pahiten tällä hetkellä koukussa kahviin. Mulla alkaa jomottaa päätä, ellen saa aamukahviannostani. Tämä on mennyt tämmöiseksi vasta viimeisen vuoden sisällä. Töissähän sitä kahvia tulee litkittyä aamulla ja päivällä ja semmoisia määriä, että joskus on jo kotiin tullessa suolen tyhjennys tehty ja maha kuralla. Joku raja siihenkin pitäis saada, mutta toisaalta se on päivä piristys, kun istutaan työkaverin kanssa kahvikupit kädessä joristen muutakin kuin työasiaa.

Sain rakkaalta vaimoltani ystävänpäivälahjaksi suklaakahvia. Se on tosi hyvää. Juon kotona kahvia yleensä vain viikonloppuisin, joten raskin eilen ostaa uuden paketin Robert's Coffeen kahvia. Hetken katsoin myös Gevalian Dajm-kahvipakettia. Siinä on Dajm-suklaakarkin kokkareita. Aika kreisiä. Tosin Dajm on lempisuklaani tai karamellisuklaa, miksi sitä nyt pitäisi kutsua. Siinä ei ole muuta vikaa kuin ylikansallinen valmistaja Kraft, jolla on lonkeroita ties mihin. Mutta milläpä isolla firmalla ei nykymaailmassa olisi. Äitiyspakkauksen vaatteetkin tehdään kuulemma pääosin Kiinassa ja onkohan Nokiassakaan ollut vuosikausiin mitään muuta suomalaista kuin softat. Nyt tää kyllä vähän lähti harhailemaan aiheesta, joka oli öö...huomenta lukijani (kaikki te ainakin noin viisi ;-))

Lilliputtien kivenheittoa

En ollut hirveän innostunut Torinon olympialaisista, ennen kuin liityin alati kasvavaan suomalaisjoukkoon, joka on innoissaan Suomen miesten curling-maajoukkueen menestyksestä. Tänä iltana pelataan miesten curlingin loppuottelu ja Suomi jahtaa siinä historiallista voittoa. Historialliseksi sitä voi kutsua siksi, että vastassa ovat lajin jättiläinen ja lilliputti. Luin jostain arvion, että Suomessa olisi 1000 curlingin pelaajaa. Tämä siis ilmeisesti kilpailevien pelaajien määrä. Sama määrä oli jutun mukaan Suomen tämäniltaisella vastustajalla 1000000 eli täysi miljoona. Ja mikäs oli vastustajan nimi? Kummelia mukaillakseni vastaus on tietenkin: Kanada.

Curling on tietääkseni (en ole jaksanut tehdä tutkimustyötä) Walesissa kehitetty laji, jota varmaankin puroissa ja joissa (helevetti, miten se oikein taivutetaan, joeissa ;-)) on talven myötä pelailtu. Sieltä sitten peli lienee kulkeutunut siirtolaisten mukana Kanadaan, jossa tunnetusti jäätä piisaa. Ja onhan sitä jäätä Suomessakin, mutta vasta näiden kisojen menestyksen myötä on odotettavissa, että curlingista tulee Suomessakin uusi hittilaji, talvinen "petankki". Ainut ongelma lienee, että oikeanlaisia curling-kenttiä ei taida paljon Suomesta löytyä, eikä niitä sovi takapihoille rakennella. Ja ei ne kivetkään vaikuta ihan taskussa kanneltavilta.

Jos curlingin lilliputtivaltio Suomi tänään voittaa, on se hienon joukkueen vielä hienompi voitto. Johan se Kanada tippui jääkiekossakin, joka sekin on suurin piirtein Kanadan kansallisurheilua. Jos tänään ei kultaa curlingissa tulekaan, niin hopeakaan ei ole häpeä - se on voitettu. Ja myöhemmin illalla sitten jännitetään, meneekö Suomen jääkiekkomaajoukkue yhtä pitkälle ja loppuotteluun, joka voi olla vaikkapa legendaarinen Suomi-Ruotsi. Mutta se on jo toisenlaista viihdettä se.

Vaimoni

Minulla on hyvä vaimo. Vaimoni täydentää minua ihmisenä, koska joudun hänen ansiostaan kohtaamaan asioita, jotka hautaisin muuten syvälle sisimpääni, jossa asioilla ei ole tapana itsestään korjautua. Vaimoni on oppinut lapsuuden kodissaan, että asioista pitää ja saa puhua suoraan. Itse olen oppinut melkeinpä vastakkaisen lähestymistavan - varovaisen ja tunnustelevan lähestymistavan kommunikointiin. Yhdessä näistä tulee hyvä keitos - koska onhan niinkin, että jos kaksi täysin samanlaista tapaa kohtaa, niin siinä voi olla liikaakin konfliktia. Siitä syystä ajattelenkin, että vanha sanonta vastakohtien toisiaan täydentämisestä pitää meillä aika hyvin paikkansa.

Toki meillä on ollut tosi pahoja ongelmiakin, kun yhteytemme jopa joksikin aikaa katkesi, mutta yhä olemme yhdessä ja toivottavasti vaikeuksista viisastuneita.

Vaimoni totesi joskus, että häntä ärsyttää, kun kutsun häntä kavereilleni vaimoksi - niinkuin se jotenkin olisi häntä yksilönä vähittelevä nimitys tai jotain vastaavaa. Haluan vakuuttaa kaikille tätä lukeville: Kun puhun vaimostani, teen sen äärimmäisellä kunnioituksella ja lempeydellä. Vaimoni on paras ystäväni, rakastettuni ja kumppanini.

Palomuurin takaa

On niin hilijasta, että tekis mieli kilijasta. Hartioita kivistää, kun itseänsä sivistää. Istun tässä, enkä muuta voi. Työtä, työtä, työtä tehdään, jotta, jotta leipää saadaan.

Olen siis töissä. Yhteydet ovat palomuurin takana. Voi olla, että tämä viesti ei ilmestykään blogiini, ainakaan aiemman viestin muokkaus ei onnistunut.

Ja asiani oli?