hevinörtti

Ennakkotilasin jotain yli kuukausi sitten Mokoman uuden levyn Kuoleman laulukunnaat. Se ilmestyi kaksi päivää sitten. En ole vielä saanut sitä, koska tilasin sen ruotsalaisesta Cdon.com:sta. Olen koko viikon lueskellut Mokoman nettisivuja keräten sieltä tunnelmia levyjä odottavilta, levyn ensipuraisun kokeneilta ja vähän jo sulatelleiltakin faneilta sekä tietty bändin jäsenten teräviä (?) kommentteja. No, perjantai kun on, niin aattelin, että kun ei perkele levyä tullut, niin lähden ostamaan sen, jos löytyisi kauppareissulla Prismasta - oispahan sit omat levynsä kotiin ja töihin/autoon. Sitä paitsi Mokoman jätkät omistaa oman levy-yhtiönsä ja tekee sen eteen töitä, joten jätkät saavat myös isosta työstään pienillä Suomen markkinoilla kohtuullisen korvauksen, kun ihmiset ostavat heidän levynsä, eivätkä hanki sitä netin ihmemaasta lataillen. No, helppohan se on tietty sanoa, kun yhden levyn ostaminen ei tällä hetkellä kovinkaan kummoista lommoa tee meikäläisen lompakkoon, mutta vaikka olisi köyhä opiskelija, niin silloin tällöin voi mielestäni jo ihan kannatussyistä myös ostaa levyjä, varsinkin suomalaisia.

Itse olen ostanut vuoden sisällä aika paljon levyjä, joista suurin osa on ollut metallipitoista kamaa. Olen mm. innostunut turkulaisesta melodisesta metallista, joka on lähtenyt jostain black- ja goottimetallin juurilta ja on nykyään jotain paljon enemmän. Kyseessä on siis bändi nimeltään Fall of the Leafe, jonka Volvere oli viime vuoden parhaita levyjä kaiken kaikkiaan (ilmestynyt jo aiemmin) ja uusi Vantage oli myös hyvä, joskaan ei ole Volveren voittanutta. Se liittyy myös elämässäni vaikeaan ajanjaksoon, mutta antoi silloin jotain kummallista elämän rytmiä ja voimaa, aivan kuin myöhemmin keväällä löytämäni System of a Down.

Samaan syssyyn pitää tietysti mainita Stam1na, jonka uraa aloin seurata ensisinkun ilmestymisen alla ja siitä tuli alkukevään soundtrack Volveren ohella. Kadonneet kolme sanaa olivat ainakin vertauskuvallisesti huulilla, kun ei tiennyt itkeäkö vaiko nauraa, vihatako vaiko rakastaa. Vaikka kadonneet kolme sanaa olivat ehkä biisin kertsin "vihaan sinua ihminen", kun parisuhde kariutui, niin yhtä lailla kadonneet kolme sanaa olivat tietysti myös "minä rakastan sinua"...

Mokomasta kiinnostuin ensin junior-Böhémin mainittua aikanaan, että Mokoma on vielä kovempi kuin Stam1na, kun jälkimmäistä hehkutin. Tiesin, että Stam1na oli Mokoman kiinnitys omaan Sakara-levy-yhtiöönsä ja karjalasta kajahti Mokoman ollessa lappeenrantalaislähtöinen ja Stam1nan lemiläinen yhtye. Siinä missä Stam1nan jätkistä paistoi vielä huima into ja itseironia suhteessa minkäänlaisiin menestymismahdollisuuksiin tai -odotuksiin, niin Mokomasta paistoi jo läpi se, että he ovat kokeneita ja oppirahansa maksanut yhtye, ehkä jopa hieman kyynistynyt. Mokomahan aloitti enemmän rock-musiikin saralla jo vuonna 1996 laulaja Marko Annalan sooloprojektina ja julkaisi kaksi levyä ylikansalliselle EMI:lle ehkä jossain uuden CMX:n etsinnän huumassa.. Kun levyt eivät myyneet sitten juuri mitään - ainakaan EMI:n odotuksiin nähden - niin bändi sai kahden vuoden odottelun jälkeen luvan lähestyä muita levy-yhtiöitä demolla, jossa oli mm. klassikoksi kohonnut Takatalvi. Biisi levisi netissä ja kun levy-yhtiöiden kanssa ei saatu sopimusta, niin jätkät pisti oman puljun pystyyn ja julkaisivat Kurimuksen, josta tuli suomenkielisen thrashin uuden tulemisen klassikkolevy. Tämän maailman ruhtinaan hovi on sitten levy, jonka ilmestyttyä meikäläinen herää Mokoma-maailmaan. Itse asiassa se junior-Böhémin maininta korvissani soiden näen telkusta jonkun kesäisen keikkataltioinnin, varmaankin Tuskasta ja totean, että bändi on saatanan kova livenä, vaikka videonkin välityksellä. Netistä löydän Haudan takaa -biisin videon ja se iskee kybällä. Levy ei kuitenkaan iske ihan yhtä lujaa, syystä tai toisesta. Toki minä levyä kuuntelen, mutta en tiedä, jotain vielä puuttuu siitä, että olisin täysin vakuuttunut. Sitten näen Mokoman livenä ja se pesee Stam1nankin vappukonsertissa Helsingissä. Sairaan kova livebändi. Tilailen Mokoma-paitoja ja hupparin ja ne ovat yhä kovassa käytössä. Tilaan myös vihdoin Kurimuksen ja Punaisen kukon, mutta jälleen voiton vie audiovisuaalinen nautinto eli Mäntit tien päällä -alaotsikolla kulkeva Mokoma-DVD. Nyt sitten odottelen uutta levyä kuin kuuta nousevaa, vaikka en ole aiemmista levyistä vielä ihan älyttömästi seonnutkaan.

Jaa mutta niin, lähdin sitten Prismaan tänään ja perjantain kunniaksi aattelin, että ostan pari oluttakin ja sen Mokoman levyn, mutta eihän sitä siellä tietenkään ollut. Stam1nan debyytti muuten oli siellä, vaikka Anttilassa eikä CityMarketissa ollut levyn ilmestymispäivänä, siis joskus vuosi sitten. Sillä aattelin, että ehkä Prismassa. Kaipa ne pari sinne hankittua Mokomaa oli jo ostettu...mietin sitten minuutin, että no harmi, oispa ollut kiva ostaa levy. Ostin sitten Diablon uutukaisen Mimic47:n vaikka en ollut aikeissa. Aattelin, että jos sekä Rumban arvostelija tykkää levystä edes osittain, ja Mokoman & Stam1nan tyypit kehuu levyä vaikka ohimennenkin nettisivuillaan, niin eihän se voi olla ihan tyhmä ostos. Sitä paitsi, mähän olisin ostanut sit Mokomaa kaksi kappaletta, jos siel ois se ollut, kun se tulee kuitenkin sieltä ruottistakin. Joten oon täs sit kuunnellut metallityöväen presidenttiä (vaiko eikö) ja kumppaneita ja onhan tässä hienoja kitaramelodioita ja tarttuvuuttakin, ehkä välillä jotain '80-lukulaista tunnelmaa ja muuta, mutta en tiedä, ei tämä ihan minuun kolahda kuitenkaan. Ei silti, on sitä paskempiakin bändejä. Ostin esimerkiksi viime vuonna Sentencecin jäähyväisalbumi Funeral Albumin ja se oli ihan paska, enkä jaksanut kuunnella sitä kertaakaan kokonaan. Siihen verrattuna Diablo on ihan viti hyvä. Sitäpaitsi nyt kun kuuntelen tätä toistamiseen, niin huomaan joitain pieniä yhtymäkohtia yhteen bändiin, josta oon aina jossain määrin digannut, vaikka en paljon olekaan kuunnellut...eli tarkoitan tässä nyt Amerikan virallista katkeran hevimiehen messiasta Dave Mustainea ja hänen orkkaansa Megadethiä.

Vihdoin 10.2. klo 20:34 cdon.com lähettää sähköpostia, että levy on lähetetty ja se tulee kolmen arkipäivän sisällä eli ehkä ensi keskiviikkona. Joo, ehkä mä kestän. Mut toivon kyllä, että levy ois kova. Ainakin sen tiiän, että nyt keskityn sanoituksiin, koska tiedän Markon tehneen niitä sananmukaisesti sydänverellä.

Vaimo oli kuvaillut minua Vauva-lehden keskustelupalstalla hevinörtiksi. Kaipa mää sit oon.

tv-teema

Listaanpa vielä illan päätteeksi viime vuosien (+ pari klassikkoa) vaikuttavimmat tv-tapaukset - siis minulle kolahtaneista:

* NYPD Blue (sarja päättynyt, jaksot nähty loppuun)
- 12 vuotta eikä suotta. Äskettäin kolusimme netistä imuroidut viimeiset kaksi kautta sarjaa, jonka pitkähkön historian aikana muuan etsivä Sipowitz osoitti, että jokainen ihminen voi kehittyä aina vain paremmaksi, kunhan muistaa joitakin perus-elämänarvoja.

* Everwood (sarja jatkuu parhaillaan neljännen kauden jaksoilla)
- Televisio-pikkukaupungin elämässä kaikki asiat toimivat yksinkertaisemmin, hauskemmin ja kauniimmin kuin isossa pahassa maailmassa.

* Six Feet Under (sarja päättynyt, jaksot nähty loppuun)
- Ihminen elää vain kerran ja kuolee vain kerran...mutta tässä sarjassa elämä ja kuolema nivoutuivat niin mahtavasti yhteen, että kaikenlaisia tunteita tuli koettua tätä katsellessa.

* Buffy the vampire slayer (sarja päättynyt, jaksot nähty loppuun)
- Hyytyi vähän loppuaan kohden, mutta kyllähän tätä monet illat vaimon kanssa töllötettiin ja teinitkin kasvoi siinä sivussa aikuisiksi.

* Angel (sarja päättynyt, jaksot nähty loppuun)
- Oli parhaimmillaan repäistessään irti Buffyn ikeestä, mutta meni sitten vähän löperöksi, ennen kuin loppui.

* Babylon 5 (sarja päättynyt jotain kymmenisen vuotta sitten, kaikki jaksot videonauhoilla)
- Tv-scifin klassikko, joka täytyy mainita, vaikka tästä onkin jo aikaa...vaikuttavinta, mitä tv-scifi (tai ylipäätään tv-viihde?) on tarjonnut.

* Fitz ratkaisee (sarja päättynyt aikoja sitten, jaksoja sais vissiin nykyään DVD:llä)
- Brittisarjojen kaikkien aikojen paras.

BSG:n lumoissa

Olen innostunut taas vaihteeksi tosi paljon tv-scifistä. Positiivinen syy siihen on Battlestar Galactican uusiosovitus, joka on mielestäni loistavasti toteutettua, mielenkiintoista, jännittävää ja hauskaa tv-draamaa. Toki myös scifiä, ehkä jonkin verran nostalgian värinöitä aiheuttavaa ja muutenkin mieleen tulee kaikki parhaat puolet tv-scifin saralla. Vaikeitakin teemoja ja ajankohtaisia yhteiskunnallisia asioita voidaan käsitellä tavallaan täysin ulkopuolisesti "maailmassa, jota ei ole". Ollaan siis vapaita rajoista, ainakin jossain määrin. Toki yhtymäkohtia löytyy ja niitä pitää ollakin, jotta saadaan suuri yleisö kiinnostumaan ja eläytymään ohjelman tapahtumiin.

BSG on selvästi ottanut myös oppia parhaista tv-scifi -klassikoista kuten Babylon 5 ja Star Trek: Deep Space Nine. Henkilöhahmoissa on tarttumapintaa ja heidät "tunnistaa" eläviksi olennoiksi, joiden kohtalo oikeasti koskettaa ja kiinnostaa. Kaiken voi tietysti lytätä myös turhanpäiväiseksi hömpäksi, mutta jos ei osaa eläytyä, niin sitten on ihan turha muutenkaan yrittää viihtyä fiktiivisten televisio-ohjelmien parissa.

Täytyy myöntää, että olen nähnyt vasta viisi jaksoa, mutta silti jo olen aikamoisen koukussa sarjaan. Muita sarjoja, joita olen viime vuosina ahkerasti seurannut, ovat olleet muuta kuin tv-scifiä, joten oli ilo huomata, että vielä tässäkin genressä on elämää.

pitkän päivän ilta

Mukava sunnuntai. Siinä päällimmäinen ajatukseni. Minulla on joku muinaisesta lapsuudesta juontava sunnuntai-ahdistus. Melkeinpä aina sunnuntaina vituttaa. Se liittyy jotenkin kouluun lähtöön, sitten töihin lähtöön ja ei armeija-aikakaan paljon asiaa auttanut. Mutta tänään oli mukava sunnuntai.

Vietimme vaihteeksi ihan kotipäivää - yleensä emme. Yleensä olemme mummolassa, mutta nyt koko päivä oltiin kotona ja oli kyllä oikeesti hieno päivä perhe-elämää ajatellen. Kävi meillä vieraitakin, kun Aino & Veera tuli kylään ja oli Mirollakin leikkikaveri. Kävin Miron ja Ainon kanssa lähi-Siwassa jätskiostoksilla, kun pojalle lupasin jätskiä korvaukseksi siitä, että saamme leikata tämän tukkaa ;-) Kuulostaa jo nyt samalta, millaista oli mulla tuossa nuorna miehnä kotona, kun äiti aina lahjoi mua, että kävisin leikkaamassa fledani "siistimmäksi". Jossain vaiheessa en enää käynyt.

Oli muuten rankka homma vetää tuoreen pakkaslumen päällä pulkkaa ja samaan aikaan työntää potkukelkkaa. Molemmat lapset kun eivät sopineet samaan kyytiin ja siinä jalaksilla seisominen ei vaikuttanut onnistavan. Lisäksi oli -24 celsiusta pakkasta, mutta hiki tuli silti mulla ja kunto meinas loppua. Lapsia vähän palelsi, kun tultiin takasin, mutta lakritsijätski maistui hyvältä. Miro söi eniten.

Seurasin yläkerrassa lasten leikkimistä. Miro piti aika tarkasti reviiristään kiinni ja kun Aino kiinnostui jostain lelusta, niin siinä vaiheessa yleensä Miro kiinnostui siitä ja sen nyt arvaa, mitä siitä tuli. Ei tosin tappelua, koska Aino alistui Miron tahtoon. Yritin kyllä parhaani mukaan tolkuttaa Mirolle, että Ainokin haluaa leikkiä ja kun Mirolta oikein pyysimme luvan Ainon kanssa, että tämä voi leikkiä jollain tietyllä kauhakuormaajalla, niin olisi sitten antanut leikkiä.

Pyykkäystä kuului myös päivään ja astianpesukonekin hurisi. Vieraat lähti ja kävin Miron kanssa katsastamassa Raimon kämpän, kun se on lapissa. Miro oli vissiin luullut, että mennään Raimon luo kylään ja äidilleen oli sit ihmetellyt, kun siellä oli vaan yks huone.

Spurs pelasi valioliigassa kotipelin Charltonia vastaan ja se meni hienosti, jopa helposti kotijoukkueelle 3-1. Defoe oli vaihteeksi avaukseen päästyään tulessa ja Charltonin puolustus ei kyllä vakuuttanut, kun Jermain teki kaksi soolomaalia. Hienon voittomaalin viimeisteli Jenas. En ees oikeestaan huutanut, kun maaleja mättivät, eikä toinen puoliaika ollut kuin lopun odottelua, joten Miron "häirintä" eli selässä kiipeily ei häirinnyt yhtään. Jaksoi se poika heilua ja riehua siinä aika pitkään ja ihan kivaahan meillä oli. Muutaman kerran sitä komentamisellani toki tänään itketinkin, joten sit oli mukava ilta päättää vähän kivemmissa merkeissä. Ensin se nukahti mun syliin, kun kuunneltiin satunetin satua netistä ja sit kävin vielä nukuttamassa sen yläkerrassa. Luettiin vähän Sairaan siisti kipsi! -kirjaa ja kyllähän tuo väsytti, vaikka Miro nukahti jo seitsemän jälkeen, mikä ei oo ollenkaan tavallista.

Ilta jatkui vielä epäterveellisellä napostelulla ja syöpöttelyllä, American Idolin karsinnoille naureskelemisella ja katottiinpa vielä koneella yks Battlestar Galacticakin. Siis sitä uutta BSG:tä, ei vanhaa hassua. Laatu-tv-scifiä, eittämättä.

Jos menis vaikka ajoissa nukkumaan tänään, eikä puoliltaöin. Päivystysviikkokin loppuu sopivasti huomisaamuna klo 7. On se rankkaa tämä työnteko.

alku aina hankalaa

Mietin, että jos minäkin alkaisin kirjata tapahtumia jonnekin. Jää nähtäväksi, miten avoimesti täällä uskaltaa puhua. Taidan pysyä anonyyminä ja pitää perheenikin nimettömänä. Veikkaanpa, että kirjoitan tänne yleisiä asioita, mutta en ehkä kuitenkaan ihan pelkistettyyn tyyliin kuten muinoin 1984 päiväkirjaani: "Oli ihan kiva päivä." Niin ja lopetus oli aina: "Sitten pesin hampaat ja menin nukkumaan." No, tänä aamuna en ole vielä pessyt hampaita.

Nyt on sunnuntai. Helmikuu on alkanut kylmästi. Mittari näyttää -25 celsiusta. Puhuin jo pojalle, että jos mentäis ulos, mutta eihän siellä kauan uskalla olla. Vois mennä vaikka potkukelkalla ostoksille. Juttelin nimittäin pojalle, että leikattais siltä vähän fledaa ja "palkkioksi" sais jätskiä. Sehän sopiskin näin kylmällä ilmalla. Herättiin jo kaksi tuntia sitten. Väsyttää. Kello on vasta puol kymmenen aamulla. Vaimokin heräsi näköjään.

Lisäys illalla: En mä osaa mitään anonyymiä, joutuu liikaa miettimään, että miten asiat muotoilis ja mistä vois kertoa ja mistä ei. Eli tulen heti ulos anonyymiyden kaapista:
Olen Jarkko, reilut kolmekymppinen mies, yhden lapsen isä. Minulla on kolmevuotias mahtava poika Miro. Vaimoni nimi on Laura.